Ratkaisut

Esitutkinnan viipyminen ja rikosasian käsittelyn kokonaiskesto

Diaarinumero: OKV/1606/1/2009
Antopäivä: 15.11.2011
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Poliisin esitutkinta oli kestänyt epäiltyjä törkeää kavallusta ja kirjanpitorikoksia koskeneessa asiassa yli kaksi vuotta kahdeksan kuukautta. Käräjäoikeus oli sittemmin hylännyt syytteet eräiden kirjanpitorikosten osalta, koska niiden syyteoikeus oli käräjäoikeuden mukaan vanhentunut. Syyteoikeus oli vanhentunut ajankohtana, jolloin esitutkinnan toimittaminen oli ollut kesken.

Esitutkinnan kestoon oli poliisin antamien selvitysten mukaan vaikuttanut samaan aikaan toimitettu verotarkastus, esitutkinnan laajuus, asian vaikeaselkoisuus ja näyttöön liittyneet ongelmat. Myös tutkinnanjohtajan ja tutkijan työtilanne oli vaikuttanut esitutkinnan kestoon.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan asiassa ei ilmennyt sellaisia oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä, joiden vuoksi poliisi ei olisi voinut toimittaa esitutkintaa loppuun riittävän ajoissa ottaen huomioon rikosten vanhentumisen. Asioiden ja työmäärän paljouden vuoksi voi sinänsä olla hyväksyttävää asettaa asiat niiden tutkimisen kiireellisyyden perusteella tärkeysjärjestykseen. Tässä kiireellisyysarvioinnissa tulee kuitenkin erityisesti ottaa huomioon rikosten vanhentumisvaara. Huomion arvoista tapauksessa toisaalta oli, että kirjanpitorikossäännöksiä koskeneet lainmuutokset olivat jossain määrin voineet vaikeuttaa poliisin arviointia siitä, koska tutkittavana olleet rikokset tulivat vanhentumaan.

Asiaa kokonaisuutena arvioiden apulaisoikeuskansleri totesi, että esitutkintaa ei ollut toimitettu lain tarkoittamalla tavalla ilman aiheetonta viivytystä. Hän piti riittävänä toimenpiteenä kiinnittää tutkinnanjohtajan huomiota esitutkinnan viivytyksettömään toimittamiseen.

Rikosasian kokonaiskäsittelyaika oli kyseisessä tapauksessa kantelijan (jutun asianomistajan) näkökulmasta ollut yli kuusi vuotta yhdeksän kuukautta. Apulaisoikeuskansleri ei havainnut asiassa esitutkinnan viivästyminen pois lukien muuta yksittäisen viranomaisen tai virkamiehen lain tai velvollisuuksien vastaista menettelyä. Apulaisoikeuskansleri kuitenkin totesi, ettei asiassa ollut tullut ilmi sellaisia seikkoja, jotka Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan olisivat voineet tehdä käsittelyn mainituin tavoin pitkän keston hyväksyttäväksi. Asian kokonaiskesto viranomaisissa oli apulaisoikeuskanslerin näkemyksen mukaan loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa ja samalla myös perustuslain 21 §:n 1 momenttia.

Päätöksessään apulaisoikeuskansleri kiinnitti huomiota myös siihen, että ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön ja Suomen kansallisen lainsäädännön välillä näyttäisi olevan ristiriitaa. Suomessa on vuoden 2010 alussa tullut voimaan oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annettu laki, jonka tarkoituksena on, että viivästyneen oikeudenkäynnin asianosainen saisi kansallisesti vastaavan hyvityksen kuin ihmisoikeustuomioistuimesta. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa arvioitaessa oikeudenkäynnin kokonaiskestoa alkoi tarkasteltava aika tapauksessa asianomistajan osalta siitä, kun asianomistaja oli esitutkinnassa ilmoittanut vaativansa rikoksentekijältä korvauksia. Mainitussa kansallisessa laissa säädetään, että vastaava aika alkaa asianomistajan vaatimuksen vireilletulosta tuomioistuimessa. Mainittujen ajankohtien välinen ero voi tapauskohtaisesti olla jopa useita vuosia, kantelutapauksessa aika oli yli kolme vuotta.

Apulaisoikeuskansleri lähetti edellä mainitun vuoksi jäljennöksen päätöksestään tiedoksi oikeusministeriölle.


okv_1606_1_2009.pdf

« Takaisin

Viranomaisen selvitys- ja perusteluvelvollisuus

Diaarinumero: OKV/1314/1/2009
Antopäivä: 15.9.2011
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, Valviran, tehtäviin kuuluu antaa tuomioistuimille ja muille viranomaisille näiden pyytämiä vakuutuslääketieteellisiä lausuntoja. Valviralla on palveluksessaan pysyviä asiantuntijajäseniä, joilta Valvira pyytää lausuntoja oman lausuntonsa valmistelussa. Valviraan ja sen julkista tehtävää hoitaviin pysyviin asiantuntijoihin sovelletaan hallintolakia (434/2003).

