Oikeuskanslerin leima TIEDOTE
9.4.1998

Avioeropäätöksistä tieto kummallekin osapuolelle

Apulaisoikeuskansleri esittää muutosta käytäntöön, jonka mukaan tuomio-istuimet ilmoittavat avioeropäätöksistä vain eroa hakeneelle osapuolelle.

Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen päätös 7.4.1998, dnro 834/1/1996

Apulaisoikeuskansleri on esittänyt oikeusministeriölle, että avioerotapauksissa osapuolien tiedonsaanti tuomioistuimen päätöksestä turvattaisiin. Käytäntönä on ollut, että puolisoiden hakiessa avioeroa yhteisellä hakemuksella päätös toimitetaan postiennakolla vain yhteisen hakemuksen ensimmäiselle allekirjoittajalle. Tämän on edellytetty ilmoittavan asiasta toiselle osapuolelle. Tarkempia säännöksiä asiasta ei ole ollut.

Esityksen tekemiseen johti kantelu, jossa oikeuskansleria pyydettiin puuttumaan Helsingin käräjäoikeuden menettelyyn. Käräjäoikeus oli ilmoittanut virallisesti avioeropäätöksestä vain toiselle avioeroa yhdessä hakeneista puolisoista. Kantelija oli saanut eropäätöksestä tiedon sattumalta  entiseltä puolisoltaan.

Kantelijan mielestä käräjäoikeuden menettelystä olisi saattanut seurata, että päätöstä vaille jäänyt osapuoli olisi voinut antaa tietämättään väärää tietoa muuttuneesta siviilisäädystään virallisiin asiakirjoihin.

  • Lisätietoja antaa osastopäällikkö, esittelijäneuvos Harri Liusvaara
    p. 09 160 3954

Apulaisoikeuskanslerin päätös on tilattavissa kirjaamosta p. 09 160 3950


OIKEUSKANSLERINVIRASTO

Käyntiosoite
Snellmaninkatu 1
Helsinki
Postiosoite
PL 310
00171 HELSINKI
Puhelin
(09) 1601
Telefaksi
(09) 160 3975