Oikeuskanslerilta huomautus kolmelle poliisille

22.8.2008

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on antanut kolmelle seinäjokelaiselle poliisille huomautuksen esitutkinnan viivästymisestä. Työturvallisuusrikosta ja vammantuottamusta koskeneen asian tutkinnanjohtajat ja tutkija eivät huolehtineet sitä, että esitutkinta toimitetaan esitutkintalaissa edellytetyllä tavalla ilman aiheetonta viivästystä. Asian syyteoikeus vanhentui esitutkinnan aikana.Asia tuli esille oikeuskanslerille tehdyssä kantelussa.

Esitutkinta toimitettava ilman aiheetonta viivytystä

Oikeuskanslerin mukaan esitutkinnan hyväksyttävä kesto riippuu tutkittavana olevan asian yksilöllisistä erityispiirteistä. Tutkinnan kestoon vaikuttavat käytettävissä olevat tutkintaresurssit sekä poliisin velvollisuus laittaa tehtävänsä kiireellisyysjärjestykseen. Selvää on kuitenkin se, että esitutkinta tulee pyrkiä toimittamaan ennen syyteoikeuden vanhentumista ja vieläpä siten, että syyteharkintaan jää kohtuullinen aika. Jos rikosasian syyteoikeus vanhenee esitutkinnan aikana, ei rikosoikeudellinen vastuu voi toteutua asiassa.

Tutkinnanjohtajan tehtävänä on valvoa johdettavinaan olevien esitutkintojen toimittamista ja edistymistä. Tutkijan velvollisuutena on puolestaan toimittaa asiassa vaadittavat esitutkintatoimenpiteet ilman aiheetonta viivytystä sekä tarvittaessa pitää tutkinnanjohtajaa tietoisena tutkinnan viivästymisestä ja rikosten vanhentumisriskistä.

Esittelijä:
Osastopäällikkö, esittelijäneuvos Petri Martikainen, puh. 09 160 23932 tai sähköposti etunimi.sukunimi@okv.fi

Päätös (dnro 927/1/07, 18.8.2008)

« Takaisin