Käräjäoikeus ja korkein oikeus olivat kantelijan asiaa käsitellessään pyytäneet Valviralta lausuntoa. Lausunnon pyyntöasiakirjoista oli nähtävissä, että asian aikaisemmassa oikeuskäsittelyssä oli esitetty erityisen runsaasti keskenään ristiriitaisia, lähinnä kahta eri tulkintalinjaa edustavia lääkärinlausuntoja. Valvira oli molemmilla kerroilla pyytänyt lausuntoa vain yhdeltä asiantuntijajäseneltään, molemmilla kerroilla samalta. Omissa lausunnoissaan Valvira oli vain toistanut asiantuntijansa lausunnossa todetun selvittämättä sitä, millä perusteella se katsoi oikeaksi yhtyä asiantuntijansa esittämiin kannanottoihin. Oikeuskanslerille antamaansa selvitystä varten Valvira oli pyytänyt lausuntoa toiseltakin asiantuntijaltaan, jonka arviot poikkesivat jonkin verran ensin annettujen asiantuntijalausuntojen arvioista.

Valviran lausunto on hallintolaissa tarkoitettu ratkaisu, jota koskevat sekä hallintolain hyvän hallinnon perusteet että hallintolain menettelysäännökset, muun muassa 31 §:n 1 momentin selvittämisvelvollisuus ja 45 §:n 1 momentin perusteluvelvollisuus. Valviran lausunnoilla on myös erityistä painoarvoa sen virallisen lausunnonantajan aseman perusteella. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että kyseisessä ristiriitatilanteessa voitiin lausunnon pyytämistä toistuvasti vain yhdeltä asiantuntijalta pitää viranomaisen selvittämisvelvollisuuden valossa kysymyksiä herättävänä, jolloin myös perusteluvelvollisuuden noudattamisella on erityisesti merkitystä. Hallintolain 6 §:n suhteellisuus- ja yhdenvertaisuusperiaatteen rajaamaa harkintavaltaa ei kuitenkaan ollut ylitetty. Apulaisoikeuskansleri totesi, että asiantuntijalausunnot muodostavat olennaisen pohjan tuomioistuinten ja muiden viranomaisten päätöksenteolle. Johtopäätösten ja perustelujen riittävyydellä ja avoimuudella on siten keskeinen merkitys perustuslain 21 §:n takaaman oikeusturvan ja hyvän hallinnon kannalta. Riittävät perustelut olisivat edellyttäneet vähintään selostusta siitä, millä perusteilla Valvira oli päätynyt edustamaansa tulkintalinjaan ja millä perusteilla se ei voinut yhtyä asiassa aikaisemmin esitettyihin, toista kantaa edustaviin lausuntoihin.


okv_1314_1_2009.pdf

« Takaisin

Sikainfluenssarokotteen hankinta

Diaarinumero: OKV/1480/1/2009 (näytä lisää...)
Lisädiaarinumerot: OKV/1576/1/2009, OKV/1567/1/2010, OKV/1569/1/2010, OKV/1570/1/2010, OKV/1575/1/2010, OKV/1576/1/2010, OKV/1577/1/2010, OKV/1578/1/2010, OKV/1582/1/2010, OKV/1584/1/2010, OKV/1585/1/2010, OKV/1586/1/2010, OKV/1587/1/2010, OKV/1590/1/2010, OKV/1595/1/2010, OKV/1597/1/2010, OKV/1608/1/2010, OKV/1610/1/2010, OKV/1611/1/2010, OKV/1612/1/2010, OKV/1623/1/2010, OKV/1624/1/2010, OKV/1638/1/2010, OKV/1639/1/2010, OKV/1640/1/2010, OKV/1651/1/2010, OKV/1652/1/2010, OKV/1653/1/2010, OKV/1654/1/2010, OKV/1661/1/2010, OKV/1662/1/2010, OKV/1691/1/2010, OKV/1695/1/2010, OKV/1714/1/2010, OKV/1718/1/2010, OKV/1794/1/2010, OKV/1795/1/2010, OKV/1796/1/2010, OKV/1797/1/2010, OKV/1798/1/2010, OKV/233/1/2011, OKV/256/1/2011, OKV/262/1/2011, OKV/273/1/2011, OKV/281/1/2011, OKV/286/1/2011, OKV/322/1/2011, OKV/346/1/2011, OKV/370/1/2011
Antopäivä: 15.8.2011
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskanslerinvirastoon saapuneissa kanteluissa arvosteltiin Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (jäljempänä THL) menettelyä influenssa A-viruksen alatyyppiä (H1N1)v vastaan hankitun rokotteen (jäljempänä sikainfluenssarokote) hankinnassa. Kanteluissa oli kysymys muun ohella THL:n puolueettomuudesta rokotteen hankinnassa. Käytettävissä olleesta selvityksestä ei käynyt ilmi sellaista, että sikainfluenssarokotteen hankintaa asiantuntijana valmistelleet THL:n virkamiehet tai hankintapäätöksen esitellyt ja tehnyt sosiaali- ja terveysministeriön virkamies olisivat toimineet rokotteen hankinta-asiassa esteellisinä. Asiaa selvitettäessä kävi kuitenkin ilmi, että yksi asiantuntijana kuultu virkamies oli aikaisempina vuosina osallistunut muun muassa sen lääkeyhtiön kustantamana erilaisiin asiantuntijatapaamisiin, seminaareihin ja kongresseihin, jolta sikainfluenssarokote hankittiin. Oikeuskansleri totesi, että virkamiehen ulkopuolisen tahon, kuten lääketeollisuuden, kustantamana erilaisiin tilaisuuksiin osallistuminen voi herkästi luoda luottamusta virkatoimien puolueettomuuteen vaarantavan asetelman, mikäli virkamies joutuu virkatehtävissään osallistumaan päätöksentekoon, joka koskee kustantajatahoa. Sen vuoksi oikeuskansleri piti aiheellisena kiinnittää THL:n huomiota siihen, että sen olisi hyvä arvioida vastaisen varalle, miten lääketeollisuuden järjestämiin tilaisuuksiin osallistuminen hoidetaan.

