Lausunnot

Lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta

Diaarinumero: OKV/41/20/2016
Antopäivä: 4.11.2016
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskansleri antoi lausunnon sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistusta sekä maakuntauudistusta koskevasta esitysluonnoksesta (sote- ja maakuntauudistus). Esitysluonnoksessa ehdotetaan maakuntahallinnon perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen siirtämistä kunnilta maakuntien vastuulle.

Uudistuksessa sote-palvelujen järjestäminen ja tuottaminen on tarkoitus erottaa toisistaan siten, että järjestämisvastuu olisi maakunnalla ja palvelut tuottaisi maakunnan palvelulaitos. Tämä voi olla ongelmallista kansanvaltaisuuden toteutumisen kannalta. Maakunnan organisaatio voi lisäksi muodostua hyvin monitasoiseksi, sillä siihen kuuluisivat myös maakunnan ja sen palvelulaitoksen tytäryhteisöt sekä niiden määräysvallassa olevat yhteisöt. Oikeuskansleri katsoo, että kansanvaltaisuuden toteutumista tulee arvioida maakunnan koko organisaation näkökulmasta.

Esitysluonnoksen mukaan maakunta voisi tuottaa sote-palvelunsa itse, omistamansa yhteisön kautta tai yhdessä muiden maakuntien kanssa, tai se voisi tehdä sopimuksen yksityisen palveluntuottajan kanssa. Sote-palvelut luetaan yleensä julkisiksi hallintotehtäviksi, joita voidaan antaa hallinnon ulkopuolisille tahoille vain perustuslaissa säädetyin edellytyksin. Luonnoksessa ei ole tietoja hallinnon ulkopuolelle siirrettävistä tehtävistä, eikä siirron perustuslainmukaisuutta ole vielä arvioitu. Oikeuskanslerin mukaan perustuslainmukaisuus tulisi kuitenkin arvioida jo sote- ja maakuntauudistusta koskevassa hallituksen esityksessä.

Asiakkaan valinnanvapaudesta yksityisten ja julkisten sote-palvelujen välillä on valmistella erillinen hallituksen esitys. Valinnanvapautta koskeva lainsäädäntö vaikuttaa olennaisesti eräisiin sote- ja maakuntauudistuksen keskeisiin periaatteisiin. Oikeuskansleri pitääkin välttämättömänä, että uudistuksesta annetaan riittävä kokonaiskuva silloin, kun valinnanvapauslainsäädännöstä pyydetään lausuntoja ja kun eduskunta aloittaa uudistuksen käsittelyn.

okv_41_20_2016.pdf

« Takaisin

Lausunto: Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan asettaminen

Diaarinumero: OKV/31/20/2016
Antopäivä: 9.9.2016
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta asetetaan vuoden 2017 alusta seuraavalle toimikaudelle.  Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi oikeuskanslerin näkemystä lautakunnan jäsenten sidonnaisuuksia koskevasta kysymyksestä ennen asian esittelemistä valtioneuvoston yleisistunnossa.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta on lainkäyttöelin, jonka jäsenet toimivat tuomarin vastuulla. Perustuslain 21 §:n vaatimus jokaisen oikeudesta saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi, koskee myös työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan toimintaa.

Oikeuskansleri totesi vakuutusoikeuden 27.3.2014 antamaan ratkaisuun 1047:2012 viitaten, että eläkelaitoksen hallituksessa tai neuvottelukunnassa toimiva työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan jäsen tai varajäsen on esteellinen käsittelemään kyseistä eläkelaitosta koskevia asioita muutoksenhakulautakunnassa, ja katsoi, että tällainen asema eläkelaitoksessa voi herättää epäilyksiä jäsenen objektiivisesta puolueettomuudesta myös muiden eläkelaitosten asioiden käsittelyssä.

