Oikeusministeriö on toiminut vaalirahoitusilmoitusten käsittelyssä silmiinpistävän passiivisesti, toteaa oikeuskansleri Jaakko Jonkka. Hänen mukaansa myös ministeriön antama vaalirahoitusilmoituskäytäntöä koskeva ohjeistus on ollut epäyhtenäistä.

Laiminlyönti ohjeistuksessa
Vuonna 2004 järjestettyjen europarlamenttivaalien jälkeen oikeusministeriö oli selventänyt vaalirahoitusilmoituskäytäntöä kirjeellä, johon oli silloisen oikeusministerin toimeksiannosta lisätty ehdokkaan tukiryhmän saaman tuen erittelyvelvollisuutta täsmentävä teksti. Oikeuskansleri Jonkan mukaan tätä tuen erittelyvelvollisuutta koskevaa lisäystä voidaan pitää merkittävänä selvennyksenä aikaisempaan verrattuna. Vuoden 2007 eduskuntavaalien ohjeista täsmennysteksti oli jäänyt pois vaalijohtajan erehdyksen vuoksi. Vaalijohtaja huomasi virheen vasta vastatessaan oikeuskanslerin lisäselvityspyyntöön. Oikeuskanslerin mielestä on oireellista, että antamassaan selvityksessä ministeriö kuittaa vuoden 2007 vaalien tarkennustekstin puuttumisen pelkällä maininnalla ilman, että asialle annetaan mitään merkitystä. Oikeuskanslerin mukaan on pääteltävissä, että lisäteksti oli tarkoitettu jatkuvaksi ohjeistukseksi myös tulevissa vaaleissa. Tämän vuoksi vaalijohtaja on menetellyt asiassa huolimattomasti ja virkavelvollisuutensa vastaisesti. Kokonaisuutena tarkastellen teko ei kuitenkaan ole sellainen, että sitä tulisi arvioida rikoslain säännösten valossa vaan kyse on valtion virkamieslain 14 §:n vastaiseksi arvioitavasta menettelystä, oikeuskansleri Jaakko Jonkka toteaa päätöksessään. Kansleri kiinnittääkin ministeriön vaalijohtajan huomiota huolellisuuteen virkatehtävässään.

Oikeusministeriö passiivinen
Selvitys osoitti, että oikeusministeriö menetteli silmiinpistävän passiivisesti vaalirahoitusilmoitusten käsittelyssä. Ministeriö perusteli tätä sillä, että sen tehtävä on rekisteröidä sellaisinaan sille lähetetyt ilmoitukset eikä laki anna oikeutta tarkastaa ilmoitusten oikeellisuutta. Oikeuskansleri Jonkka totesi, että ilmoitusten oikeellisuuden tarkastaminen on eri asia kuin se, että asiakirjan vastaanottava viranomainen katsoo, sisältääkö tarjottu asiakirja lain edellyttämät tiedot ja tarvittaessa kiinnittää ilmoitusvelvollisen huomiota ilmoituksen epäselvyyteen. Vaalirahoituslain perustelujen mukaan ministeriö voi pyytää lisäselvitystä ilmoituksen epäselvyyden perusteella.

Ministeriön vaalijohtaja toi esiin, että jos ministeriö ilman toimivaltuuksia lähettäisi jollekin edustajalle täydennyspyynnön, se saattaisi tämän epäilyjen alaiseksi ja myös ”poliittiset tekijät voisivat tulla esiin tai ainakin julkisuudessa saattaisi tulla sellainen vaikutelma.”

Oikeuskansleri Jonkka totesi ratkaisussaan, että oikeusministeriön korostetun muodollinen lainsoveltaminen, passiivisuus vaalirahoitusilmoitusten käsittelyssä ja tiukka pidättyvyys lisäselvitysten hankkimisessa on omiaan eliminoimaan epäilyjä poliittisesta tarkoitushakuisuudesta ilmoitusten käsittelyssä ja pelkoja puuttumisesta vaalien tulokseen. Toisaalta tällainen lainsoveltaminen ei tue lainsäätäjän tavoitetta avoimuuden ja julkisuuden lisäämiseksi sekä sidonnaisuuksien paljastamiseksi. Jonkka totesi, että ministeriö on päätynyt painottamaan puolueettomuutta varmistavaa ”puuttumattomuusperiaatetta” ja jättänyt sidonnaisuuksia paljastavien tavoitteiden toteutumisesta huolehtimisen lähes sellaisenaan julkisen tiedonvälityksen huoleksi.

