Apulaisoikeuskanslerilta huomautus kaupunginvaltuutetulle
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on antanut
huomautuksen Kankaanpään kaupunginvaltuutettu Kauko Juhantalolle esteellisyyttä
koskevien säännösten rikkomisesta.
Oikeuskanslerinvirastoon tehdyssä kantelukirjoituksessa
arvosteltiin Kankaanpään kaupunginvaltuutetun ja tuolloisen kaupunginhallituksen
puheenjohtajan menettelyä tämän poistuttua kaupunginvaltuuston kokouksesta kesken
kokouksen joulukuussa 2007. Kyseisessä kokouksessa käsiteltiin muun muassa seuraavan
vuoden tulo- ja menoarvio sekä suunnittelukauden taloussuunnitelma.
Oikeuskanslerinvirastoon toimittamassaan selvityksessä Juhantalo toteaa, että hän ei
kyennyt objektiiviseen harkintaan ja päätöksentekoon siksi, etteivät aiemmin ryhmissä
sovitut asiat pitäneetkään valtuuston kokouksessa paikkaansa. Tästä johtuen Juhantalo
oli tuntenut itsensä esteelliseksi ja jääviksi käsittelemään enempää kyseistä
asiaa. Juhantalo oli pyytänyt kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa kutsumaan varamiehen
paikalle.
Esteellisyys pitää perustella
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan valtuutettu ei
voi vetäytyä asian käsittelystä pelkästään olettamukseen tai tuntemukseensa
vedoten. Puolueettomuuden vaarantumiseen on oltava objektiivisesti havaittavissa oleva
syy. Oikeuskäytännössä valtuutetun esteellisyyden on katsottu syntyneen tilanteissa,
joissa valtuusto päättää asiasta, jolla on tai voi olla välittömiä vaikutuksia
valtuutetun tai läheisen asemaan. Juhantalon esteellisyyden toteamisesta tai
käsittelystä ei ole kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirjassa muita merkintöjä kuin
se, että hän poistui kesken kokouksen. Apulaisoikeuskansleri kiinnittääkin valtuuston
puheenjohtajan huomiota vastuuseen pöytäkirjan laatimisessa ja sen sisällöstä.
Puheenjohtajan tehtäviin kuuluu huolehtia, että myös esteellisyydet ja niiden syyt
merkitään pöytäkirjaan.
Apulaisoikeuskansleri Puumalainen toteaa, että
kaupunginvaltuutettu Juhantalo on koulutukseltaan lakimies, ja hänen voidaan olettaa
perehtyneen esteellisyyskysymyksiin sekä koulutuksensa että pitkään jatkuneen
poliittisen toimintansa puolesta. Juhantalo on myös aiemmin saanut oikeuskanslerilta
huomautuksen virheellisestä menettelystä esteellisyyttä koskevassa asiassa. Näin ollen
ei ole uskottavaa, että hän ei olisi ollut tietoinen valtuutetun esteellisyyden
aiheuttavista seikoista, niiden objektiviteettivaatimuksesta ja siitä, että asian tulee
koskea henkilökohtaisesti valtuutettua tai hänen läheistään.
Selvityksessä virheellistä tietoa
Juhantalon selvityksen mukaan pykälä oli ollut esityslistan
viimeinen, kun hän poistui kokouspaikalta. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjan mukaan
vuoden 2008 talousarvio ja vuosien 2008 - 2010 taloussuunnitelma käsiteltiin §:ssä 78.
Tämän jälkeen oli käsitelty vielä asiat 79 - 82 §. Pöytäkirjan valossa Juhantalon
esittämä tieto siitä, että hän olisi katsonut itsensä esteelliseksi vasta viimeisen
asiakohdan käsittelyssä, ei pidä paikkansa. Apulaisoikeuskansleri lähetti myös
Kankaanpään kaupunginhallitukselle selvityspyynnön Juhantalon menettelystä, mutta
kaupunginhallitus ei lausunut asiasta mitään. Apulaisoikeuskansleri kiinnittääkin
sekä Kauko Juhantalon että Kankaanpään kaupunginhallituksen huomiota siihen, että
oikeuskanslerilla on perustuslain mukaan oikeus saada viranomaisilta ja muilta julkista
tehtävää hoitavilta laillisuusvalvontaansa varten tarvitsemansa tiedot.
Tietojensaantioikeuteen liittyy myös totuudessa pysymisvelvollisuus ja se että
oikeuskansleri voi luottaa annettujen tietojen oikeellisuuteen.
|