Apulaisoikeuskansleri antoi huomautuksen kahdelle käräjätuomarille tuomioissa olleiden virheiden takia

18.12.2003

Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka on antanut huomautuksen Riihimäen käräjäoikeuden tuomarille tuomiossa olleen virheen perusteella. Käräjätuomari oli huhtikuussa 2001 tuominnut vastaajat teosta, josta ei olisi rikoslain mukaan vanhentumisen johdosta saanut tuomita. Teko koski veropetosta, joka oli syyteoikeudeltaan vanhentunut jo silloin kun haaste oli annettu vastaajille tiedoksi. Raaseporin käräjäoikeuden tuomari puolestaan sai huomautuksen tuomittuaan vastaajan kesäkuussa 2001 ampuma-aserikkomuksesta, joka samoin oli syyteoikeudeltaan vanhentunut jo silloin kun haaste oli annettu vastaajalle tiedoksi.

Apulaisoikeuskansleri haki korkeimmalta oikeudelta tuomionpurkua Raaseporin käräjäoikeuden tuomion osalta, ja Riihimäen käräjäoikeuden virhe korjautui hovioikeuskäsittelyssä.

Tuomareilta saadun selvityksen mukaan molemmat virheet olivat sattuneet epähuomiossa. Rikoslain mukaan huolimattomuudesta tehty virhe voi olla rangaistava tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Rikosvastuu edellyttää kuitenkin, ettei teko kokonaisuutena arvostellen ole vähäinen. Vanhentuneesta rikoksesta tuomitseminen tapahtuu aina tuomitun vahingoksi, ja tällainen virhe on sinänsä luonteeltaan vakava. Nyt kyseessä olevissa tapauksissa apulaisoikeuskansleri katsoi, että virheitä oli pidettävä lain tarkoittamassa mielessä vähäisinä. Virheet olivat syntyneet kun oikeus oli päätösharkinnassa arvioinut teot lievemmiksi kuin mitä syyttäjä oli syytteessä esittänyt; syytteen mukaiset teot eivät olleet haasteita antaessa vanhentuneet. Virheistä ei ollut aiheutunut vastaajille haitallisia täytäntöönpanoseuraamuksia.

Apulaisoikeuskansleri arvioi päätöksessään myös lautamiesten vastuuta. Oikeudenkäymiskaaren mukaan oikeuden puheenjohtajan on selvitettävä lautamiehille jutussa esiin tulleet kysymykset ja niihin soveltuvat säännökset. Näissä tapauksissa tuomarit eivät olleet kertoneet lautamiehille vanhentumissäännöstä. Apulaisoikeuskanslerin mukaan lautamiesten ei voitu edellyttää osaavan kiinnittää huomiota vanhentumiskysymykseen, joten vastuu virheestä kuuluu oikeuden lainoppineelle puheenjohtajalle.

Käräjätuomareiden tekemät virheet havaittiin rangaistustuomioiden tarkastuksessa, jossa oikeuskanslerinvirastossa rutiininomaisesti tutkitaan oikeusrekisterikeskuksen lähettämiä rangaistustuomioiden päätöstietoilmoituksia.

LIsätietoja:
Vanhempi oikeuskanslerinsihteeri Pekka Liesivuori, puh. 09 160 23949

« Takaisin