Yhteenvetona Jonkka totesi, että lainsäädännössä ei löydy säännöstä, jossa ministeriö velvoitettaisiin pyytämään lisäselvitystä vaalirahoitusilmoituksista. Kysymys on viime kädessä siitä, millaiseksi viranomaisen rooli asiassa tulkitaan. Jonkan mukaan ei ole poissuljettua, että ministeriön edustamaa muodollisuudessaan ehdotonta tulkintaa nyansoidumpi ja hieman aktiivisempaa viranomaisroolia painottava tulkinta saattaisi myös olla perusteltavissa. Sitä voitaisiin perustella asiakasta palvelevalla hallinnon neuvontaperiaatteella ja se voitaisiin tehdä hienovaraisesti ja ketään leimaamatta.

Omaperäistä viranomaistoimintaa
Jonkasta on ristiriitaista, että ministeriö pidättäytyy pyytämästä lisäselvityksiä, mutta julkisuudessa vaalijohtaja voi kuitenkin arvostella ilmoituskäytäntöä voimakkaasti. Oikeuskanslerin selvityksistä ilmenee, että ministeriön vaalijohtaja on pyrkinyt ohjaamaan kansanedustajia ja varaedustajia oikeaan vaalirahoituslain noudattamiseen antamalla haastatteluja tiedotusvälineille. Kanslerin mielestä on merkillepantavaa, että yhtäältä haastatteluissa on yksilöity tapauksia niin, että kohteet ovat olleet pääteltävissä. Toisaalta vaalijohtaja on korostanut, ettei ministeriö voi kiinnittää ilmoitusvelvollisten huomiota ilmoitusten puutteellisuuteen ja lain oikeaan tulkintaan. Jonkan mukaan on jokseenkin ennenkuulumatonta, että virkamies arvioi julkisuudessa viran puolesta käsiteltäväkseen saamiensa yksittäisten asiakirjojen lainmukaisuutta, mutta ei välitä havaintojaan suoraan asianomaisille. Kansleri pitää vaalijohtajan menettelyä virkamiesaseman kannalta kysymyksiä herättävänä, mutta esille ei ole tullut mitään sellaista, joka antaisi oikeuskanslerille laillisuusvalvojana oikeudellista perustetta puuttua tämän menettelyyn. Kysymys on lähinnä siitä, millaisen kuvan virkamies antaa edustamansa viranomaisen toiminnasta ja tämän seikan arvioiminen ei ole laillisuusvalvonnan vaan viranomaisen itsensä tehtävä.

Tarve toimivalle valvonnalle
Oikeuskansleri Jonkka toteaa päätöksessään, että lainsäädäntö on poliittista harkintaa, johon hän ei voi laillisuusvalvojana puuttua. Hän ei ota kantaa siihen, olisiko oikeusministeriön pitänyt ryhtyä varhaisemmassa vaiheessa valmistelemaan vaalirahoituslain uudistamista. Vaalirahoituslain tarkistamistyö on parhaillaan vireillä.

Oikeuskansleri haluaa kiinnittää nykyisen lain toimivuutta koskevien havaintojen pohjalta huomiota kolmeen seikkaan, joita hän pitää lakia uudistettaessa laillisuusvalvonnankin näkökulmasta merkityksellisinä. Lain tarkoitusperien toteutumisen kannalta on tärkeää, että ilmoitusvelvollisuutta koskeva säännös on selvä. Tärkeää on myös se, että lakiin luodaan ilmoitusvelvollisuuden noudattamista koskeva uskottava valvontajärjestelmä. Ilman toimivaa valvontaa velvoittavuus menettää tosiasiallisen merkityksenä. Uudistustyössä tulee myös harkita olisiko vaalirahoituslain soveltaminen valvontoineen uskottava jollekin muulle kuin oikeusministeriölle. Poliittisesti latautuneen lain soveltamiseen ja yksittäisten poliitikkojen vaalituen ilmoitusvelvollisuuden täyttämisen valvontaan ministeriö ei ehkä ole paras toimija.

Tausta
Niin sanottu vaalirahoituslaki on ollut käytössä vuoden 2000 syksyllä pidetyistä kunnallisvaaleista lähtien. Tämän jälkeen on järjestetty vuosina 2003 ja 2007 eduskuntavaalit, vuonna 2004 europarlamenttivaalit ja vuonna 2006 presidentinvaali, joissa lakia on sovellettu.

• Esittelijä: Nuorempi oikeuskanslerinsihteeri Päivi Pietarinen,
  puh. (09) 160 23953 tai sähköposti etunimi.sukunimi@okv.fi.
• Päätös (dnro OKV 681/1/2008, 5.11.2008)

OIKEUSKANSLERINVIRASTO