Valitusasiat tulisi käsitellä ilman aiheetonta viivytystä

Diaarinumero: OKV/10/50/2018
Antopäivä: 13.12.2018
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti hallinto-oikeuden toiminnasta vastaavan ylituomarin vakavaa huomiota velvollisuuteen huolehtia siitä, että valitusasiat käsitellään ilman aiheetonta viivytystä. Hän lähetti ratkaisunsa tiedoksi myös oikeusministeriölle.

Apulaisoikeuskansleri teki kesäkuussa 2018 tarkastuskäynnin hallinto-oikeuteen. Käynnillä saamiensa tietojen johdosta hän pyysi hallinto-oikeutta toimittamaan luettelon 30 vanhimmasta vireillä olevasta asiasta. Luettelossa olevat asiat olivat tulleet vireille vuonna 2015, ja vanhin asioista oli tuolloin ollut vireillä noin kolme vuotta ja kolme kuukautta ja tuorein kaksi vuotta ja kuusi kuukautta. Lähes kaikki asiat olivat hallinto-oikeuden 1. osastolla käsiteltäviä asioita.

Saamiensa tietojen perusteella apulaisoikeuskansleri päätti ryhtyä omana aloitteenaan tutkimaan tarkemmin hallinto-oikeuden käsittelyaikatilannetta.

Hallinto-oikeuden antamasta selvityksestä ilmeni, että syitä käsittelyn pitkittymiseen eräissä asiaryhmissä olivat muun muassa henkilökunnan nopea eläköityminen, hallintoviranomaisten saamat lisäresurssit ruuhkien purkamiseksi ilman vastaavaa panostusta muutoksenhakuviranomaisen resursseihin, tuulivoimatuotannon aiheuttamat valitukset sekä valtion säästötoimet ja niistä johtuva yleinen resurssivaje. Hallinto-oikeuden 1. osaston johtajan selvityksen mukaan käytettävissä ei ole ollut riittävästi henkilöstöä, ja tilanne on ollut vaikea jo useamman vuoden.

Viranomaisen on ratkaistava käsiteltävänään olevat asiat ilman aiheetonta viivytystä. Apulaisoikeuskansleri katsoi, ettei Vaasan hallinto-oikeudessa, varsinkaan sen 1. osastolla, vireillä olevien asioiden käsittely ole tapahtunut perustuslain edellyttämällä tavalla. Asioiden käsittelyaika on ollut kohtuuttoman pitkä. Hallinto-oikeuden käytettävissä olevat resurssit tulisikin apulaisoikeuskanslerin mukaan kohdentaa siten, että hallinto-oikeuden ydintehtävänä oleva ratkaisutoiminta tulee lainmukaisesti hoidetuksi. Asioiden käsittelyaikojen ei tulisi olla missään yksittäisessä asiaryhmässä tai yhdellä osastolla selvästi pidempiä kuin muissa asiaryhmissä tai muilla osastoilla.

Apulaisoikeuskansleri pyysi ylituomaria toimittamaan 30.6.2019 mennessä ajantasaiset tiedot toukokuun lopussa 2019 vireillä olevasta 30 vanhimmasta valitusasiasta.

OKV_10_50_2018.pdf

« Takaisin