Tilapäisen sosiaalityöntekijän kelpoisuutta koskevan ohjeen perusta on tulkinnanvarainen

Diaarinumero: OKV/10/50/2017
Antopäivä: 28.11.2018
Ratkaisija: Apulaisoikeuskanslerin sijainen

Apulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi sosiaali- ja terveysministeriön sekä Valviran tietoon näkemyksensä, että avoimessa yliopistossa opiskelun lukeminen sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeluksi on vähintäänkin tulkinnanvaraista, ellei peräti lain sanamuodon vastaista. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen näkemys liittyy Valviran antamaan ohjeeseen siitä, ketkä voivat lain mukaan toimia tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa.

Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaan sosiaalityöntekijänä voi tilapäisesti enintään vuoden ajan toimia sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelun. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) julkaisi marraskuussa 2017 ohjeen, jonka mukaan avoimessa yliopistossa suoritetut sosiaalityön perus- ja aineopinnot mahdollistavat tilapäisen toimimisen sosiaalityöntekijänä tietyin edellytyksin. Valviran ohje perustui sosiaali- ja terveysministeriön kirjeeseen, jossa ministeriö viittasi lainsäätäjän tarkoitukseen.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että hallituksen esityksessä sosiaalihuollon ammattihenkilölakiin ehdotettiin ilmaisua, jonka mukaan ”laillistetun ammattihenkilön ammatissa voi toimia tilapäisesti enintään vuoden ajan kyseiseen laillistettavan ammattihenkilön ammattiin opiskeleva tai sosiaalialalle soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, jolla on riittävät edellytykset ammatissa toimimiseen”. Lakiehdotuksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä tämä säännös kuitenkin muutettiin sosiaalityöntekijänä toimimisen osalta muotoon, jossa mainitaan ammattiin opiskelu sekä suoritetut sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelu. Muutosta ei perusteltu. Tämän vuoksi lainsäätäjän tarkoitus ei ilmene sellaisenaan hallituksen esityksen lakipykälää koskevista yksityiskohtaisista perusteluista.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että jos tilapäisen sosiaalityöntekijän ammatissa toimimisen edellytyksiä halutaan laajentaa työvoiman saannin helpottamiseksi ja sosiaalihuollon palvelujen antamisen turvaamiseksi, tämän olisi perusteltua tapahtua säännöstä muuttamalla ja sen tulkinnanvaraisuus samalla poistamalla.

OKV_10_50_2017.pdf

« Takaisin