Asiassa oli kysymys yksittäisiä virkamiehiä koskevan esteellisyyskysymyksen lisäksi myös yleisestä viranomaistoimintaa kohtaan tunnettavasta luottamuksesta ja viranomaistoiminnan puolueettomuudesta. Asiaa käsiteltäessä kävi ilmi, että THL tekee rokotetutkimusta, jota rahoittavat muun muassa yksityiset lääkeyhtiöt, minkä lisäksi THL toimii rokoteasioissa asiantuntijaviranomaisena ja tekee hankintapäätöksiä rokotteista. Sekä THL että sitä ennen Kansanterveyslaitos olivat kiinnittäneet huomiota mahdolliseen ristiriitaan sen lääkeyhtiöiltä saamaan tutkimusrahoitukseen perustuvan tutkimustoiminnan ja asiantuntijatehtävän sekä rokotehankinnoista vastaavan hankintayksikön tehtävien välillä. Oikeuskansleri katsoi, että THL:n toiminnan hankintapäätösten tekijänä ja asiantuntijana on oltava toimintaa ulkoapäinkin tarkastellen uskottavasti puolueetonta ja riippumatonta. Edelleen hän totesi, että tilanne ei ole ristiriidaton. Koska on olemassa vaara, että lääkeyhtiöiden antama rahoitus saattaa heikentää yleistä luottamusta THL viranomaistoimintaa kohtaan sekä hankinnoista päättävänä tahona että asiantuntijana, oikeuskansleri piti perusteltuna saattaa asiasta päätöksessään tekemänsä havainnot sosiaali- ja terveys¬ministeriön tietoon ja pyysi ministeriötä ilmoittamaan viimeistään 30.3.2012 millaisiin mahdollisiin toimenpiteisiin havainnot ovat antaneet aihetta.

okv_1480_1_2009.pdf

« Takaisin

Määrärahan ylittäminen

Diaarinumero: OKV/2/50/2011 (näytä lisää...)
Lisädiaarinumerot: OKV/3/50/2011, OKV/5/50/2011
Antopäivä: 1.8.2011
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Valtiontalouden tarkastusvirasto mainitsi varainhoitovuotta 2009 koskevan toimintakertomuksensa
(K 20/2010 vp) talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamista koskevassa
kohdassa määrärahan ylittymisen neljällä momentilla. Eduskunnan tarkastusvaliokunta
totesi kertomuksesta antamassaan mietinnössä (TrVM 8/2010 vp), että vaikka määrärahan ylittämistapauksia
on ilmennyt tarkastusviraston suorittamissa tilintarkastuksissa harvoin, valiokunta
pitää tilannetta huolestuttavana ja virheitä vakavina. Ylitystapauksissa on ollut kysymys
säädösten ja eduskunnan talousarviosta antaman päätöksen rikkomisesta. Määrärahan ylittäminen
tarkoittaa myös perustuslain vastaista menettelyä. Eduskunta edellytti, että hallitus ryhtyy
toimenpiteisiin, jotta talousarviota ja sitä koskevia säädöksiä noudatetaan nykyistä tarkemmin
(EK 30/2010 vp).

Aiheeseen liittyvät myös päätökset:

okv_3_50_2011

okv_5_50_2011

okv_2_50_2011.pdf

« Takaisin

Kaupungin tilaaja-tuottajamalli rakennus- ja ympäristövalvonnassa

Diaarinumero: OKV/4/50/2009
Antopäivä: 28.4.2011
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Hämeenlinnan kaupungin maankäyttö- ja ympäristöpalveluihin 20.3.2009 tekemänsä tarkastuskäynnin (OKV/4/51/2009) jälkeen apulaisoikeuskansleri päätti ottaa omana aloitteenaan tutkittavaksi rakennus- ja ympäristövalvonnan aseman ja riippumattomuuden kaupungin tilaaja-tuottajamallissa. Järjestelmää tarkasteltiin siitä lähtökohdasta, toteutuvatko siinä perustuslain 2 §:n oikeusvaltioperiaate sekä 21 §:ssä turvattu oikeusturva ja hyvän hallinnon takeet. Apulaisoikeuskansleri totesi päätöksessään, ettei Hämeenlinnan kaupungin järjestelmää, jossa rakennus- ja ympäristövalvontatoiminta on osa palvelutuotantoa, voinut pitää ongelmattomana. Lopputuloksen selkeys ja läpinäkyvyys eivät olleet hyvän hallinnon vaatimusten mukaisia. Päätöksen mukaan osa hyvän hallinnon mukaisuutta on hallinnon rakenteiden järjestäminen sellaisiksi, että ne tukevat lainmukaista toimintaa: mm. vastuusuhteiden tulee olla siten selkeät, ettei epäasianmukaisia sidonnaisuus- ja esteellisyysasetelmia synny. Hallintosääntö, palvelutuotannon toimintasääntö, palvelusuunnitelma ja palvelusopimukset eivät riittävällä tavalla konkretisoineet toimivaltasuhteita ja vastuita. Sopimus ei kuvannut sitä, miten hyvän hallinnon kannalta keskeiset tavoitteet, mm. toimintamallin sisäisten vastuiden ja valtuuksien selvittäminen, tehtävien ja roolien selkiyttäminen ja läpinäkyvyyden luominen, järjestetään. Asiassa saatu selvitys ei myöskään vakuuttavasti tukenut väitteitä järjestelmän avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti tässä yhteydessä huomiota myös kaupungin velvollisuuteen huolehtia hallinnon asiakkaiden tiedusteluihin vastaamisesta sekä turvata asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet, aloiteoikeus ja tiedotus. Hän katsoi, että kaupungin tulee huolehtia siitä, että asioiden käsittelyn kaikissa vaiheissa kiinnitetään huomiota viranomaistoimintojen riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen. Tämä edellyttää mm. otto-oikeuden käytön selkeää ja tarkkarajaista määrittelyä hallinto- ja toimintasäännöissä ja huolehtimalla siitä, että toiminta näyttäisi avoimelta, objektiiviselta ja hyvin perustellulta myös ulospäin. Riittävää ei myöskään ole rajata puolueettomuustarkastelua vain viranhaltijoiden tai luottamushenkilöiden subjektiivisen esteettömyyden turvaamiseen.

