Varhaiskasvatuksen kantelut ja valvonta-asiat olisi tullut käsitellä viipymättä

Diaarinumero: OKV/371/1/2018
Antopäivä: 1.11.2018
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti aluehallintoviraston (avin) vakavaa huomiota kanteluiden ja valvonta-asioiden viivytyksettömään käsittelyyn.

Kantelijan mukaan päätösten saaminen hänen aluehallintovirastolle (avi) erään kunnan varhaiskasvatuksesta tekemiinsä kanteluihin oli viivästynyt kohtuuttomasti. Saman kunnan varhaiskasvatuksesta oli samaan aikaan kanteluiden kanssa vireillä myös kaksi valvonta-asiaa. Avi oli päättänyt tehdä kunnan varhaiskasvatukseen tarkastuskäynnin, mutta käynti oli toteutettu vasta 17 kuukauden kuluttua tarkastusta koskevasta pyynnöstä. Kantelijan kanteluiden käsittelyajat avissa olivat noin 19 ja 10,5 kuukautta. Valvonta-asioiden käsittelyajat olivat noin 21 ja 27 kuukautta.  Olettavasti tarkastuskäynnin viipyminen vaikutti myös kanteluiden käsittelyn viipymiseen.

Avin selvityksen mukaan asioiden viipyminen aiheutui epäselvien vastuusuhteiden lisäksi työmäärästä. Selvityksen mukaan opetus- ja kulttuuritoimen vastuualueella oli sittemmin ryhdytty toimenpiteisiin käsittelyaikoja mahdollisesti pidentävien työtapojen ja -käytäntöjen selkiyttämiseksi. Vastuualueella oli muun muassa siirrytty kuukausittaiseen vireillä olevien asioiden seurantaan sekä ryhdytty myös lisähenkilökunnan rekrytointiin.

Perustuslain ja hallintolain mukaan asiat on viranomaisissa käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Apulaisoikeuskansleri katsoi sekä kyseisten varhaiskasvatuksen valvonta-asioiden että kanteluiden käsittelyn viivästyneen avissa kohtuuttomasti. Koska avi esitti ryhtyneensä useisiin oikeansuuntaisilta vaikuttaviin toimenpiteisiin varhaiskasvatuksen valvonta- ja kanteluasioiden käsittelyaikojen lyhentämiseksi, apulaisoikeuskansleri tyytyi kiinnittämään avin vakavaa huomiota kanteluiden ja valvonta-asioiden viivytyksettömään käsittelyyn. Avin tuli myös apulaisoikeuskanslerin asettamassa määräajassa ilmoittaa tähän liittyvistä toimenpiteistään sekä kanteluiden ja valvonta-asioiden käsittelyajoissa tapahtuvasta kehityksestä.

OKV_371_1_2018.pdf

« Takaisin