Oikeuskanslerin saaman selvityksen mukaan muutoksenhakulautakunnan jäsenen tai varajäsenen toimiminen eläkelaitoksen hallituksessa tai neuvottelukunnassa aiheuttaa nykyisin toistuvasti tilanteita, joissa jäsen tai varajäsen on esteellinen käsittelemään lautakunnassa tietyn eläkelaitoksen asioita. Esteellisyystilanteita ilmenee siinä määrin, että ne vaikeuttavat lautakunnan toimintaa ja aiheuttavat lautakunnassa ylimääräistä työtä. Lautakunta ratkaisee asiat pääsääntöisesti jaostoissa, joissa jokaisessa on jäsenenä jonkin erikoisalan lääkäri ja lähtökohtana on, että käsiteltävät asiat jaetaan jaostoille asiassa vaadittavan lääketieteellisen asiantuntemuksen perusteella. Oikeuskanslerin saaman selvityksen mukaan asioiden valikoituminen muutoksenhakulautakunnan jaostoille määräytyy kuitenkin paljolti jäsenten sidonnaisuuksien perusteella, vaikka sen tulisi määräytyä vain jaoston lääkärijäsenen erikoisalan ja asiantuntemuksen perusteella. Tämä aiheuttaa vinoumaa asioiden jakautumisessa ja epäkohtia lääketieteellisen erityisasiantuntemuksen takaamisessa. Lisäksi etukäteisjärjestelyistä huolimatta esiintyy tilanteita, joissa asioiden käsittely lautakunnassa viivästyy esteellisyydestä johtuvien lykkäysten ja asioiden palautusten vuoksi.  Nämä seikat muodostavat uhkan muutoksenhakijoiden oikeusturvan toteutumiselle.

Oikeuskanslerin mukaan edellä esitetyt näkökohdat puoltavat sitä, että pysyväisluonteisten esteellisyyksien syntyminen tulee pyrkiä ehkäisemään jo ennalta muutoksenhakulautakuntaa asetettaessa. Näin ollen oikeuskansleri piti perusteltuna menettelyä, että henkilöä, joka on sellaisen yhtiön tai laitoksen palveluksessa, hallituksessa tai neuvottelukunnassa, jonka päätöksistä tehtyjä valituksia muutoksenhakulautakunta käsittelee, ei nimitetä lautakuntaan. Riittävän painavia, oikeudellisesti hyväksyttäviä vastasyitä tälle käsitykselle ei ole kannanoton laatimisen yhteydessä tullut esiin. 

okv_31_20_2016.pdf

« Takaisin

Lausunto esitysluonnoksesta laiksi rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa

Diaarinumero: OKV/29/20/2016
Antopäivä: 7.9.2016
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskansleri antoi sisäministeriön rajavartio-osastolle lausunnon esitysluonnoksesta laiksi rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa. Lausunnossaan oikeuskansleri kiinnitti rajavartio-osaston huomiota siihen, että lakiluonnoksen ”suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys”-kohdan arvioinnissa oli kerrottu ehdotetusta lain 3 luvun 29 §:n ilmaisukiellosta, mutta 2 luvun 10 §:n mukaista alemmalla kynnyksellä sovellettavaa ilmaisukieltoa ei ollut mainittu.

Edelleen oikeuskansleri totesi, että eduskunnan apulaisoikeusasiamies oli päätöksessään 18.11.2015 arvioinut esitutkintalain 11 luvun 5 §:n ilmaisukieltoa ja muun ohessa todennut, että kyseinen ilmaisukielto tulisi voida saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Esitysluonnoksesta ei ilmennyt, oliko säädettäväksi ehdotettuja ilmaisukieltoja arvioitu tuon apulaisoikeusasiamiehen päätöksen valossa.

okv_29_20_2016.pdf

« Takaisin

Lausunto: sosiaali- ja terveystietojen tietoturvallinen hyödyntäminen

Diaarinumero: OKV/39/20/2016
Antopäivä: 7.9.2016
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskansleri antoi sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi, joka koskee sosiaali- ja terveystietojen hyödyntämistä tietoturvallisesti. Esitysluonnoksessa ehdotetaan säädettäväksi laki sosiaali- ja terveystietojen tietoturvallisesta hyödyntämisestä ja muutettavaksi lakia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta, lakia potilaan asemasta ja oikeuksista sekä lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Lisäksi esityksellä ehdotetaan kumottavaksi laki terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä ja laki sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tilastotoimesta.

Esityksen tavoitteena on säädellä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilötietojen hyödyntämistä. Asiakas- ja potilastietojen on lakiluonnoksen mukaan tarkoitus olla hyödynnettävissä muun muassa tilastointiin, tutkimukseen ja opetukseen sekä kehittämis- ja innovaatiotoimintaan.