okv_4_50_2009.pdf

« Takaisin

Kysymys ministerin järjestämästä edustustilaisuudesta

Diaarinumero: OKV/193/1/2011
Antopäivä: 14.4.2011
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Kantelukirjoituksen ja sen liitteenä olleen sanomalehtiartikkelin pohjalta käynnistetyn selvityksen perusteella ilmeni, että puolustusministeri Jyri Häkämies oli järjestänyt illanvieton vaalirahoitukseen osallistuneen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen avainhenkilöille vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen. Tilaisuus järjestettiin 14.8.2007 Santahaminassa puolustusministeriön edustusmajassa ministeriön laskuun. Häkämiehen isännöimään tilaisuuteen sisältyi opastettua ammuntaa, saunomista ja ruokailu. Ruokailusta aiheutui 300 euron menot. Käytetyillä patruunoilla ilmoitettiin olleen laskennallinen arvo. Muita kustannuksia ei ilmoitettu.

Ratkaisussaan oikeuskansleri totesi, että valtion varojen käytöstä vierailutilaisuuden järjestämiseen ei ole lain tasoisia säännöksiä. Vieraanvaraisuuden osoittamisesta sisältyy tarkempia määräyksiä lähinnä valtioneuvoston päätökseen talousarvion yleisistä soveltamismääräyksistä (VM:n yleiskirje TM 9509 – 12.4.1995), sen 6.5 kohtaan ja puolustusministeriön tiliviraston kyseisenä aikana voimassa olleen taloussäännön (PM:n määräyskokoelman määräys – 15.12.2005 – dnro 1305/2710/2005) edustusmenoja ja henkilötilaisuuksista aiheutuneita menoja koskevan 49 §:ään.

Vaikka mainitut määräykset ovat väljiä eikä niistä saa suoraa vastasta siihen, millaisia edustustilaisuuksia on luvallista ja mahdollista järjestää, niin oikeuskanslerin mielestä määräysten sanamuodosta kuitenkin ilmenee, että käytettäessä ministeriön ja sen alaisen hallinnon voimavaroja sidosryhmäyhteistyöhön on huomiota kiinnitettävä käyttötarkoitukseen eli siihen, palveleeko se hallinnonalan toiminnan tavoitteita. Muunlaisiin päämääriin tähtäävä sidosryhmäyhteistyö olisi hyväksyttävän käyttötarkoituksen vastaista.

Oikeuskansleri totesi edelleen, ettei hänellä ole laillisuusvalvonnallisin keinoin mahdollisuuksia hankittua selvitystä enemmälti ja siinä esiintuotua tarkemmin selvittää tilaisuuden tarkoitusta. Kysymyksen ollessa siitä, missä määrin tilaisuus oli puolustusministeriön käsityksen mukaan ollut sen taloussäännössä ilmaistujen tavoitteiden mukaista, oikeuskansleri viittasi ministeriön kansliapäällikön allekirjoittamaan lausuntoon, jossa ilmoitettiin seuraavaa:

”Santahaminassa 14.8.2007 järjestetty tilaisuus, jonka yhteydessä on esitelty ja käsitelty myös puolustusmateriaalia, on tukenut hallinnonalan toiminnalle asetettuja tavoitteita. Edustuksessa on pitäydytty tavanomaiseen vieraanvaraisuuteen, menettely on puolustusministeriön taloussäännön mukaista eikä poikkea hallinnonalalla noudatetusta käytännöstä.”

Oikeuskansleri katsoi, ettei hänellä ollut perusteita asettaa kyseenalaiseksi tätä kansliapäällikön arvioita. Ottaen huomioon opastetun pistooliammunnan järjestämistä koskevan selvityksen ei ammunnan käytännön järjestelyjen osalta ollut ilmennyt asiaa koskevien määräysten kannalta arvostelulle alttiita seikkoja.

