| Käräjätuomarille
syyte virkarikoksesta Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on päättänyt nostettavaksi syytteen
käräjätuomaria vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja
virka-aseman väärinkäyttämisestä. Jonkan mukaan syyttäjän on vaadittava
tuomioistuimessa käräjätuomarin menettämään virkansa. Keski-Suomessa toimineen
käräjätuomarin käsiteltävinä olleet kolme asiaa olivat viivästyneet kohtuuttomasti.
Viivästymiset eivät näkyneet käräjäoikeuden seurantaraporteissa, sillä tuomari
peitti viivästymiset merkitsemällä asiat asianhallintajärjestelmään ratkaistuiksi.
Poliisin suorittamassa esitutkinnassa
kävi ilmi, että tuomarilla viipymään jääneet asiat eivät olleet poikkeuksellisen
laajoja tai erityisen vaikeita ratkaista. Selvitysaineiston mukaan käräjätuomarilla ei
ollut poikkeuksellisen runsaasti asioita käsiteltävänään. Esitutkinnassa ei tullut
esiin oikeudellisesti kestävää selitystä sille, miksi asioiden käsittely oli
kestänyt niin kauan. Oikeuskanslerin saamien
selvitysten perusteella viivästykset näyttäisivät olleen seurausta käräjätuomarin
asennoitumisesta työtehtäviinsä ja asioiden viivytyksettömän käsittelyn
merkitykseen. Käräjätuomari oli kuusi kertaa merkinnyt asianhallintajärjestelmään
ratkaistavanaan olleen lainkäyttöasian ratkaistuksi. Merkinnät on tehty kolmessa eri
asiassa vuoden sisällä. Tuomari kertoi tehneensä virheelliset päiväkirjamerkinnät
tahallisesti peittääkseen laiminlyöntejään.
Kyseisenlainen epärehellinen menettely
on oikeuskanslerin arvion mukaan olennaisesti vastoin sitä, mitä tuomarin viran
asianmukaiselta hoitamiselta edellytetään. Tuomarin menettely oli omiaan vakavalla
tavalla vaarantamaan luottamusta tuomioistuimien toiminnan asianmukaisuuteen. Asia tuli
oikeuskanslerin käsiteltäväksi Vaasan hovioikeuden tehtyä asiasta ilmoituksen.
.
|