Oikeuskansleri totesi lausunnossaan, että esitysluonnos liittyy keskeisesti perusoikeutena turvattuun yksityisyyden suojaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedot ovat arkaluonteisia henkilötietoja, joita käsiteltäessä on oltava erityisen huolellinen. Luonnoksessa laiksi sosiaali- ja terveystietojen tietoturvallisesta hyödyntämisestä on pyritty teknisillä ja muilla turvatakeilla varmistumaan siitä, että henkilötietoja käsiteltäessä turvataan rekistereissä olevien henkilöiden yksityisyyden suoja. Oikeuskansleri korosti yksityisyyden suojan tärkeyttä erityisesti sen vuoksi, että esitysluonnoksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on laajentaa sosiaali- ja terveystietojen hyödyntämistä muussa kuin niiden ensisijaisessa tarkoituksessa eli potilas- ja asiakassuhteiden hoitamisessa.

Esitysluonnoksen mukaan lakia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta on tarkoitus muuttaa siten, että siinä säädettäisiin muun muassa laitoksen oikeudesta saada ja käsitellä henkilötietoja ja veri- ja kudosnäytteitä. Luonnoksen mukaan kyseisen lain nojalla saatuihin tietoihin ei sovellettaisi henkilötietolain 26 §:ssä säädettyä tarkastusoikeutta eikä julkisuuslain 11 ja 12 §:ssä säädettyä oikeutta saada oman asian käsittelyyn vaikuttavia tai itseään koskevia tietoja.

Oikeuskansleri totesi, että edellä mainittu tarkastusoikeus on keskeinen rekistereissä olevien henkilöiden oikeusturvakeino. Oikeuskansleri ei ollut vakuuttunut siitä, että tarkastusoikeuden epääminen esitysluonnoksesta ilmenevällä tavalla olisi perusteltua. Hän katsoi, että ainakin epäämiselle tulisi esittää selkeät ja riittävät perusteet.

Oikeuskanslerin mukaan sen lisäksi, että julkisuuslain 11 ja 12 § toteuttavat lain tavoitteena olevaa avoimuutta, ne ovat myös osa oikeusturvajärjestelmää. Sen vuoksi hän katsoi, että esitysluonnosta olisi myös kyseisten pykälien soveltamista koskevan rajoituksen osalta  syytä vielä arvioida ennen hallituksen esityksen antamista.

« Takaisin

Lausunto: eurooppalaisen tutkintamääräysdirektiivin kansallinen täytäntöönpano

Diaarinumero: OKV/26/20/2016
Antopäivä: 21.7.2016
Ratkaisija: Apulaisoikeuskanslerin sijainen

Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi oikeusministeriölle lausunnon eurooppalaista tutkintamääräystä koskevan direktiivin kansallista täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä, joka sisälsi luonnoksen hallituksen esitykseksi. Direktiivissä on kyse menettelystä, jota EU-valtioiden oikeusviranomaiset noudattavat hankkiessaan rikosasian käsittelyyn liittyviä todisteita toisesta EU-valtiosta. Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti antamassaan lausunnossa huomiota muun muassa seuraaviin näkökohtiin.

Direktiivi perustuu oikeudellisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteelle, jolla korvataan perinteisiin pyyntöihin perustuva sopimusjärjestelmä EU-valtioiden välillä.  Direktiivin myötä EU-valtioiden oikeusviranomaisten olisi tunnustettava ja pantava täytäntöön toisen EU-valtion oikeusviranomaisen antama tutkintamääräys. Pyyntöihin perustuvan järjestelmän ja eurooppalaisiin määräyksiin perustuvan järjestelmän välinen ero on periaatteellisella tasolla hyvin olennainen.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että direktiivin kansallisen täytäntöönpanon tapaa voisi vielä harkita. Hän toi esiin useita näkökohtia, jotka eivät puoltaneet ehdotettua sekamuotoista täytäntöönpanotapaa. Ehdotettu täytäntöönpanotapa esimerkiksi uhkaisi sääntelyn selkeyttä ja ymmärrettävyyttä, sillä se johtaisi sääntelyn hajautumiseen direktiivin, kansallisen täytäntöönpanolain ja rikosasian käsittelyä koskevan muun Suomen lainsäädännön kesken. Muita apulaisoikeuskanslerin sijaisen lausunnosta ilmeneviä näkökohtia, jotka eivät puolla ehdotettua täytäntöönpanotapaa, ei ole tuotu esiin hallituksen esityksen luonnoksessa eikä niiden merkitystä ole arvioitu täytäntöönpanotapaa valittaessa.

