Oikeuskansleri Pöystin puhe Artikla ry:n 40 vuotisjuhlissa: Oikeus on voittanut taas! – juristin sosiaaliseen  rooliin kasvamassa

29.10.2019

26.10.2019 Valtioneuvoston oikeuskansleri Tuomas Pöystin puhe Artikla ry:n 40 vuotisjuhlissa (puhuttaessa muutokset mahdollisia)

 

Oikeus on voittanut taas! – juristin sosiaaliseen  rooliin kasvamassa

 

Arvoisa Artiklan hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet,

Arvoisat oikeustieteen ylioppilaat Artiklan jäsenet & Nordiska gäster, hyvät oikeusyhteisön edustajat

      Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Artikla ry:n vuosijuhlaa vietetään tänään  tavallistakin juhlavammissa puitteissa. Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta täyttää 40 vuotta.  Suomessa aitoon oikeustieteelliseen tiedekunnan yhteisöön kuuluu erottamattomana osana Suomen Lakimiesliittoon kuuluva oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö. 

   Itse opiskelin ja toimin aktiivina Artiklassa 1990 –luvun alussa muun muassa varapuheenjohtajana 1993. Vuoden 1990 vuosijuhlat olivat itselleni ensimmäiset. Tuolloin 1990 –luvun alkupuolella aloitettiin vuosijuhlaviikon ohjelmaan liittyvää vaellus- tai metsäkeikkaperinnettä. Lapin karut olot tulivat esille kun eteläisemmän ja vanhemman ainejärjestön edustaja tiedusteli miten öljyä saa lisättyä telttakamiinaan. Kaamosluennot aloitettiin ja nopeasti ottivat paikkansa. Oltiinpa tiedekunnan ja ELSA:n mukana järjestämässä pohjoismaista oikeusinformatiikan ja oikeusteorian konferenssia Levillä hyvässä yhteistyössä Rovaniemen hovioikeuden ja sen silloisen presidentin Martti Leisténin kanssa. Eurooppalainen kulttuuri viineineen eivät vielä olleet Lapin perukoille kaikilta osin saapuneet. Hovioikeuden presidentin tilattua kansainvälisille vierailleen valkoviiniä saapui tarjoilija Levillä sormi pullossa reippaasti tiedustellen: ’’Ja kenellek’hän tämä litku oik'hein oli’’?  Yliopiston edustalla oleva katu Rantavitikalla nimettiin tuolloin Yliopistonkaduksi: Läheinen Viirinkangas oli ennen tunnettu myös Viirinkankaan valinnasta. Sen henkilöstöön saattoi tutustua Rovaniemen käräjillä ja samalla pohtia kätkemisrikosten tunnusmerkistöä. Artikla oli 80-luvun lopulla saanut toimiston yliopistolta mikä  helpotti yhteydenpitoa ja oli hermokeskus moneen suuntaan. Sattuipa niinkin, että vuosijuhlien tai muiden tapahtumien yhteydessä eri varastoista tai toimistolta haettiin unohtuneita tavaroita silloisen Artiklan sihteerin kanssa eri vuorokauden aikoina ja taksikuskit kyllä välillä katteli kummissaan näitä yliopisto-opiskelijoiden touhuja. Santaparkissa havaitsee, että luolat ovat tulleet aika lailla hienommiksi. Silloin jatkopaikkana ja toimitilan korvikkeena oli vuokrattu Monttu, puretun Valsan eli Valistustalon kellari. Pikkuisen pulmaa tuli kun talossa ja naapuritaloissa oli vähän asukkaitakin ja pitkälti seuraavan päivän puolella juhlista ärtynyt asukki ei osoittanut suurta ymmärrystä opiskelijoiden juhlintaa kohtaan. Tämä toki oli alkua sille perinteelle, että osa toimihenkilöistä saa käytännön kurssin lakiin eräistä naapuruussuhteista, asunto-osakeyhtiölainsäädäntöön ja muuhun naapurusto –juridiikkaan ja sen yhdistämiseen käytännön suhdetoimintaan. Myöhemmät vastuunkantajat toteuttivat Huvilatien toipparin. Sen pelätystä melusta tuli Rovaniemen ympäristöterveydenhuoltoonkin, jota isäni johti, tietoa ja isäni piti tarkistaa mahdollisia jääviyksiä. Yhdeksänkymmentäluvun alussa aloiteltiin Artiklan voimin vappulehtiperinnettä ja Oulun teekkareiden kanssa syntyi jonkinlaista jäynäkulttuurin tapaista. Tietysti aloitettiin kunnon fuksiaiset ja vuoden fuksin valinta. Pidettiin siis hauskaa. Samalla tultiin oikeustieteellisen tiede- ja juristiyhteisön jäseniksi.  Ainejärjestötoiminta ei ole vain hauskanpitoa. Tuolloin 1990-luvun alussa tehtiin paljon työtä Lapin oman oikeustieteiden tiedekunnan opinto- ja tutkinnonuudistuksen hyväksi ja sittemmin koko valtakunnan tutkinnonuudistuksen hyväksi; vastaavaa työtä ovat opiskelijat jatkaneet. Koulutuspolitiikan pitäminen tärkeänä ja tutkinnon ja sen antaman osaamisen kehittäminen ja ylläpitäminen ovatkin ehdottomasti koko juristikunnan kannalta viisaita. Tänään Lapin yliopiston juristikoulutuksella on selvästi valtakunnallinen ja kansanvälinen sekä oikeusvaltiollinen tehtävä.

