Poliisin yhdyshenkilötoiminnan sisäisen laillisuusvalvonnan ohjeistuksessa tulkinnanvaraisuutta

4.6.2013

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan poliisin ulkomailla toimivan yhdyshenkilötoiminnan sisäisen laillisuusvalvonnan ohjeistuksessa on tulkinnanvaraisuutta ja tätä voidaan pitää ongelmallisena. Apulaisoikeuskanslerin mukaan viranomaisilla on oltava selkeä kuva siitä, kenelle valvontavastuu kustakin viranomaistoiminnan osa-alueesta kuuluu.


Poliisihallitus on vuonna 2010 antanut poliisin yhdyshenkilötoiminnasta erillisen määräyksen, jonka mukaan se koskee soveltuvin osin kaikkia ulkomailla toimivia poliisin yhdyshenkilöitä. Lausunnossaan apulaisoikeuskanslerille Poliisihallitus piti itse antamansa määräyksen soveltuvuutta ulkoasiainministeriön virkamiehinä toimiviin poliisiyhdyshenkilöihin tulkinnanvaraisena. Apulaisoikeuskanslerin mukaan asiaa olisi selkiytettävä, mikäli kyseiset poliisitoimintaa suorittavat poliisiyhdyshenkilöt eivät jatkossakaan toimisi poliisin viroissa eivätkä siten olisi poliisitoiminnassaan poliisin suorassa ohjauksessa ja valvonnassa. Apulaisoikeuskansleri saattoi esittämänsä näkemykset Poliisihallituksen tietoon.


Sisäasiainministeriö on vuonna 2011 asettanut ”poliisiin kohdistuvan sisäisen valvonnan oikeusperusta” -työryhmän, jonka tehtävänä on muun muassa selvittää poliisin sisäisen laillisuusvalvonnan osalta valvontatoimivaltaan liittyvät oikeudelliset ja muut kysymykset sekä selvittää säädöstasoon liittyvät tarpeet. Työryhmän työ on edelleen kesken. Apulaisoikeuskansleri toteaa ratkaisussaan, että mikäli tavanomaisen poliisitoiminnan laillisuusvalvonnasta tullaan tarkemmin säätämään laissa, olisi johdonmukaista säätää samassa yhteydessä myös ulkoasiainministeriön virkamiehinä toimivista poliisiyhdyshenkilöistä, joiden valvonta jäisi tavanomaisen poliisitoiminnan ulkopuolelle. Apulaisoikeuskansleri lähetti mainitun vuoksi ratkaisunsa myös tiedoksi sisäasiainministeriölle.


Apulaisoikeuskansleri tutki vuodesta 2010 lähtien omana aloitteenaan, millä tavoin poliisin ulkomailla toimiviin yhdyshenkilöihin kohdistuva poliisiorganisaation sisäinen laillisuusvalvonta on järjestetty ja hoidettu. Myönteisenä seikkana apulaisoikeuskansleri pitää sitä, että selvitystyönsä aloittamisen jälkeen poliisiorganisaatiossa on päivitetty ja lisätty yhdyshenkilötoimintaa nimenomaisesti koskevaa ohjeistusta ja esimerkiksi yhdyshenkilöiden toimipaikkojen tarkastuksia on käytännössä myös ryhdytty enemmän tekemään.

Esittelijä:
Esittelijäneuvos Markus Löfman, puh. 0295 162 539 tai sähköposti etunimi.sukunimi@okv.fi

Ratkaisu (dnro OKV/19/50/2010, 4.6.2013)

« Takaisin