Apulaisoikeuskanslerin sijaisen mukaan täytäntöönpanotapaa valittaessa on otettava asianmukaisella tavalla huomioon, että kyseessä on merkittävä lainsäädäntöhanke niin rikosvastuun toteuttamisen kuin perustuslaissa säädetyn oikeusturvan ja laajemminkin perus- ja ihmisoikeuksien kannalta. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen mielestä perustelluinta olisikin täysimittaisen transformaatiolain säätäminen eli direktiivin asiasisältöinen täytäntöönpano.

Direktiivin kansallinen täytäntöönpano ei ole ongelmatonta etenkään pakkokeinojärjestelmän kannalta. Pakkokeinojen käytön edellytyksistä on katsottu tarpeelliseksi säätää hyvinkin nyansoidusti, koska pakkokeinoilla kajotaan perusoikeuksiin. Apulaisoikeuskanslerin sijainen toi esiin huolensa siitä, rajoittaako direktiivi pakkokeinojen käytölle säädettyjen edellytysten huomioon ottamista päätettäessä eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta. Tätä asiaa ei ole tarkasteltu hallituksen esityksen luonnoksessa eritellysti, eikä luonnoksessa ole ylipäänsä tuotu esiin, että direktiivin säännökset olisivat näiltä osin tulkinnanvaraisia.

Oikeudellisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen ulottaminen pakkokeinoihin on ollut eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvioitavana tiettyjen vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen osalta eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan puitepäätöksen kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä. Tutkintamääräysdirektiivillä periaate ulotetaan valtaosaan muista pakkokeinoista. Hallituksen esityksen luonnoksessa ei ole kuitenkaan otettu kantaa perustuslakivaliokunnan lausunnon tarpeellisuuteen sen enempää tältä kannalta kuin siltäkään kannalta, että direktiivi mahdollisesti rajoittaa pakkokeinojen käytölle Suomen laissa säädettyjen edellytysten tutkimista.

Apulaisoikeuskanslerin sijaisen mukaan hallituksen esityksessä olisi hyvä tarkastella systemaattisesti niitä pakkokeino- ja toimenpidekohtaisia oikeussuojakeinoja, joihin kohteena oleva yksilö voi Suomessa turvautua eurooppalaista tutkintamääräystä vastaan. Lisäksi apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että jos tiettyyn pakkokeinoon tai tutkintatoimenpiteeseen on kytketty oikeussuojakeino tutkintamääräyksen täytäntöönpanovaltiossa mutta ei määräyksen antaneessa valtiossa, asetelma on täytäntöönpanovaltion näkökulmasta ongelmallinen. Suomen ollessa täytäntöönpanovaltiona asetelmaa on arvioitava myös perustuslaissa säädetyn oikeusturvan näkökulmasta.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että ehdotus, jonka mukaan tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta kieltäytymisen voisi saattaa Helsingin käräjäoikeuden ratkaistavaksi, edellyttänee täsmällisempää sääntelyä. Hallituksen esityksen luonnoksesta tulisi ilmetä tarkemmin, mikä olisi tuon menettelyn luonne, mitkä olisivat käräjäoikeuden ratkaisun oikeusvaikutukset ja mikä olisi asianomaisen kohdehenkilön rooli kyseisessä menettelyssä. Lisäksi apulaisoikeuskanslerin sijaisen mukaan periaatteelliselta kannalta vaikuttaa kestämättömältä, että kieltäytymisen perusteita arvioiva tuomioistuin olisi sama, jonka tulisi tutkintamääräyksen täytäntöönpanon myöhemmässä vaiheessa mahdollisesti antaa oikeussuojaa toimenpiteen kohdehenkilölle. Hän pohti, että yksi vaihtoehto voisi olla, että poliisi-, rajavartio-, tulli- ja syyttäjäviranomaisten kieltäytyminen saatettaisiin valtakunnansyyttäjän ratkaistavaksi. Tosin lienee syytä harkita, onko eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta kieltäytymisiä ylipäänsä tarpeen saattaa Suomessa minkään ylimääräisen tahon ratkaistavaksi.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen esitti näkemyksiä direktiivin 19 artiklassa säädetyn luottamuksellisuuden toteutumisesta Suomessa. Hallituksen esityksen luonnoksessa viitatut säännökset, joiden nojalla luottamuksellisuuden on ajateltu toteutuvan, voivat ulottaa salassapidon selvästi asiallisesti laajemmalle ja ajallisesti pidemmälle kuin rikosasioissa tehdyssä yhteistyössä on Suomelta tähän asti edellytetty. Lisäksi on otettava huomioon, että Suomeltakaan tuskin voidaan edellyttää asiallisesti sen laajempaa tai ajallisesti sen pidempikestoista salassapitoa kuin asianomaisessa toisessa EU-valtiossa on säädetty.

