Apulaisoikeuskansleri esittää tarkistettavaksi ohjeistusta, joka koskee tuntomerkkien ottamista alle 15-vuotiaalta

27.3.2000

Sisäasiainministeriön poliisille antamaa ohjetta, joka koskee henkilötuntomerkkien ottamista rikoksesta epäillystä, tulisi apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen päätöksen mukaan arvioida uudelleen. Ohjeessa ei ole tällä hetkellä kiinnitetty riittävää huomiota tapauksiin, joissa on kysymys tuntomerkkien ottamisesta alle 15-vuotiaalta.

Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen päätös 27.3.2000, dnro 411/1/98

Tapaus liittyy helsinkiläisen asianajajan tekemään kanteluun Turun poliisilaitoksen suorittamasta esitutkinnasta. Esitutkinnassa oli kuulusteltu alle 15-vuotiaita lapsia epäiltynä mm. kotirauhan rikkomisesta Suodenniemellä sijaitsevalla kettutarhalla. Samalla kuulustelluilta oli otettu henkilötuntomerkit, jotka oli syötetty poliisin ATK:lla olevaan rekisteriin. Tuntomerkkien ottamisen oli ilmoitettu olevan pakollista. Kantelijan mukaan poliisin toiminta ei voi olla sopusoinnussa pakkokeinolain säännösten kanssa, perus- ja ihmisoikeussäännöksistä puhumattakaan.

Kantelun johdosta asiasta pyydettiin Turun poliisilaitokselta selvitys. Sen mukaan esitutkinnassa oli toimittu olemassa olevien säännösten ja sisäasiainministeriön antaman yleisohjeen mukaan. Selvityksessä kerrottiin, että poliisilla oli samaan aikaan tutkittavana useita rikosilmoituksia ekoanarkisti-päivillä Tampereella sattuneista tapahtumista. Niissä nuorten epäiltiin syyllistyneen mm. virkamiesten väkivaltaisiin vastustamisiin. Päätökseen tuntomerkkien rekisteröinnistä oli siten vaikuttanut myös se, että rekisteröinnin avulla poliisi katsoi voivansa helpommin selvittää muita aktivistien aikaisemmin tai vastaisuudessa tekemiä rikoksia.

Apulaisoikeuskansleri arvioi, että huolimatta rikosten selvittämisen tärkeydestä, lapsen etuun ja oikeusturvaan liittyvät näkökohdat ovat painokkaampia. Ne on siten kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen ja lapsisopimuksen määräysten perusteella asetettava etusijalle tämänkaltaisia kysymyksiä ratkaistaessa. Sen vuoksi alle 15-vuotiaasta rikokseen syylliseksi epäillystä lapsesta ei tulisi esitutkinnan yhteydessä ottaa henkilötuntomerkkejä eikä ainakaan rekisteröidä niitä tietojärjestelmiin. Kansallisesta lainsäädännöstämme ei kuitenkaan löydy säännöksiä, jotka riittävän yksiselitteisellä tavalla ohjaisivat kyseisen ristiriidan ratkaisemista. Apulaisoikeuskansleri esittääkin päätöksessään, että sisäasiainministeriö ryhtyisi tarvittaviin toimiin sen arvioimiseksi, onko tuntomerkkien ottamista koskevaa, ministeriön laatimaa ohjetta aihetta tarkistaa.

Lisätietoja:
Esittelijäneuvos Jukka Okko, puh. 09 160 3934

Apulaisoikeuskanslerin päätös on tilattavissa kirjaamosta,p. 09 160 3950

« Takaisin