Lastensuojelupalveluja tulee saada kiiretilanteissakin ruotsin kielellä

Diaarinumero: OKV/210/1/2017
Antopäivä: 14.12.2017
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Apulaisoikeuskansleri saattoi kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan tietoon näkemyksensä, että lastensuojelun asiakkailla on oikeus saada palvelunsa omalla kielellään, suomeksi tai ruotsiksi.

Kaupungilla oli vaikeuksia järjestää kiireellisissä tilanteissa lastensuojelun ympärivuorokautisia palveluja ruotsin kielellä. Muilta osin palvelut pystyttiin järjestämään ruotsiksi. Kaupunki vetosi vaikeuteen rekrytoida ruotsin kieltä osaavia työntekijöitä ja ruotsinkielisten asiakkaiden vähäiseen määrään.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan oman kielen, suomen tai ruotsin, käyttäminen on subjektiivinen oikeus, jonka toteutuminen viranomaisen on turvattava. Viranomaisen on sen vuoksi järjestettävä toimintansa siten, että kielelliset oikeudet toteutuvat mahdollisimman täysimääräisesti jokaisessa tilanteessa.

Päätös (ruotsiksi):

OKV_210_1_2017.pdf

« Takaisin