    Olen saanut vuoden 2018 alusta lukien hoitaa toista Suomen ylimmistä laillisuusvalvojista eli valtioneuvoston oikeuskanslerin virkaa. Valtioneuvoston oikeuskanslerin virka on laillisuusvalvojista vanhempi, instituutio on ollut olemassa vuodesta 1714 lukien. Ylimmät laillisuusvalvojat valvovat hallituksen virkatoimia sekä sitä, että tuomioistuimet ja tuomarit samoin kuin viranomaiset, virkamiehet, julkisyhteisöjen työntekijät ja kaikki julkista tehtävää hoitavat noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tuomiovallan riippumattomuuden turvaamiseksi vain valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies voivat nostaa virkasyytteen tuomaria vastaan.  Molemmat ylimmät laillisuusvalvojat valvovat perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

   Perustuslaissa säädetään valtioneuvoston oikeuskanslerin erityiseksi tehtäväksi tasavallan presidentin ja valtioneuvoston virkatoimien laillisuusvalvonta. Siihen kuuluva hyvin merkittävä osa-alue on lainvalmistelun laillisuusvalvonta eli ennakollinen säädösvalvonta. Ennakollinen säädösvalvonta varmistaa ja edistää paitsi perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien mutta hyvän lainvalmistelutavan noudattamista. Erityisinä näkökulmina on muun muassa osallistumisoikeuksien ja osallisuuden toteutuminen sekä tulevien sukupolvien oikeuksien, jotka ovat tärkeä ulottuvuus perustuslain 20 §:ssä säädetyssä ympäristöperusoikeuksien kokonaisuudessa, asianmukainen ottaminen huomioon. Oikeuskanslerille säädetään laissa erityisenä tehtävänä asianajajien, julkisten oikeusavustajien sekä luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonta.  

   Riippumaton ja erityisesti hallitusvallasta täysin riippumattomasti mutta uskottavasti ja luotettavasti toimiva asianajajalaitos on Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamiskäytännön ja Euroopan neuvoston asianajajista annetun suosituksen sekä Euroopan unionin perusoikeusperuskirjan 47 artiklan perusteella erittäin tärkeä osa oikeutta oikeusturvaan. Asianajajilla ja riippumattomalla, hyvin toimivalla asianajolaitoksella on yhteiskunnallinen rooli oikeusturvan toteuttamisessa ja oikeudenhoidon orgaanina. Oikeuskansleri valvoo yleisen edun näkökulmasta, että asianajajat täyttävät velvollisuutensa ja eivät toimi hyvän asianajajalain vastaisesti ja että luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat täyttävät laissa säädetyt velvollisuutensa. Tämä valvonta osaltaan myös turvaa asianajajien riippumattomuutta ja yleistä luottamusta asianajalaitosta kohtaan.