Lisäksi apulaisoikeuskanslerin sijainen toi lausunnossaan esiin näkökohtia todisteiden toimittamisesta väliaikaistoimenpiteitä koskevien valtuuksien nojalla annettujen eurooppalaisten tutkintamääräysten perusteella, Suomeen väliaikaisesti siirretyn henkilön säilössä pitämisestä säätämisestä, eräiden kieltäytymisperusteiden harkinnanvaraiseksi säätämisestä, lainkirjoitustavan johdonmukaisuudesta ja eräiden säädösten keskinäissuhteista.

OKV_26_20_2016.pdf

« Takaisin

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen

Diaarinumero: OKV/5/20/2016 (näytä lisää...)
Lisädiaarinumerot: OKV/6/20/2016, OKV/8/20/2016
Antopäivä: 8.3.2016
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskansleri antoi lausunnot toisiinsa liittyvistä hallituksen esityksen muotoon laaditusta kansainvälisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvä lainsäädäntö -työryhmän mietinnöstä, luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi sekä luonnoksesta hallituksen esitykseksi sisäministeriön hallinnonalan kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista koskevan lainsäädännön tarkistamiseksi.

Oikeuskansleri viittasi edellä mainittujen hallituksen esitysluonnosten taustalla olevasta kriisinhallintaan ja muuhun kansainväliseen yhteistyöhön liittyvät lainsäädännön muutostarpeet -työryhmän mietinnöstä aikanaan antamassaan lausunnossa (OKV/50/20/2014) esittämäänsä toteamukseen siitä, että viranomaisten kansainvälistä yhteistyötä koskevan sääntelyn soveltamistilannetta monimutkaistaa se, että samanaikaisesti on huomioitava mahdolliset kansainväliset sopimukset sekä lähettäjävaltion ja vastaanottajavaltion kansallinen lainsäädäntö. Viranomaisten kansainvälisistä tehtävistä ja toimivaltuuksista säädettäessä on otettava huomioon myös niiden yhteensopivuus viranomaisten kansallisten tehtävien ja toimivaltuuksien kanssa.

Kansainvälisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvä lainsäädäntö -työryhmän mietintöön sisältyvässä lakiehdotuksessa säädetään ylimpien valtioelinten toimivallasta ja toimivallanjaosta kansainvälisen avun antamisesta ja pyytämisestä päätettäessä. Suomalaisten viranomaisten tehtävistä ja toimivaltuuksista ulkomailla sekä ulkomaisten viranomaisten tehtävistä ja toimivaltuuksista Suomessa säädettäisiin erikseen kutakin viranomaista koskevassa toimialakohtaisessa lainsäädännössä.

Oikeuskansleri totesi kansainvälisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvä lainsäädäntö -työryhmän mietinnön osalta seuraavaa:

Lakiehdotuksen säännöksissä, joiden perusteella määräytyy ylimpien valtioelinten lakiehdotukseen perustuva toimivalta kansainvälisen avun antamisesta ja pyytämisestä päätettäessä, käytetyt ilmaisut (ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittävä asia, laajakantoinen ja periaatteellisesti tärkeä asia)  ovat sinällään varsin väljiä. Hallituksen esitysluonnoksessa kuitenkin selostetaan muun muassa esimerkkejä käyttäen, mitä tarkoitetaan niillä kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevilla mekanismeilla ja välineillä, joita koskevaan päätöksentekoon lakiehdotusta ei sovelleta.

