Oikeuskanslerin leima TIEDOTE
7.5.1998

Apulaisoikeuskansleri: Natura-verkoston valmistelun jatkamiselle ei esteitä

Natura 2000-ohjelma voidaan apulaisoikeuskanslerin mukaan saattaa loppuun maataloustuottajien eri liittojen tekemästä kantelusta huolimatta. Ympäristöministeriön huomiota on kiinnitetty eräisiin ohjelman valmistelussa havaittuihin seikkoihin.

Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen päätös 6.5.1998 dnro 474/1/97

Maataloustuottajain Etelä-Hämeen liitto ja 15 muuta maataloustuottajain liittoa on kannellut Natura 2000 -verkoston valmistelusta oikeuskanslerille. Liitot ovat pyytäneet toimenpiteitä Natura 2000 -verkoston valmisteluun liittyneen maanomistajien kuulemisen uudelleen järjestämiseksi. MTK:n mukaan luonnonsuojelulakia olisi tarkistettava ennenkuin ohjelma voidaan toteuttaa.

Kanteluasiaa oikeuskanslerinvirastossa käsiteltäessä on otettu kantaa maanomistajien kuulemiseen sekä asiasta tiedottamiseen lehdistössä ja tiedotustilaisuuksissa. Kuulemistilaisuuksista on asianmukaista tiedottaa maanomistajille riittävän laajasti ja valvotusti.

Suojeluohjelman laajuutta on tarkasteltu EU:n luonto- ja lintudirektiivin kannalta. Apulaisoikeuskansleri on esittänyt ympäristöministeriölle näkökohtia liittyen suojeltavien alueiden rajaamiseen sekä luontotyyppien ym. sijainnista ilmoittamiseen. Tilannetta maanomistajien kannalta ei esimerkiksi voida pitää tyydyttävänä, jollei hänelle ilmoiteta ehdolla olevien suojelukohteiden tai -lajien sijaintia. Lausumat eivät kuitenkaan merkitse sitä, että asiassa olisi perusteita laajaan maanomistajien kuulemiseen uudelleen. Myöskään kantelussa esitetty luonnonsuojelulain muuttaminen ei ole tässä yhteydessä tarpeen. Natura-ohjelman valmistelua koskien alueellisille ympäristökeskuksille on tehty yli 14 000 muistutusta. Tämän jälkeen on ministerityöryhmän työn tuloksena valmistunut ympäristöministeriössä tarkistettu ehdotus, jossa alkuperäistä ehdotusta on lukuisissa kohdissa muutettu. Tarkistetun ehdotuksen pohjalta on käynnistetty muistutuksen tekijöiden jatkokuuleminen ja lausuntojen hankkiminen. Tarkoitus on, että näin viimeisteltävä ehdotus tuodaan valtioneuvoston yleisistunnon ratkaistavaksi.

  • Lisätietoja antaa vanhempi oikeuskanslerinsihteeri
    Jorma Snellman puh. 160 3933.

Apulaisoikeuskanslerin päätös on tilattavissa kirjaamosta puh. 160 3950.


OIKEUSKANSLERINVIRASTO

Käyntiosoite
Snellmaninkatu 1
Helsinki
Postiosoite
PL 310
00171 HELSINKI
Puhelin
(09) 1601
Telefaksi
(09) 160 3975