Esitutkinnan aloittamisen viivästyminen

Diaarinumero: OKV/963/1/2019
Antopäivä: 17.3.2020
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti poliisilaitoksen huomiota esitutkinnan ja sitä edeltävien alustavien toimenpiteiden viivytyksettömän suorittamisen merkitykseen. Hän muistutti, että poliisihallinnon esimiestahojen tulee valvoa ja ohjata alaisensa henkilöstön työskentelyä niin, että rikosasian tutkijan tehtävät tarvittaessa siirretään toiselle henkilölle.

Rikosilmoitusasiassa oli kestänyt kolme vuotta, ennen kuin tutkinnanjohtaja teki esitutkintapäätöksen, jonka mukaan rikosta ei ollut syytä epäillä eikä esitutkintaa toimiteta. Esiselvitettävänä ollut ilmoitusasia oli ollut tavanomaista suuritöisempi sisältäen varsin suuren asiakirja-aineiston. Tutkija oli esiselvityksen aikana joutunut pitkälle sairauslomalle ja tutkinnanjohtajan mukaan tehtävään ei ollut osoittaa riittävän asiantuntevaa ja kokenutta tutkijaa, minkä vuoksi hän oli lopulta itse ryhtynyt suorittamaan tutkijalle normaalisti kuuluvia kuulustelu- ja selvitystehtäviä.

OKV_963_1_2019.pdf

« Takaisin