Myöskin lakiehdotuksen säännöksissä, joissa säädetään ylimpien valtioelinten toimivallanjaosta kansainvälisen avun antamisesta ja pyytämisestä lakiehdotuksen nojalla päätettäessä, käytetyt ilmaisut (ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittävä kansainvälinen asia, erityisen vaativa tilanne) ovat varsin väljiä. Ylimpien valtioelinten toimivaltasuhteita koskevat säännökset on kuitenkin yleensäkin muotoiltu joustaviksi, jolloin niiden tulkinnat voivat elää ajassa. Tämä koskee myös perustuslain 93 §:n 1 (ulkopolitiikka) ja 2 (EU-politiikka) momentin keskinäistä suhdetta, jolla on vaikutusta lakiehdotuksenkin taustalla olevaan tasavallan presidentin ja valtioneuvoston (yleisistunnon) väliseen toimivallanjakoon, mukaan lukien päätöksenteko sotilaallisesta voimakeinoavusta.

Hallituksen esitysluonnoksen mukaan sellaiset presidentin päätökset kansainvälisen avun antamisessa ja pyytämisessä, jotka koskevat sotilaallisten voimakeinojen käyttöä, rinnastuvat luonteeltaan sotilaallista kriisinhallintaa koskeviin päätöksiin. Nämä presidentin päätökset katsottaisiin näin ollen kuuluviksi perustuslain 58 §:n 6 momentin piiriin, eikä niihin sovellettaisi perustuslain 58 §:n 2 momenttia (asian palautuminen valtioneuvoston valmisteltavaksi ja asiasta sen jälkeen eduskunnan valtioneuvoston selonteon johdosta hyväksymän kannanoton mukaisesti päättäminen). Tällainen lopputulos on sinällään sisällöllisesti perusteltu, mutta siihen päätyminen pelkästään tulkinnallista tietä on perustuslain 58 §:n 6 momentin sanamuoto (Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaan päätetään sen mukaan kuin lailla erikseen säädetään) huomioon ottaen varsin pitkälle vietyä.

Lakiehdotuksessa säädetään myös kiireellisyysmenettelystä. Oikeuskansleri on sotilaskäskytyöryhmän mietinnöstä aikanaan antamassaan lausunnossa (OKV/41/20/2011) todennut, että presidentin valtioneuvoston ulkopuolella tapahtuva operatiivis-taktisia asioita koskeva päätöksenteko liittyy luontevasti hänen rooliinsa puolustusvoimien ylipäällikkönä ja valtioneuvostossa tapahtuva poliittis-strategisia asioita koskeva päätöksenteko hänen rooliinsa perustuslain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettuna hallitusvallan käyttäjänä, erityisesti perustuslain 93 §:n 1 momentissa tarkoitettuna ulkopolitiikan johtajana. Lakiehdotuksessa tarkoitetussa poikkeuksellisen kiireellisessä tilanteessa sotilaskäskyasioiden päätöksentekomenettelyn kaltainen presidentin sotilaallisten voimakeinojen käyttöä koskeva päätöksentekomenettely (esittelijänä puolustusvoimain komentaja, puolustusministerillä läsnäolovelvollisuus ja pääministerillä läsnäolo-oikeus) vaikuttaa kuitenkin sinänsä perustellulta. Järjestely, jossa presidentin kiireellisessä menettelyssä päättämän avun jatkamisesta tai lopettamisesta päättäisi avun luonteesta riippuen joko valtioneuvoston yleisistunto tai presidentti itse nyt valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta, ei olisi tosin täysin johdonmukainen, vaikka päätöksenteon parlamentaarinen vastuukate laajenisikin tällöin kattamaan kaikki valtioneuvoston jäsenet.       