Käytettävissään olevan selvityksen perusteella oikeuskansleri päätyi siihen, ettei voida osoittaa, että joku hänen valvontavaltaansa kuuluva henkilö tai viranomainen olisi asiassa syyllistynyt lainvastaiseen menettelyyn ja että asia ei näin ollen anna aihetta hänen toimenpiteisiinsä.


okv_193_1_2011.pdf

« Takaisin

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintakyky ja oikeusturvan toteutuminen

Diaarinumero: OKV/15/50/2010
Antopäivä: 6.4.2011
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan 13.2.2008 tekemäni oikeuskanslerista annetun lain
3 §:n 2 momentin mukaisen tarkastuskäynnin (OKV/1/51/2008) yhteydessä ilmeni, että
valitusten käsittely lautakunnassa oli ruuhkautunut. Tämän jälkeen lautakunnan käsittelyajat ja
toiminta ovat olleet tutkittavanani kolmen vuoden ajan. Sosiaali- ja terveysministeriö on pyynnöstäni
antanut lausunnon asiassa huhtikuussa 2008, ja olen käsitellyt lautakunnan tilannetta ja
ministeriön keskimääräisen käsittelyajan lyhentämiseksi esittämiä toimenpiteitä päätöksessäni
16.5.2008 (OKV/6/50/2008). Päätöksessäni pyysin ministeriötä toimittamaan uuden lausunnon
esittämiensä toimenpiteiden toteuttamisesta ja vaikutuksista viimeistään 30.4.2009.
Ministeriö antoi lausuntonsa 24.4.2009. Lisäksi olen tehnyt uuden tarkastuskäynnin lautakuntaan
12.11.2009 (OKV/29/51/2009). Tarkastuskäynnillä keskityttiin edellisen tarkastuksen
jälkeen lautakunnan toiminnassa tapahtuneisiin muutoksiin sekä erityisesti lautakunnan
valitusasioiden ruuhkan purkamiseksi toteutettuihin toimenpiteisiin ja näiden toimenpiteiden
vaikutuksiin.


okv_15_50_2010.pdf

« Takaisin

Hätäkeskuslaitoksen toimintakyky

Diaarinumero: OKV/11/50/2008 (näytä lisää...)
Lisädiaarinumerot: OKV/6/50/2004, OKV/9/50/2004, OKV/8/50/2006, OKV/11/50/2006, OKV/3/50/2008, OKV/4/50/2008, OKV/14/50/2008, OKV/412/1/2008, OKV/1153/1/2008, OKV/1200/1/2008, OKV/1459/1/2008, OKV/1628/1/2008, OKV/8/50/2009, OKV/11/50/2009, OKV/241/1/2009, OKV/795/1/2009, OKV/1002/1/2009, OKV/1/50/2010, OKV/771/1/2010, OKV/1060/1/2010, OKV/1374/1/2010, OKV/1714/1/200
Antopäivä: 21.3.2011
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskansleri otti vuonna 2008 omana aloitteena tutkittavaksi Hätäkeskuslaitoksen toimintakyvyn, koska tiedotusvälineissä oli toistuvasti esiintynyt kirjoituksia ja oikeuskanslerinvirastoon oli saapunut useita kanteluita, joissa arvosteltiin hätäkeskusten toimintaa. Arvostelu kohdistui muun muassa siihen, ettei hätäkeskuksiin saatu yhteyttä tai hätäkeskus ei hälyttänyt oikeanlaista apua riittävällä kiireellisyydellä. Hätäkeskusten tehtävä hätä- ja muiden välittömiä toimenpiteitä edellyttävien ilmoitusten vastaanottajana ja arvioijana on tärkeä oikeanlaisen ja riittävällä nopeudella paikalle saatavan avun kannalta ja tehtävässä epäonnistuminen voi pahimmillaan tarkoittaa uhkaa terveydelle tai turvallisuudelle. Koska hätäkeskusten toiminnalla on siten liittymäkohta perustuslain 7 §:ssä perusoikeudeksi säädettyyn henkilökohtaiseen turvallisuuteen, otti oikeuskansleri Hätäkeskuslaitoksen toimintakyvyn ensin seurantaan ja sittemmin oman aloitteena tutkittavaksi.

Asian taustalla oli vuosina 2001-2005 toteutettu hätäkeskusuudistus, jonka yhteydessä entiset kunnalliset hätäkeskukset ja poliisin hälytyskeskukset lakkautettiin ja perustettiin Hätäkeskuslaitos (hätäkeskusyksikkö ja 15 hätäkeskusta), jonka tehtävänä on vastaanottaa ja käsitellä poliisi-, pelastus sekä sosiaali- ja terveystoimen hätäilmoituksia ja muita välittömiä toimenpiteitä edellyttäviä ilmoituksia. Oikeuskansleri otti hätäkeskuspalvelun tuottamisen tarkasteltavakseen laitoksen tilanteesta ja toiminnasta tuolloin olleiden tietojen perusteella. Kyseisen ajankohdan jälkeen on tapahtunut paljon muutoksia ja Hätäkeskuslaitosta on kehitetty erinäisin toimenpitein. Hätäkeskuslaitos on käytännössä ollut koko olemassaolonsa ajan jollain tasolla muutoksen kourissa. Koska asian tarkasteleminen ainoastaan nykyisen tilanteen perusteella ei ollut riittävää, tarkasteli oikeuskansleri hätäkeskusuudistuksen toteuttamista ja Hätäkeskuslaitoksen toimintaa pidemmältä aikaväliltä. Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, ettei uudistuksen toteuttaminen ollut sujunut ongelmitta.

