Oikeuskansleri Pöysti pyytää Kelalta selvitystä päätöksenteon automatisoinnista

Diaarinumero: OKV/21/50/2019
Antopäivä: 24.10.2019
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on ottanut omana aloitteenaan tutkittavaksi sosiaaliturvaa koskevan päätöksenteon automatisoinnin Kelassa. Kelan verkkosivujen mukaan sillä on lakiin perustuva oikeus tehdä yksittäisiä etuuspäätöksiä automaattisesti. Sivuilla ei kuitenkaan ole yksityiskohtaisempaa tietoa kyseisestä päätöksenteosta. 

Asian selvittämiseksi oikeuskansleri pyytää Kelaa antamaan selvityksen, josta käy ilmi muun maussa se, mitä sosiaaliturvaan kuuluvia etuuspäätöksiä Kela tekee automatisoidusti tai automaattisilla menettelyillä tuettuina. Kelan tulee myös selvittää, tekeekö se EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 22 artiklassa tarkoitettuja automatisoituja yksittäispäätöksiä. Selvityksestä tulee käydä ilmi, mihin oikeusperusteeseen kyseisten päätösten tekeminen perustuu. Lisäksi oikeuskansleri pyytää Kelan näkemystä siitä, kuinka hyvää hallintoa ja hallintomenettelyä koskevien ja erityisesti lain asianosaisten oikeusturvaan liittyvien säännösten soveltaminen esimerkiksi asianosaisten kuuleminen, asian selvittäminen, päätöksen sisältö ja ymmärrettävyys on varmistettu ja varmistetaan edellä mainittuja päätöksiä tehdessä. 

Kelan tulee esittää arvionsa myös siitä, kuinka se arvioi automatisoidun päätöksenteon ja päätöksenteon automaattisen tukijärjestelmän parantavan viivytyksettömyyden, päätösten oikeellisuuden ja muiden hyvän hallinnon vaatimusten ja muiden hyvä hallinnon vaatimusten toteutumista ja kuinka tämä on otettu huomioon järjestelmien kehittämisessä ja ylläpidossa. Lisäksi Kelan tulee kertoa automatisoitua päätöksentekoa koskevista kehityssuunnitelmista ja siitä, mihin Kelan toimivaltaan kuuluvaan päätöksentekoon automatisoitua päätöksentekoa voidaan Kelassa jatkossa käyttää. Kelan on annettava selvityksensä oikeuskanslerille viimeistään 20.12 2019.

Edellisellä hallituskaudella eduskunnalla oli käsiteltävänään esitys sosiaali- ja vakuutuslainsäädännön muuttamiseksi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen johdosta. Esityksen käsittely raukesi eduskunnassa ja sosiaali- ja terveysministeriö on sittemmin valmistellut uutta esitystä eduskunnalle. Esitys ei kuitenkaan sisällä automaattista päätöksentekoa koskevaa ehdotusta.

selvityspyynto_kelan_automaattinen_paatoksenteko_OKV_21_50_2019.pdf

« Takaisin