   Oikeuskanslerin laillisuusvalvonnan kohteena on oikeusvaltion perustoimintojen ja oikeudenhoidon lainmukainen ja muutoinkin asianmukainen hoitaminen. Tämä laillisuusvalvontatehtävä avaa varsin laaja-alaisen näkökulman oikeuden toteutumisen todellisiin ja koettuihin kipukohtiin. Hassisen koneen biisissä oikeus on voittanut taas Ismo Alanko laulaa: 

Hän varastaa koneen hänet tuomitaan 

Tuomitaan ja viedään vankilaan 

Alla vartijan silmien harmaitten 

Hän muuttuu koneeksi, todetaan 

Oikeus on voittanut taas 

Murhaa miehen hänet tuomitaan 

Tuomitaan ja viedään vankilaan 

Alla vartijan silmien surullisten 

Hän muuttuu ruumiiksi, todetaan 

Oikeus on voittanut taas 

    Suomalaisessa 1980-luvun musiikissa Matti ja Teppo laulavat samoin siitä kuinka  oikeus voittaa. Juhlaväki voikin tehdä ikäluokkakokemusta koskevan testin miettimällä onko Matti ja Teppo tunnettu yhtä lailla kuin Tuomari Nurmio tai Haloo Helsinki, Sanni, Ellinoora, Jenni Vartiainen, Vesala, Antti Tuisku ja Gaselliit taikka eri skenessä, Children of Bodom  tai indiessä Absoluuttinen nollapiste Rovaniemeltä taikka Astrid Swan.  Matin ja Tepon oikeus on Hassisen koneen kuolleeksi ja koneeksi tekevää oikeutta enemmän toivoa antavaa mutta ankaraa ja sukupuolisesti värittynyttä: ’’Mutta vielä kerran oikeus voittaa ja pahat miehet palkkansa saa...  ’’

   Mutta mitä tarkoittaa se, että oikeus voitti? Onko se vain oikeusjutun voittamista vaiko oikeudenmukaisuuskokemusta ja taakanjakoa sekä siitä viestimistä. Otetaanpa käytännön esimerkkejä: hometalokauppa ja terveydenhuollon hoitovirhe-epäily.  Asiakas voi moittia asianajajaa valvontalautakunnassa tai kirjoittamalla oikeuskanslerille siitä, että tämä meni talokaupoissa tai hoitovirheissä häviämään jutun, jota ei voinut hävitä. Hometalon kaupassa kysymys on usein näytöstä ja siitä, kenen vastuulla paljastuneet puutteet ovat kun kunkin aikakauden rakentamismääräyksiä on sinänsä noudatettu, kauppakirja on vakiomuotoinen ja siinä viitataan lainmukaiseen vastuunjakoon. Lopulta oikeus kai voittaa. Vuosien riitelyn jälkeen kulut voivat olla lähes yhtä suuria kuin riidan intressi. Riidan intressi taas on osapuolten elämässä iso jo lähtökohtaisesti omaan asuntoon liittyvissä asioissa. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 26 §:n mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomioistuimen on pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asia. Katsoessaan sovinnon aiheelliseksi tuomioistuin voi myös tehdä ehdotuksensa asian sovinnolliseksi ratkaisuksi. Sovittelua käytetään ja pyritään käyttämään myös monissa muissa asioissa.

   Asianajajan on hyvän asianajajatavan mukaan edistettävä asian sovinnollista asian ratkaisua. Onko sitten oikeuden voittoa se, että riitaisassa talokaupassa asia sovitaan neuvotteluissa tai viimeistään valmistelun vaiheessa ja vältetään oikeudenkäyntikuluja, jotka usein ovat kymmeniä tuhansia. Oikeus nimittäin voi olla kallista, hyvin kallista. Entä miten suhtaudumme oikeustaistelijoihin, jotka ovat vakuuttuneita omasta asiastaan ja vaativat asianajajaa viemään juttua oikeuteen varoituksista välittämättä vaikka tukevia asiantuntijoita ei löydy esimerkiksi hoitovirheväitteen tueksi. Potilas ei aina parane. Asianajajalle asiakas ei aina voi olla oikeassa. Entä miten oikeasti oikeuksistaan huolestunutta ihmistä, joka ei ole kokenut tekevänsä väärin voidaan auttaa kun oikeus jakaa riskiä osapuolten kesken. Entäpä kuinka osaamme yleisesti auttaa käytännön asioiden hoitoa etsivää ja olla luottamuksen arvoisia mutta samalla ohjata elämään elämää eteenpäin. Nämä ovat vaativia sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanteita, joissa juuri vuorovaikutuksen epäonnistumiset ja ristiriitaiset odotukset eri osapuolten roolille tulevat myös kirjoituksissa laillisuusvalvojille esille.  Asianajajien tapaohjeiden mukaan asianajajan on arvioitava tehtävän kuluessa, onko asiassa mahdollisuutta sovinnolliseen ratkaisuun tai vaihtoehtoisten riidanratkaisumenetelmien käyttöön. Asianajaja on riidanratkaisun ammattilainen, asiakas yleensä ei. Siksi asianajalta vaaditaan myös opastamista tehokkaaseen ja sovinnolliseenkin riidanratkaisuun sekä ihmisen tilanteen ymmärtämistä.  

