Eduskuntaa ei johdettu harhaan EVM-sopimuksen käsittelyssä

10.10.2012

Oikeuskansleri Jaakko Jonkalla ei ole aihetta epäillä, että valtioneuvosto olisi johtanut eduskuntaa harhaan Euroopan vakausmekanismin (EVM) etuoikeutetun velkojan asemaa koskevassa kysymyksessä. Oikeuskanslerille toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että kysymys EVM:n etuoikeutetun velkojan asemasta on ollut esillä valtioneuvostossa ja eduskunnan eri valiokunnissa jo EVM-sopimusneuvottelujen aikana, jolloin Suomen kantoja asiaan on muodostettu.  Suomen neuvottelutavoitteena oli saada kirjattua EVM-sopimuksen johdanto-osaan lainojen etuoikeusasemaa koskeva lauseke. Tämä oli myös sopimusneuvottelujen lopputuloksena. Hallituksen esityksessä on todettu sitoumuksen poliittinen luonne ja sen sijoittuminen sopimuksen johdanto-osaan.

Euroalueen huippukokouksessa kesäkuun lopussa 2012 annettiin poliittisella tasolla julkilausuma, jonka mukaan Espanjan lainaohjelma myönnetään Euroopan rahoitusvakausvälineestä (ERVV) kunnes Euroopan vakausmekanismi (EVM) on käytössä. Espanjan lainaohjelma on tarkoitus siirtää myöhemmin ERVV:stä EVM:iin ilman etuoikeusasemaa. Valtiovarainministeriön selvityksen mukaan lainaohjelman siirtäminen edellyttää vielä erillistä päätöstä ERVV:n ja EVM:n päättävissä elimissä. Ennen kuin Suomen edustajat näissä elimissä voivat hyväksyä siirron on ehdotukset saatettava eduskunnan hyväksyttäväksi.

Oikeuskansleri toteaa Espanjan lainohjelmaan liittyvien toimien toteuttamisen tapahtuneen perustuslain mukaisesti eduskunnan myötävaikutuksella. Oikeuskansleri muistuttaa, että hänen toimivaltaansa ei kuulu arvioida eduskunnan toimintaa.

Selvittäessään EVM-sopimuksen käsittelyvaiheita oikeuskanslerille valtiovarainministeriö havaitsi virheen hallituksen esityksen perusteluissa ja antoi siitä selvityksen eduskunnalle. Perusteluissa EVM:n velkojan asemaa koskevan johdantokappaleen kuvaus ei yhdessä kohdassa vastannut liitteenä olleen EVM-sopimuksen tekstiä. Oikeuskansleri kiinnittää ministeriön huomiota vastaisen varalle huolellisuuteen ja tarkkuuteen hallituksen esitysten laatimisessa.

Oikeuskansleri toteaa päätöksessään, että eurokriisin hoitamista koskevaan päätöksentekoon liittyviä toimia joudutaan tekemään ajoittain varsin nopealla aikataululla ja lyhyellä varoitusajalla, ja jopa erilaisten tulkintojen ristipaineessa. Tämä on omiaan aiheuttamaan suuria haasteita asioiden kansalliselle valmistelulle.

Oikeuskanslerille tehtiin useita kanteluita joissa pyydettiin tutkimaan, onko valtioneuvosto harhauttanut eduskuntaa EVM:n velkojan etuoikeusasemaa koskevan kysymyksen osalta. Lisäksi kanteluissa pyydettiin selvittämään, onko Espanjan lainaohjelmaa koskeva päätös tehty virheellisin perustein.

Esittelijä:
Neuvotteleva virkamies Johanna Koivisto, puh. 09 160 23947 tai sähköposti etunimi.sukunimi@okv.fi

Päätös (dnro OKV/975/1/2012, jne. 10.10.2012)

VM:n selvitys 24.8.2012

VM:n selvitys 26.9.2012

« Takaisin