| Käräjätuomarille syyte
rikosasian vanhentumisesta A pulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka on määrännyt syytteen
nostettavaksi Varkauden käräjäoikeudessa toiminutta käräjätuomaria vastaan.
Käräjätuomari oli jättänyt haasteen antamatta ajoissa, mistä syystä rikosasian
syyteoikeus ehti vanhentua. Vanhentumisesta huolimatta rikosasia eteni käräjätuomarin
hoitamana oikeuden käsittelyyn, jossa sekä kuultiin todistajia että annettiin tuomio.
Apulaisoikeuskanslerin mukaan käräjätuomari toimi huolimattomuudessaan tavalla, joka
täyttää laissa rangaistavaksi säädetyn tuottamuksellisen virkavelvollisuuden
rikkomisen.
Laiminlyönti kohdistui käräjätuomarin viran
ydinalueeseen, sillä se koski välittömästi tuomioistuimen tehtävää käsitellä lain
edellyttämällä tavalla sen käsitellyksi saatetut asiat. Vanhentumisen vuoksi
asianomistajaan kohdistuneeksi epäiltyä työturvallisuusrikosta ja vammantuottamusta ei
ollut mahdollista ottaa oikeuden ratkaistavaksi. Lisäksi käsittelystä aiheutui
tarpeettomia kuluja niin valtiolle kuin asianosaisillekin, toteaa Jonkka.
Jonkan mukaan henkilön oikeus saada oikeuksiaan ja
velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen ratkaistavaksi on oikeudenmukaisen
oikeudenkäynnin keskeisimpiä elementtejä. Tämän vuoksi käräjätuomarin menettely
oli omiaan heikentämään luottamusta oikeudenhoidon asianmukaiseen toimivuuteen ja
loukkasi asianomistajien oikeutta.
Asia tuli apulaisoikeuskanslerin tutkittavaksi Varkauden
seudun poliisilaitoksen toimesta. Asianomistaja oli tehnyt poliisilaitokselle
rikosilmoituksen saatuaan hovioikeuden päätöksen käräjäoikeuden tuomioon. Hovioikeus
totesi päätöksessään, että jutun syyteoikeus oli vanhentunut jo sen ollessa
käräjäoikeudessa.
Poliisilaitos lähetti asian oikeuskanslerinvirastoon
syyteharkintaa varten, koska lain mukaan syytteen nostamisesta tuomaria vastaan
päättää oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies.
- Lisätiedot: Esittelijäneuvos Pekka Päivänsalo, p. 09 160
23932
- Päätös (19.11.2004, dnro 13/31/03) on tilattavissa
kirjaamosta, p. 09 160 23950
|