   Asianajajan työ on sosiaalista, ihmisten kanssa tehtävää työtä. Asianajajalla on velvollisuuksia vastapuolta, kollegoita, tuomioistuinta ja myös omaa asianajajaliittoa ja valvontaelimiä kohtaan. Asianajaja työskentelee yhdessä päämiehensä mutta myös yhdessä tuomioistuimen kanssa oikeudenkäynnin tarkoituksen toteuttamiseksi. Asianajajan on oltava asiakkaalle lojaali. Asianajaja on velvollinen lakia ja hyvää asianajajatapaa noudattaen parhaan kykynsä mukaan valvomaan asiakkaansa etua ja oikeutta. Asianajajan on toiminnassaan säilytettävä riippumattomuutensa, vaikka se vaatisikin toimia tai ratkaisuja, jotka eivät miellytä hänen asiakastaan, tämän vastapuolta, viranomaisia tai muita tahoja. Tehtävät on hoidettava huolellisesti, täsmällisesti, tarpeellisella joutuisuudella sekä tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta. Asianajajan tulee toimia kunniallisesti. Asianajajan on täytettävä hänelle uskotut tehtävät rehellisesti ja esiinnyttävä asiallisesti ja moitteettomasti. Asianajajan on asianajotoiminnassaan ja muutenkin vältettävä kaikkea, mikä saattaa alentaa asianajajakunnan arvoa tai vähentää luottamusta asianajajakuntaan. Asianajajan on osoitettava tuomioistuimelle tuomiovallan käyttäjänä kuuluvaa arvonantoa. Asianajaja ei ole näin rooliltaan päämiehen ase, jolla pahat saavat palkkansa. Asianajajalla on laajempi oikeusvaltiollinen tehtävä. Suurin osa asianajajan määrällisestä työstä on asiakastyötä ja ongelmanratkaisua oikeussalin ulkopuolella. Asianajaja on asiakkaalleen etupäässä tiennäyttäjä.    

   Tuomareiden osalta ei ole meillä välttämättä riittävän laajasti ja monipuolisesti pohdittu tuomarin roolia prosessioikeutta laajemmasta näkökulmasta. Tuomarietiikasta on toki Suomen Tuomariliiton julkaisu Tuomarin eettiset periaatteet ja sitä koskevat kansainväliset eettiset säännöstöt. Tuomarin käyttäytyminen ja erilainen leukailu käräjillä on ollut sillä niin oikeuskanslerin kuin eduskunnan oikeusasiamiehen laillisuusvalvontakäytännössä: konnaksi ja kelmiksi taikka epäkelvoksi ei saa rikosasian syytettyä tuomari kutsua, ei myöskään viljellä epäasiallisia vitsejä tai muita puheita työyhteisön taukohetkillä eikä vetoaminen sananvapauteen asiassa auta. Hyvän tuomarin rooli ja etiketti ovat laajalti niukasti kirjoitetun käsityksen varassa. Laillisuusvalvonta kohtaa taas tilanteita, joissa odotukset tuon etiketin mukaisesta toiminnasta eivät ole täyttyneet.

