Apulaisoikeuskansleri: Lapin lääninpoliisijohto kompuroi tiedonantovelvollisuuden noudattamisessa

31.3.2003

Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan mielestä Lapin lääninpoliisijohdon olisi tullut kertoa Sodankylän poliisilaitoksen poliiseja koskeneista rikosepäilyistä Jonkan viimesyksyisen, Lapin lääninhallitukseen kohdistukseen tarkastuksen yhteydessä. Lain mukaan oikeuskanslerilla on oikeus saada viranomaisilta laillisuusvalvontaa varten tarvitsemansa tiedot. Tehokas valvonta taas edellyttää viranomaisilta avoimuutta heihin kohdistuvien tarkastusten yhteydessä, muistuttaa Jonkka.

Apulaisoikeuskansleri otti lääninpoliisijohdon menettelyn tutkittavaksi omasta aloitteestaan, kun tiedotusvälineissä viime marraskuussa kerrottiin sodankyläläisiin poliiseihin kohdistuneista rikosepäilyistä ja virasta pidätyksistä. Lääninpoliisijohtaja Pentti Sairan kerrottiin tuolloin maininneen, että kysymys oli vakavista rikoksista.

Kuukautta ennen, lokakuussa 2002 apulaisoikeuskansleri oli tehnyt Lapin lääninhallitukseen tarkastusmatkan. Tarkastuksen aiheena oli lääninhallituksen paikallisviranomaisiin kohdistama valvonta ja siinä saadut havainnot. Lääninpoliisijohtaja Saira oli tuolloin esitellyt apulaisoikeuskanslerille lääninhallituksen poliisilaitoksia koskevaa valvontaa. Saira ei kuitenkaan ollut kertonut Sodankylän kihlakunnan poliisilaitoksen ongelmista, vaikka tiettävästi tarkastuksen aikoihin jo noin neljäsosa laitoksen poliiseista oli pidätettynä viroistaan.

Jonkan mukaan saatujen tietojen perusteella ei kuitenkaan ole syytä epäillä, että poliisimiehiin kohdistuneita rikosepäilyitä olisi tarkoituksellisesti pimitetty. Kysymys näyttää pikemminkin olleen väärinkäsityksestä ja ehkä jonkinlaisesta ajattelemattomuudesta, sanoo Jonkka päätöksessään.

Lisätietoja:
Vanhempi oikeuskanslerinsihteeri Pekka Päivänsalo, puh. 09 160 23932

Päätös (31.3.2003, dnro 16/50/02) on saatavissa kirjaamosta, puh. 09 160 23950

« Takaisin