Hätäkeskuslaitoksen ja erityisesti Helsingin hätäkeskuksen ongelmana oli uudistuksen alusta lähtein päivystyshenkilöstön riittävyys ja toisaalta vaihtuvuus. Oikeuskansleri totesi, että päivystyshenkilökunnan määrää ei uudistusta valmisteltaessa ollut kyetty arvioimaan riittävän tarkasti eikä toimintaympäristössä vaikuttaneita muuttujia ollut osattu huomioida. Henkilöstöpulaan oli pyritty vaikuttamaan muun muassa kouluttamalla lisää päivystäjiä, mutta käytettävissä olleen selvityksen perusteella ongelmaan oli havahduttu jälkijunassa eikä toimenpiteillä ollut voitu kovinkaan pikaisesti vastata henkilöstön lisätarpeeseen.

Hätäkeskuspäivystäjänä voi toimia hätäkeskuspäivystäjän tutkinnon tai vastaavan aikaisemman tutkinnon tai poliisin perustutkinnon tai vastaavan aikaisemman tutkinnon suorittanut henkilö. Hätäkeskuspäivystäjätutkinto muodostuu 90 opintopisteen kokonaisuudesta, jonka suorittaminen kestää 1,5 vuotta. Hätäkeskuslaitoksen päätöksen mukaan poliisitaustaisille päivystäjille olisi tullut antaa kuuden viikon perehdyttämiskoulutus hätäkeskuspäivystäjän tehtäviin. Laitoksen mukaan pätevöittämiskoulutusta ei kuitenkaan ollut kyetty antamaan suunnitelman mukaisesti voimavarojen puutteessa. Lisäksi pätevöittämiskoulutusta arvosteltiin, koska sitä pidettiin riittämättömänä. Opetushallituksen tekemässä hätäkeskuspäivystäjätutkinnon auditoinnissa oli nostettu esille hätäkeskuspäivystäjäkoulutuksen ongelmakohtia. Esille oli tullut muun muassa se, että opetussuunnitelman painotus ei vastannut hätäkeskusten tehtäväjakaumaa. Oikeuskansleri totesi, että hätäkeskuspäivystäjän työn yhtenä haasteena on avun tarpeen tunnistaminen oikein. Hätäkeskuspäivystäjän koulutus tai työhön perehdys vaikuttavat muun ohella hätäkeskuspalveluihin ja niiden laatuun. Ongelmat koulutuksessa tai perehdytyksessä voivat näkyä esimerkiksi liiallisen avun lähettämisenä, jolloin resursseja ei välttämättä ole käytettävissä todelliseen tarpeeseen, minkä lisäksi seurauksena voi olla, ettei avun tarve ja sen kiireellisyys tule tunnistetuksi oikein.

Hätäkeskuspäivystäjät tekevät koulutuksensa ja käytettävissään olevan yhteistyöviranomaisten (pelastus-, poliisi- sekä sosiaali- ja terveystoimen viranomaiset) antaman ohjeistuksen perusteella riskinarvion ja välittävät tehtävän toimivaltaiselle viranomaiselle. Oikeuskansleri totesi, että hätäkeskustoiminnan lähtökohta yhteystyöviranomaisten ohjeistuksen ja hätäkeskuspäivystäjien keskeisen työkalun osalta on ollut ilmeisen haasteellinen. Erilaisen koulutuksen ja kokemuksen omaavat päivystäjät ovat joutuneet soveltamaan useiden viranomaistahojen antamia eritasoisia ja erin näkökulmasta laadittuja ohjeita, jotka eivät ainakaan hätäkeskustoiminnan alussa ole olleet kaikilta osin riittäviä tai tarpeeksi laadukkaita sikäli kuin niitä on ollut. Hätäkeskukset olivat lisäksi ainakin uudistuksen alkuvaiheessa joutunee tekemään yhteistyöviranomaisille kuulunutta hälytysohjetyötä.

Yhteisen tietojärjestelmän saaminen hätäkeskuksille oli kangerrellut pahoin. Sen seurauksena hätäkeskuksissa on ollut yhtä aikaa käytössä eri tietojärjestelmiä ja niiden eri versioita. Tietojärjestelmää oli arvosteltu myös siitä, ettei se ole käyttäjäystävällinen.

Hätäkeskuslaitoksen toimintaa ei ollut ilmeisestikään toiminnan alusta asti valvottu riittävästi ministeriötasolla eikä myöskään Hätäkeskuslaitoksen hätäkeskusyksikkö ollut kyennyt valvomaan ja ohjaamaan yksittäisiä hätäkeskuksia. Oikeuskansleri totesi, että olisi ollut oletettavaa, että uuden toimintatavan ja organisaation, jossa yhdistettiin erilaisia toimintakulttuureja, olisi katsottu edellyttävän riittävän tiukkaotteista ohjausta ja seurantaa. Valvonnan seurauksena osa ilmenneistä ongelmista olisi voinut nousta esille ja niihin olisi päästy puuttumaan aikaisemmin.