   Lainkäyttäjän ohella tuomari on työyhteisön jäsen. Hänellä on ammatillinen ja sosiaalinen rooli, jota etiikka osaksi määrittää. Lainkäyttötehtävä on mitä suurimmassa määrin sosiaalisen vuorovaikutuksen tehtävä.  Juttumassan kauhonnan ohella tarvitaan sosiaalista älykkyyttä ja ihmisten kohtaamisen taitoa. Kyse onkin siitä, että onko lainkäyttö konemaista, Hassisen koneen laulun kuolleiden maailmaan johtavaa vaiko ihmiselle toivoa antavaa ja myös sosiaalisesti älykästä. Kukaan tuomarikaan ei työskentele yksin vaan aina yhdessä toisten tuomareiden kanssa työyhteisön jäsenenä ja oikeudenkäynnin osapuolten kanssa jutuissa. 

   Pelkkä tuomarin ideaali ei riitä meille juristeille ammatillisen ja sosiaalisen identiteetin ja työyhteisöroolin pohjaksi. Tuomioistunlaki ja virallisjulkaisut eivät paljon kerro tuomarin työyhteisöroolista. Tuomari on ensiksi hyvä juristi – hyvä lakimies. Kaikilla juristeilla on roolit yhteistyökumppaneina, työyhteisön jäseninä sekä sosiaalisissa suhteissa. Näissä ammatillisissa sekä työyhteisö- ja sosiaalisissa rooleissamme juristille on erityinen yhteiskunnallinen tehtävä toteuttaa oikeusvaltiota, että oikeus voittaisi. Se on myös usein kirjoittamaton ja kirjoitettu odotus yritysten in house –juristeille sekä keskeinen osa valtion ja kunnan juristivirkamiesten virkamieseetosta. Se on myös juristin eettinen tehtävä ja vastuu. Ammatillinen identiteetti rakentuu koulutuksessa ja opetuksessa mutta ennen kaikkea sosiaalisessa kanssakäymisessä imetystä käsityksestä.  

   Varsinkin common law –maissa on pohdiskeltu hyväksi juristiksi ja sen jälkeen hyväksi tuomariksi kehittymisen vaiheita ja sisältöä. Se on innoittanut pohdintaan myös oikeuskirjallisuudessa. Juristiyhteisöjen päivällisrituaaleillakin on merkityksensö hyväksi juristiksi tulemisessa:

… Inns of court... are  a place … that repair thither to learn to rule and obey by Law … as well as to use all other exercises of  body and mind whereonto nature most aptly serveth to adorn by speaking, countenance and gesture, and use of Aparel of person; whereby amity is obtained and continued.... (Lainaus The Accedents of Armory, 1562). 

Juristiyhteisön illallinen on riitti, ystävyyden osoitus ja seremonia kuunnella, kunnioittaa lain valtaa ja myös eleiden ja koko olemisen merkitystä. Illallinen opastaa oikeuden ja siinä tapahtuvan asioiden ja ihmisten kohtaamisen perinteeseen (Peter Goodrich: Law in the Courts of Love, (1996)  s. 72-73).

   Suomen lakimiesliitolla jäsenjärjestöineen ja oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestöjen järjestötyöllä on suuri merkitys juristien professionaalisen ja ammatillisen sekä erityisesti sosiaalisen identiteetin muodostumiselle. Vuosijuhlat ovat osa perinnettä, joka luo juristietikettiä. Osin juristietiketin ja juristin roolin varassa oikeus voittaa tai häviää ja jonka varassa selviää, toteutuuko toivoa antava oikeus vaiko Hassisen koneen kuolleiden oikeus.

  Lapin yliopiston erityisenä etuna on Arktinen ympäristö ja yhteys alkuperäiskansoihin sekä useiden kasvatus-, käyttäytymis-, ja yhteiskuntatieteiden ja johtamistieteiden (kuten tietojohtaminen) opetuksen, tutkimuksen ja opiskelijoiden ja tutkijoiden läsnäolo yliopistossa. Tässä tiedekuntien ja oppiaineiden rajat ylittävässä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja yhdessä tekemisessä, yhdessä olemisessa ja yhdessä hauskan pitämisessä voimme oppia paljon sellaista hyvän juristin ja sen sosiaalisen identiteetin piirteistä, joita emme voi lukea oikeustieteen oppikirjoista ja vielä vähemmän lakikirjasta tai virallisasiakirjoista. Yhteiskunta ja kansalaiset odottavat meidän olevan ongelmien ratkaisijoita, emme sotkijoita. Meidän odotetaan aina tietävän aina enemmän kuin lakiteksti. Meidän oletetaan olevan myös hyviä vuorovaikutuksessa ja viestinnässä sekä ymmärtävän oikeudellisen pulman kontekstin.

