Helsinki ei saanut moitteita vuokra-asuntoihin kuolleiden omaisuuden käsittelystä

21.6.2006

Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan tavassa, jolla Helsingin kaupunki on ohjeistanut tai neuvonut kaupungin vuokra-asuntoihin kuolleiden omaisuuden käsittelyä, ei tullut ilmi puututtavaa.

Apulaisoikeuskansleri otti asian tutkittavakseen viime tammikuussa lehtikirjoituksissa olleiden tietojen perusteella. Kirjoitusten mukaan joissakin tapauksissa kaupungin vuokra-asunnoissa asuneiden vainajien omaisuutta olisi hävinnyt asunnosta ennen kuin omaisilla oli mahdollisuutta ottaa sitä haltuunsa. Yhden tapauksista kerrottiin olevan poliisilla esitutkinnassa.

Apulaisoikeuskansleri pyysi Helsingin kaupungilta selvitystä vainajien omaisuuden käsittelyä koskevista mahdollisista ohjeista ja niiden noudattamisen valvonnasta.

Helsingin kaupunginhallituksen lausunnossa kerrottiin, ettei kaupunginhallituksen tietoon ollut tullut esitutkinnassa olleen lisäksi muita vastaavia tapauksia, ja että kysymyksessä oli valitettava yksittäistapaus. Apulaisoikeuskanslerilla ei ollut perusteita kyseenalaistaa kaupunginhallituksen ilmoitusta.

Sosiaaliviraston selvityksen mukaan esitutkinnassa olevassa tapauksessa asunnon virheelliseen tyhjentämiseen oli vaikuttanut työntekijöiden sijaisuusjärjestelyt. Sosiaalivirasto on esittänyt asiasta anteeksipyyntönsä vainajan omaisille ja ilmoittanut olevansa vastuussa aiheutuneesta vahingosta.

Selvitysten perusteella kiinteistö- ja sosiaalivirastolla on olemassa ohjeet niitä tapauksia varten, joissa kaupungin vuokra-asunnossa asuva henkilö kuolee. Siitä miten toimintaa käytännössä valvotaan ei selvityksessä ollut mainintoja.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti huomiota siihen, että ohjeet vaatisivat tuekseen varmistusjärjestelmän erityisesti normaalista poikkeavia, kuten loma- tai sijaisuusjärjestelyjä varten. Hän ei ottanut kantaa tapaukseen, jonka esitutkinta on vielä kesken.

Lisätiedot:
Nuorempi oikeuskanslerinsihteeri Anu Mänttäri, puh. 09 160 23968

Päätös (dnro 2/50/06, 20.6.2006) on tilattavissa kirjaamosta, puh. 09 160 23950 tai kirjaamo@okv.fi

« Takaisin