Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen: Hyvä hallinto ei toteudu tuontiautojen verotuksessa

15.3.2010

Valtiovarainministeriö on rikkonut hyvän hallinnon periaatteita tuontiautojen verotuksen toimeenpanossa, toteaa apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen. Valtiovarainministeriö ei ole omasta aloitteestaan tehnyt tuontiautojen verotusta koskevia säädösmuutoksia. Muutoksia on tehty vasta sen jälkeen, kun EY-tuomioistuin ja Suomen omat tuomioistuimet ovat antaneet ratkaisuja yksityishenkilöiden tekemiin autoverovalituksiin. Valtiovarainministeriö on ryhtynyt muuttamaan autoverotusjärjestelmää vastaamaan Euroopan unionin vaatimuksia vasta viimeisimmän EY-tuomioistuimen ratkaisun jälkeen vuonna 2009. Apulaisoikeuskanslerin mukaan käytäntö on johtanut lainsäädännön heikkoon ennakoitavuuteen ja kansalaisten luottamus verotusjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen on heikentynyt. Apulaisoikeuskansleri Puumalainen kiinnittää valtiovarainministeriön huomiota hallinnon järjestämistä sekä hyvää hallintoa koskevien säännösten noudattamiseen.

Apulaisoikeuskansleri muistuttaa, että perustuslaissa määriteltyyn hyvään hallintoon kuuluvat muun muassa asiakkaiden tasapuolinen kohtelu, hallinnon palveluperiaate, menettelyä koskeva neuvonta ja asian käsittelyn objektiivisuus. Hyvän hallinnon vaatimusten noudattamiseen voidaan katsoa kuuluvan myös Euroopan unionin oikeuden välittömän oikeusvaikutuksen huomioiminen. Jäsenvaltioilla on velvollisuus täyttää perussopimuksista johtuvat velvoitteetsekä velvollisuus toteuttaa Euroopan unionin suomia oikeuksia yksittäisille kansalaisille.Kunkin ministeriön on vastattava toimialaansa kuuluvien asioiden valmistelusta ja hallinnon asianmukaisesta toiminnasta. Tähän kuuluu myös ministeriön valmius arvioida EU-oikeudellisia kysymyksiä.

Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen mukaan hyvin valmistellut ja riittävän ajoissa toteutetut EU-oikeuden edellyttämät säädösmuutokset kotimaisessa autoverotuslainsäädännössä olisivat vähentäneet syntynyttä oikeudellista epävarmuutta ja muutoksenhakujen suurta määrää.

Ruuhkaa muutoksenhakujärjestelmässä

Autojen verotusarvoa koskeneet epävarmuustekijät ovat ruuhkauttaneet autoverotusasioiden muutoksenhakujärjestelmän niin tullissa kuin hallinto-oikeuksissa. Epäselvyyksien takia monia autoverotuspäätöksiä on jouduttu oikaisemaan useita kertoja. Hallinto-oikeuksissa tilanne on johtanut siihen, että voimavaroja on suunnattu autoverotusasioiden ratkaisemiseen ja näin myös muiden, kuin autoverotusasioiden, käsittelyajat ovat pidentyneet. Autoverotuksen muutostenhakujen käsittelyajat ovat olleet niin tullissa kuin hallinto-oikeuksissa oikeusturvan kannalta kohtuuttoman pitkät, painottaa Puumalainen. Apulaisoikeuskansleri jatkaa autoverotuksen muutoksenhakuaikojen seuraamista ja hän on pyytänyt valtiovarainministeriötä toimittamaan 31.12.2010 mennessä ajantasaisen selvityksen muutoksenhakuvaatimusten käsittelyajoista vuosina 2009 ja 2010.

Esittelijä:
Vanhempi oikeuskanslerinsihteeri Outi Kostama, puh. 09 160 23937 tai sähköposti etunimi.sukunimi@okv.fi

Päätös (dnro OKV/2/50/2008, 15.3.2010)

 

« Takaisin