   Täällä Lapissa ovat meidän alkuperäiskansamme saamelaiset lähellä, jos vain haluamme kuulla ja kuunnella heitä. Saamelainen runoilija Niillas Holmberg kuvaa tänä vuonna (2019) julkaistussa runoteoksessaan Jalkapohja tarvittavaa herkkyyttä. Lainaan runoa:  

Tunnistaa kosketuskohdat, jäljittää yhtymää, olla  

kintereillä, kysyä jalkapohjaa kielikorvaksi, kantapäätä mummoksi 

Koota pälvien ja tulvien komissio, ja kun tiira nokkii kengänkannan, syntyy yksimielisen ratkaisun reikä ja Ykseys verbiintyy.  

Jos suutari sen kiistää (kivet eivät lennä!), haasta todistamaan ja riisumaan saappaat 

Ja vaikka suutari parsii, nyt se tietää, olet vastuun perinyt.  

    Juristin sosiaalinen tehtävänä on tunnistaa kosketuskohdat. Juristin sosiaaliseen identiteettiin kuuluu löytää yhdessä ratkaisun reikiä. Meidän pitää myöskin olla älykkäitä kuuntelijoita. Hyvässä oikeustieteen opiskelijoiden kanssakäymisessä niin keskenään kuin muiden opiskelijoiden kuin myös tiedeyhteisön ja juristikunnan kanssa tuohon älykkääseen kuunteluun ja vuorovaikutukseen sekä siten sosiaaliseen rooliin opitaan kuin hiljakseen. 

 Artikla oli oma-aloitteisesti aktiivinen liittymään Nordiska sekretariatet - yhteistyöhön. Kyse on hauskanpidosta. On siinä paljon syvempääkin -  kyse on pohjoismaisesta oikeusyhteisöstä. Skoolaaminen onnistuu erinomaisen hyvin pohjoismaisessa seurassa ja Suomen oikeus on pohjoista, pohjoismaista ja oikeusvertailun valossa skandinaavista oikeutta. Vaikka maantieteellisesti Suomi ei ole Skandinaviaa on suomalainen oikeusjärjestelmä ja oikeuskulttuuri skandinaavista oikeutta (ks. professori Ulf Bernitzin artikkeli What is Scandinavian Law?, Scandinavian Studies in Law, Vol, 50). Skandinaavinen oikeus on tehokasta ja kansanvaltaista, se on sosiaalista ja tietä näyttävää, se on käytännöllistä oikeutta. Siinä on yritetty yhdistää pragmaattisuus ja kodifikaatioiden systemaattisuus sekä laki ja kansanvalta sekä kansanvallan tuottama lainsäätäjän tahto osin kilpailevinakin julkisen vallankäytön legitimiteetin perusteina käytännöllisellä tavalla.

   Skandinaavinen elävä oikeus on myöskin hauskaa; mitä nyt pohjoismaiset reissaajat tietävät kertoa. Skoolaamisessakin kiteytyy kunnioitus jollekin ylevälle, kunnioitus ja arvostus kaikille pöytänaapureille ja hyvä etiketti.  Juristi on yhteiskunnallinen, eettinen, oikeusvaltiollinen sekä sosiaalinen ja työyhteisöllinen toimija. Sitä kautta syntyy ihmisen yhteinen oikeus ja arvostus meitä juristeja kohtaan. 

***

   Oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestötoiminnalla on oikeusvaltiollinen ja -yhteisöllinen merkitys: se on yksi porteista ammatissa toimivien, tiedeyhteisön ja opiskelijoiden vuorovaikutukseen. Onnittelen 40 –vuotiasta Artiklaa ja ehdotan maljaa Artiklalle ja elävälle, yhteisölliselle ihmisten oikeudelle ja sitä toteuttaville juristeille. Oikeus on siihen päästessä viimeinkin voittanut!  Artiklan malja, yhteisöllisen oikeuden malja!

« Takaisin