Oikeuskanslerin kertomus 2004 julkistettu

7.9.2005

Oikeuskansleri Paavo Nikula on luovuttanut eduskunnalle ja valtioneuvostolle viime vuotta koskevan kertomuksensa. Sen mukaan kanteluja vastaanotettiin 1 443 ja ne kohdistuivat kaikkiaan 1 644 eri viranomaiseen. Suurin osa kanteluista koski tuomioistuinten (312), poliisiviranomaisten (227), asianajajien tai julkisten oikeusavustajien (145) ja sosiaalityöntekijöiden (142) menettelyä.

Kaikissa edellä mainituissa kanteluryhmissä oli kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Reippaiten, eli runsaalla kolmanneksella edelliseen vuoteen verrattuna kasvoi asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin kohdistuneiden kantelujen määrä. Sen sijaan ministeriöitä ja hallitusta koskevien kantelujen määrässä oli lievää laskua. Kokonaisuudessaan kantelujen määrä pysyi kutakuinkin samalla tasolla kuin aiempinakin vuosina.

Kanteluja ratkaistiin yhteensä 1 527. Ratkaisuja, joissa viranomainen oli oikeuskanslerin toimenpiteen kohteena, annettiin yhteensä 150. Toimenpideratkaisujen suhteellinen osuus kaikista tutkituista asioista oli 16 %.

Kertomusvuoden aikana määrättiin syyte nostettavaksi käräjätuomaria vastaan syyteoikeuden vanhentumiseen liittyneessä asiassa.

Lausuntoja tasavallan presidentille, valtioneuvostolle tai ministeriöille annettiin 22.

Tarkastuksia eri viranomaisiin tehtiin yhteensä 23.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus 2004 (pdf)

Lisätiedot:
Kansliapäällikkö Nils Wirtanen puh. 09 160 23940 ja tiedottaja Pia Sive puh. 09 16023955, pia.sive@okv.fi

« Takaisin