Apulaisoikeuskansleri pyytää selvitystä päiväkotien turvallisuusohjeista

13.6.2005

Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka pyytää sosiaali- ja terveysministeriöltä selvitystä päiväkotien turvallisuuden tämänhetkisestä valvonnasta ja siihen käytettävistä ohjeistuksista.

Selvityspyyntö on jatkoa apulaisoikeuskanslerin keväällä 2002 käynnistämään tutkintaan, joka koski päiväkotien yleisiä turvallisuusohjeita ja -käytäntöjä. Tutkinta käynnistettiin tuolloin kahden karkaamistapauksen perusteella. Taustalla oli ajatus siitä, että yhtenäisistä ohjeista voisi olla hyötyä vaaratilanteiden ennalta ehkäisemiseksi ja sen varmistamiseksi, että poikkeustilanteita varten olisi tiedossa oikeat menettelytavat. Ohjeilla olisi myös merkitystä vastuukysymysten selkiyttämisessä päiväkotien henkilökunnan oikeusturvan kannalta.

Sosiaali- ja terveysministeriö piti tuolloin karkaamisia harvoin tapahtuvina poikkeustapauksina, mutta korosti päiväkotilasten kaikenpuolista turvallisuuden takaamista ensiarvoisen tärkeänä asiana. Kunnille tapahtuvan ohjauksen ministeriö kertoi tapahtuvan informaatio-ohjauksen avulla.

Viime aikoina julkisuudessa olleet tiedot karkaamisista ja lapsille aiheutuneista vaaratilanteista päivähoidossa sekä eräät oikeuskanslerinvirastoon tulleet yhteydenotot herättivät uudelleen kysymyksen siitä, missä määrin päivähoitoon kohdistuva ohjaus turvallisuusvaatimuksista tällä hetkellä toteutuu.

Apulaisoikeuskansleri pyytääkin nyt ministeriöltä selvitystä muun muassa siitä, mitä ministeriön edellisellä kerralla antaman vastauksen jälkeen on päiväkotien turvallisuuden tehostamiseksi tehty.

Lisätiedot:
Esittelijäneuvos Jaana Hemminki, puh. 09 160 23948

Apulaisoikeuskanslerin selvityspyyntö (dnro 5/50/05, 10.6.2005) on tilattavissa kirjaamosta, puh. 09 160 23950 tai kirjaamo@okv.fi

« Takaisin