Oikeuskansleri totesi, että päätöksessä käsiteltyjä osa-alueita oli katsottava kokonaisuutena ja Hätäkeskuslaitoksen toimintaympäristössä. Yksittäisistä havainnoista ei voinut hänen mukaansa yleistää ehdottomia johtopäätöksiä, mutta oikeuskanslerin mukaan edellä käsitellyillä asioilla yhdessä tarkasteltuna oli varmasti ollut vaikutuksensa Hätäkeskuslaitoksen kykyyn hoitaa ydintehtäväänsä, tuottaa hätäkeskuspalveluja. Saatujen lausuntojen ja selvitysten mukaan ongelmiin on kuitenkin puututtu ja Hätäkeskuslaitoksen toimintaa on kehitetty ja kehitetään parhaillaankin erilaisissa hankkeissa.

Päätöksensä lopussa oikeuskansleri konkretisoi tekemiensä havaintojen perusteella hätäkeskuspalvelujen tuottamisen ydintä seuraavasti:

Hätäpuheluiden käsittelyä koskeva yhteistyöviranomaisten antama ohjeisto rakentuu avainsanojen ympärille. Avun pyytämisen syy kiteytyy avainsanoihin, joiden perusteella hätäkeskuspäivystäjä päätyy avuntarpeeseen ja viranomaiseen, jolle tehtävä kuuluu. Oikeuskansleri totesi, että avuntarpeen oikea tunnistaminen ei voine onnistua täysin kategorisesti puhelussa ilmeneviä tilannetta kuvaavia sanoja avainsanalistaan vertaamalla. Hänen mukaansa avuntarpeen määrittämisen tulisi ennemmin perustua sisäistyneeseen ja ammatilliseen substanssiosaamiseen perustuvaan avun tarpeen ja kiireellisyyden määrittämiseen sen sijaan, että saatuja tietoja (tai ”sanoja”) verrataan mekaanisesti ohjeistukseen. Oikeuskansleri totesi, että mitä vähemmän päivystäjällä on kyseisen alan substanssiosaamista, sitä enemmän hän on ”protokollan” ja sen avainsanojen mekaanisen seuraamisen varassa.

Oikeuskansleri totesi, ettei käytettävissä olleen selvityksen perusteella ollut perusteita yleisesti katsoa, että Hätäkeskuslaitos olisi laiminlyönyt sille aikaisemmin hätäkeskuslain 4 §:n 1 momentissa ja nyttemmin hätäkeskustoiminnasta annetun lain 4 §:n 1 momentissa säädetyn tehtävän hätäkeskuspalvelujen tuottamisessa, vaikka sen toiminta yksittäisissä hälytystilanteissa on antanut aihetta arvosteluun. Hätäkeskuslaitoksessa päätöksen tekoajankohtana meneillään olleiden uudistusten ja muutosten käytännön vaikutukset eivät olleet tuolloin vielä tiedossa. Sen vuoksi hätäkeskuslaitoksen toimintakyky tulevaisuudessa jäi nähtäväksi. Oikeuskansleri saattoi kuitenkin sisäasiainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön sekä Hätäkeskuslaitoksen tietoon esittämänsä huomiot.

Päätöksessä olevassa liitteessä oli lyhyet yhteenvedot vuosina 2005-2011 oikeuskanslerinvirastossa ratkaistuista hätäkeskuksia koskevista kanteluista ja omista aloitteista.


okv_11_50_2008.pdf

« Takaisin

Perusopetuslain mukaisen oppilashuollon toteutuminen peruskouluissa

Diaarinumero: OKV/6/50/2011
Antopäivä: 8.2.2011
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskansleri päätti vuonna 2009 ryhtyä koulujen työrauhasta ja turvallisuudesta saamiensa tietojen perusteella tutkimaan koulujen työoloja. Oikeuskansleri sai perusopetuksen toteutumisesta vastuussa olevalta opetusministeriöltä (nykyisin opetus- ja kulttuuriministeriö) pyytämän selvityksen ja lausunnon 8.6.2009. Lausunnossa todettiin, että koulujen oppilashuollon ja työturvallisuuden riittävyydessä oli puutteita koko maassa eikä oikeus kyseisiin palveluihin toteutunut tasapuolisesti maan eri osissa. Lausunnon mukaan ministeriö ja Opetushallitus olivat toteamansa oppilashuollon epätyydyttävän tilanteen johdosta ryhtyneet
erilaisiin toimenpiteisiin.

okv_6_50_2011.pdf

« Takaisin

Oikeudenkäynnin julkisuus

Diaarinumero: OKV/754/1/2008
Antopäivä: 31.1.2011
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Hovioikeus oli päättänyt oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun (YTJulkL:n) 15 §:n 1 momentin nojalla, että asian suullinen käsittely toimitetaan kokonaan yleisön läsnä olematta. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että asiassa esitettiin salassa pidettäväksi säädettyjä oikeudenkäyntiasiakirjoja.

Apulaisoikeuskansleri totesi päätöksessään, että hovioikeus oli sinänsä perusteluissaan tuonut esiin perusteen, jonka vuoksi suullinen käsittely pidettiin kokonaan yleisön läsnä olematta ja sovellettavan lainkohdan, johon päätös perustui. Päätöksen lainmukaisuuden arviointia silmällä pitäen perustelut eivät kuitenkaan olleet riittävät. Perusteluissa olisi tullut vähintäänkin huolellisesti ilmoittaa sovellettava nimenomainen säännös ja yksilöidysti säännöksen soveltamisen edellyttämät seikat.