Oikeuskansleri totesi luonnoksen hallituksen esitykseksi laiksi puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi osalta seuraavaa:

Asian luonteesta johtuen sotilaalliseen maanpuolustukseen liittyviltä tehtävä- ja toimivaltuusmäärittelyltä ei edellytettäne aivan yhtä suurta täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta kuin viranomaisten normaaliolojen tehtävien ja toimivaltuuksien sääntelyltä. Toisaalta sotilaalliseen maanpuolustukseen liittyvillä toimivaltuuksilla voidaan puuttua niiden kohdehenkilöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin hyvin merkittävällä tavalla. Kuten hallituksen esitysluonnoksessakin todetaan, eduskunnan perustuslakivaliokunta on huomauttanut, että varautuminen Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuseen mahdollisesti perustuvan voimakeinoavun antamiseen toiselle valtiolle edellyttää muun ohella lain tasolla annettavia säännöksiä esimerkiksi avunannon edellytyksistä samoin kuin apua antavista joukoista ja niiden oikeudellisesta asemasta sekä eduskunnan vaikutusmahdollisuudet huomioon ottavasta menettelystä päättää avun antamisesta. 

On ongelmallista, että puolustusvoimista annettuun lakiin ehdotetuissa säännöksissä ei määriteltäisi avun antamisen tai pyytämisen edellytyksiä, ei edes sitä, mihin tehtäviin puolustusvoimat voisi apua antaa tai vastaanottaa. Aluevalvontalaissa säädettäisiin yhdestä avun vastaanottamistilanteesta ja puolustusvoimista annetun lain joukon ja yksittäisen sotilaan toimivaltaa koskevassa säännöksessä viitattaisiin laissa puolustusvoimille tai sotilasviranomaiselle säädettyihin tehtäviin, mutta muilta osin avun antamis- ja vastaanottamistilanteet jäisivät säännöstasolla täysin avoimiksi. Tämä mahdollistaisi myös sotilasviranomaisten kansallisista tehtävistä ja toimivaltuuksista sekä siviili- ja sotilasviranomaisten kansallisesta toimivallanjaosta poikkeamisen kansainvälistä apua annettaessa ja vastaanotettaessa.

Ongelmallista on myös se, että puolustusvoimista annettuun lakiin ehdotetut säännökset jättäisivät kansainvälisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvät johto- ja vastuusuhteet hyvin avoimiksi.

Puolustusvoimista annetussa laissa tarkoitetut apua koskevan päätöksen määräykset, samassa laissa tarkoitetut kansainvälisen avun pyytäjän määrittämä toimivalta ja tehtävälle vahvistetut voimankäyttösäännöt sekä aluevalvontalaissa tarkoitettu tehtävää koskeva pyyntö sisältänevät jonkinlaista vastaanottajavaltion ohjausvaltaa. Hallituksen esitysluonnoksen mukaan Suomelle apua antavat joukot ja yksittäiset sotilaat voisivat toimia suomalaisen viranomaisen johdossa. Hallituksen esitysluonnoksen mukaan on kuitenkin tilanteita, joissa avun antaja (esimerkiksi YK, EU, Nato) johtaa oman toimintansa avunpyynnön ja tehtävän mukaisesti. Toiminta voisi olla myös yksittäisen valtion johdossa esimerkiksi tilanteessa, jossa tehtävä edellyttäisi osaamista tai välineitä, joita Suomella ei olisi. Johtosuhteista ja muista toiminnan toteuttamistavoista sovittaisiin hallituksen esitysluonnoksen mukaan tapauskohtaisesti avun antajan kanssa.

Silloin kun olisi kyse puolustusvoimista annetussa laissa mainittuihin joukkojen asemaa koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin liittyneistä valtioista, apua antavien joukkojen vastuut ja muu oikeudellinen asema olisi mahdollista perustaa noihin sopimuksiin. Muiden valtioiden osalta joukkojen oikeudellisen aseman määrittämiseksi olisi tarpeen solmia erillinen kansainvälinen sopimus. Puolustusvoimista annetussa laissa joukkojen oikeudellisen aseman perustumista edellä tarkoitettuihin puolustusvoimista annetussa laissa mainittuihin sopimuksiin tai määrittämistä edellä tarkoitetuilla erillisillä sopimuksilla ei ole kuitenkaan asetettu edellytykseksi avun antamiselle tai vastaanottamiselle.

