Hallintokantelu olisi tullut käsitellä ilman aiheetonta viivytystä

Diaarinumero: OKV/1320/1/2016
Antopäivä: 9.12.2016
Ratkaisija: Apulaisoikeuskanslerin sijainen

Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti aluehallintoviraston huomiota velvollisuuteen käsitellä asiat ilman aiheetonta viivytystä. 

Hallintokantelun käsittely aluehallintovirastossa oli kestänyt yli kaksi vuotta. Aluehallintoviraston mukaan käsittelyajan pituuteen oli vaikuttanut sekä kanteluasioiden käsittelyn ruuhkautuminen että asian esittelijänä olleen ylitarkastajan menettely.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että käsittelyaikaa ei voitu pitää kantelijan kannalta hyväksyttävänä. Kahden vuoden käsittelyaika sisälsi noin vuoden pituisen toimenpiteettömän jakson ennen asian siirtämistä ylitarkastajan esiteltäväksi. Kanteluiden käsittelyprosessissa tulee varmistaa, että tällaista käsittelyn pysähtymistä ei tapahdu. Myöskään henkilöstöpulalla ja sen aiheuttamalla käsittelyn ruuhkautumisella ei voida perustella pitkää käsittelyaikaa. Hyvä hallinto edellyttää viranomaisen mitoittavan palvelunsa siten, että asiakkaiden oikeusturva ei vaarannu.

okv_1320_1_2016.pdf

« Takaisin