Apulaisoikeuskansleri totesi tältä osin vielä tarkemmin, että YTJulkL:n 15 §:ssä ei ollut hovioikeuden perusteluissaan ilmoittamaa 1 momenttia, vaan vain 15 §, jossa on 7 kohtaa. Hovioikeus oli tosiasiassa soveltanut YTJulkL:n 15 §:n 3 kohtaa, joka olisi tullut perusteluissa mainita ja säännöksen sisältö selostaa. Tämän säännöksen soveltumisen kontrolloitavuuden kannalta ei ollut myöskään riittävää, että hovioikeus oli ylimalkaisesti todennut istunnossa käsiteltävän salassa pidettäviä asiakirjoja. Asiakirjat olisi tullut yksilöidä niin, että säännöksen soveltuvuus oli havaittavissa. Rikosasian salassa pidettävien asiakirjojen, jotka eivät kuitenkaan olleet YTJulkL:n 9 §:n nojalla suoraan salassa pidettäviä oikeudenkäyntiasiakirjoja, osalta olisi tullut vielä perusteluissa tuoda esiin niiden julkisen käsittelyn todennäköisesti aiheuttama merkittävä haitta tai vahinko niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus oli säädetty. Edelleen perusteluista olisi tullut käydä ilmi, minkä vuoksi asiassa oli päädytty toimittamaan suullinen käsittely kokonaan yleisön läsnä olematta.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, että hovioikeuden suljettua käsittelyä koskevat perustelut olivat puutteelliset.

Hovioikeuden ratkaisukokoonpanon puheenjohtaja oli myös kieltänyt valokuvaamisen istuntosalissa häiriöttömän käsittelykulun turvaamiseksi. Hovioikeuden ratkaisukokoonpanon selvityksessä oli lisäksi todettu, että huomioon ottaen asian luonne ja elinkautisvangin omakin hovioikeudelle esittämä harmittelu julkisuuden hänelle aiheuttamista valtavista paineista, puheenjohtaja oli katsonut kokoonpanoa kuultuaan, että kuvaamisesta olisi voinut aiheutua merkittävää haittaa elinkautisvangin yksityisyyden suojalle. Kuvattava oli ollut vanki hänen rangaistuksensa suorittamista koskevassa asiassa.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että lähtökohtana oli, että istuntosalissa sai kuvata vain oikeuden puheenjohtajan luvalla. YTJulkL:n 21 §:n 2 momentissa säädettiin siitä, millä edellytyksillä lupa voitiin myöntää. Lain sanamuodon (”voidaan myöntää”) mukaan kuvausluvan antaminen oli näiden edellytysten täyttyessäkin viime kädessä puheenjohtajan harkinnassa; velvollisuutta kuvausluvan antamiseen ei ollut. Joka tapauksessa kuvaamisen kieltämiselle tuli olla asianmukainen peruste ja kuvauslupakäytännön tuli olla yhtenäistä, mikä puolsi sitä, että kuvaaminen oli pääsääntöisesti sallittava silloin, kun laissa mainitut edellytykset täyttyivät.

Käsillä olevassa tapauksessa hovioikeuden puheenjohtaja oli kieltänyt valokuvaamisen istuntosalissa kokonaan ottamatta erikseen kantaa kuvaamiseen sallittavuuteen ennen käsittelyn alkamista.

Ennen käsittelyn alkamista tapahtuva kuvaaminen ei olisi kuitenkaan voinut häiritä varsinaisen asian käsittelyn kulkua. Pelkästään se, että asia oli käsitelty kokonaan yleisön läsnä olematta, ei ollut ollut myöskään esteenä kuvaamiselle ennen asian käsittelyä ottaen huomioon, että suljetun käsittelyn perusteena oli ollut asiassa esitettävät salaiset asiakirjat.

Toisaalta hovioikeuden ratkaisukokoonpanon selvityksen mukaan elinkautisvanki itse oli tuonut esiin julkisuuden hänelle aiheuttamat valtavat paineet. Lisäksi kysymys oli ollut elinkautisvangin vapautumista koskevasta asiasta. Vapautuvan elinkautisvangin kuvaamisen ja kuvan julkaisemisen voitiin lähtökohtaisesti olettaa vaikeuttavan hänen sopeutumistaan yhteiskuntaan. Kantelijan esittämän selvityksen mukaan elinkautisvanki oli kuitenkin ollut suullisen käsittelyn aikaan omasta tahdostaan julkisuudessa. Tätä ei tosin ollut osoitettu saatetun puheenjohtajan tietoon ennen kuin hän oli tehnyt kuvaamislupaa koskevan ratkaisunsa.

Asiassa oli siten ollut myös kuvausluvan kieltämisen puolesta puhuvia seikkoja. Niistä huolimatta apulaisoikeuskansleri katsoi, että asiassa olisi ollut perustellumpaa myöntää lupa ennen käsittelyn alkua tapahtuvaan kuvaamiseen. Puheenjohtaja ei ollut kuitenkaan ylittänyt hänelle laissa annettua harkintavaltaansa päättäessään kieltää kokonaan kuvaamisen istuntosalissa.

Apulaisoikeuskansleri saattoi esittämänsä käsitykset oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan ratkaisun huolellisesta ja riittävästä perustelemisesta sekä ennen asian käsittelyn alkua tapahtuvaa kuvaamista koskevan luvan myöntämisen edellytyksistä hovioikeuden ratkaisukokoonpanon ja hovioikeuden tietoon.


okv_754_1_2008.pdf

« Takaisin

« Edellinen 1 / 2