Oikeuskansleri totesi luonnoksen hallituksen esitykseksi sisäministeriön hallinnonalan kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista koskevan lainsäädännön tarkistamiseksi osalta seuraavaa:

Kansainvälisen avun antamisen ja vastaanottamisen osalta on määritettävä riittävän selvästi avun antamisen ja vastaanottamisen edellytykset, apua antavien ja vastaanottavien viranomaisten johto- ja vastuusuhteet sekä päätöksentekomenettely apua annettaessa ja pyydettäessä. Sisäministeriön hallinnonalan osalta osaan näistä sääntelytarpeista vastataan Suomeakin sitovissa EU-lainsäädännössä ja kansainvälisissä sopimuksissa. Hallituksen esitysluonnoksessa on pyritty vastaamaan näitä kansainvälisiä velvoitteita täydentäviin sääntelytarpeisiin asianmukaisesti. On tosin todettava, että EU-lainsäädäntö, kansainväliset sopimukset ja kansallinen lainsäädäntö muodostavat varsin monimutkaisen ja vaikeasti hahmottuvan kokonaisuuden.      

« Takaisin

Lausunto esitykseen ulkomaalaislain ym. muuttamisesta

Diaarinumero: OKV/49/20/2015
Antopäivä: 12.1.2016
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskansleri kiinnitti oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa huomiota erityisesti ehdotuksiin kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten muutoksenhakuaikojen lyhentämisestä ja oikeusavun saatavuuden rajaamisesta. Esityksen mukaan kansainvälisen suojelun saamista koskevien valitusten muutoksenhakuaikaa lyhennettäisiin siten, että valitus Helsingin hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen olisi näissä asioissa tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikeusapua myönnettäisiin turvapaikkatutkinnassa vain, jos siihen on erityisen painavia syitä.

Oikeuskansleri totesi, että kun otetaan huomioon muutoksenhakuajan lyhentämisen yhteisvaikutukset maksuttoman oikeusavun saatavuuden rajaamista, avustajien kelpoisuusehtojen kiristämistä ja valituslupaperusteiden supistamista koskevien muutosehdotusten kanssa, hakijan tosiasialliset mahdollisuudet riittävän oikeusturvan saamiseksi kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa käsittelyssä ja siihen liittyvässä muutoksenhakuprosessissa voivat vaarantua. Oikeuskanslerin mielestä ehdotuksen jatkokäsittelyssä olisi syytä nyt tehtyä perusteellisemmin ja monipuolisemmin selvittää valitusajan lyhentämisen oikeudellista hyväksyttävyyttä erityisesti, kun se nyt esitetyssä muodossa näyttää kohdistuvan kaikkiin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin.

Oikeuskanslerin mukaan on olennaista sekä hakijoiden oikeusturvan että viranomaistoiminnan tehokkuuden kannalta, että oikeusavun tarpeen arvioimiseksi varmistetaan asianmukainen menettely, jolla voidaan turvata oikeusavun saaminen sen tarpeessa oleville hakijoille. Oikeuskansleri totesi, että tämän sinänsä tavoitteiltaan oikeansuuntaisen ja siinä mielessä perustellun lainmuutoksen tekeminen kaipaa ainakin lausunnossa kosketelluilta osin vielä sen perusteisiin pureutuvaa jatkotyöstämistä. Erityisesti olisi aiheellista kiinnittää huomiota siihen, että toiminnan tehostamiseen ja kustannusten hallitsemiseen liittyvät tarpeet pitää suhteuttaa oikeusvaltiossa hyväksyttävällä tavalla yksilön aitoihin oikeussuojatarpeisiin. 

okv_49_20_2015.pdf

« Takaisin

Varusmiesten käyttäminen joustavan valmiuden kohottamisen sekä sodan ajan tehtäviin varusmiespalveluksen aikana

Diaarinumero: OKV/50/20/2015
Antopäivä: 4.1.2016
Ratkaisija: Oikeuskansleri

 Puolustusministeri pyysi oikeuskanslerin näkemystä siitä, onko lainsäädännössä tapahtunut sellaisia muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana, jotka estävät varusmiesten käytön joustavan valmiuden kohottamisen ja sodan ajan tehtäviin.

 Oikeuskansleri toimitti vastauksena puolustusministerin pyyntöön varusmiesten aseman oikeudellista arviointia sisältävän muistion.

okv_50_20_2015.pdf

« Takaisin