|
||||
Oikeuskanslerilta päätös huumepoliisiasiassaOikeuskansleri Jaakko Jonkka
on tänään antanut päätöksensä poliisi- ja syyttäjäviranomaisten menettelystä
niin sanotussa huumepoliisiasiassa. Oikeuskanslerin mukaan poliisimiehiin kohdistunut
selvittely- ja tutkintakokonaisuus on Suomen oloissa ainutlaatuinen. Kantelijoiden esittämä arvostelu sisäasiainministeriön
poliisiosaston suorittamasta selvitystyöstä on monilta osin kohdistunut toiminnan
rakenteisiin. Arvostelu on ollut osin perusteltua. Hallinnollisen selvittelyn lopettamisen
ja esitutkinnan aloittamisen välisen rajanvedon tekeminen voi olla varsin vaikeaa
erityisesti silloin kun selvitetään poliisin menettelyä, koska esitutkinnan
aloittamisesta päättää syyttäjä. Poliisiosaston tekemän selvitystyön vaikeutta
lisää muun ohella se, että tapauksen kaltaisesta laillisuusvalvonnasta ja sen
suorittamisesta ei ole varsinaisia menettelysäännöksiä. Tilanne ei ole sen paremmin
laillisuusvalvontaa suorittavan viranomaisen kuin laillisuusvalvonnan kohteenkaan
oikeusturvan kannalta tyydyttävä. Oikeuskansleri pitää tärkeänä
sisäasiainministeriön harkitsemaa oikeustilaa parantavan selvitystyön aloittamista.
Oikeuskansleri pyysi sisäasiainministeriötä ilmoittamaan mahdollisista
toimenpiteistään asiassa 31.12.2010 mennessä. (Päätöksen kohta 1.4.1.5) Esitutkinnan osalta kantelijat ovat arvostelleet lukuisia niin
esitutkinnassa käytettyjä yleisiä menettelytapoja kuin yksittäisiä toimenpiteitäkin.
Oikeuskanslerin tutkimusten mukaan menettely esitutkinnassa on joiltakin osin kritiikille
altista ja moitittavaakin. Mitään erityisen vakavaa epäiltyjen oikeusturvaa vaarantavaa
ei kuitenkaan ilmennyt. Monilta osin kysymys oli siitä että esitutkinnassa ei ole
suoranaisesti menetelty lainvastaisesti, mutta toisenlainen menettely olisi ollut
oikeudellisesti perustellumpaa.
|
||||
OIKEUSKANSLERINVIRASTO
|