Kuka tahansa voi kääntyä oikeuskanslerin
puoleen Oikeuskanslerin puoleen voi kääntyä joko omassa asiassaan tai muutenkin, jos katsoo, että
Oikeuskanslerin puoleen voi kääntyä myös silloin, kun katsoo, ettei perustuslain takaama perusoikeus tai ihmisoikeus ole toteutunut. Kantelu tehdään kirjallisesti
Mukaan voidaan liittää selventäviä asiakirjoja. Ne palautetaan ratkaisun yhteydessä tai pyynnöstä aikaisemminkin. Oikeuskansleri ei tutki kantelua, joka koskee yli viisi vuotta vanhaa asiaa, ellei tutkimiseen ole erityistä syytä. Lakimiesesittelijät valmistelevat kanteluasiat ja hankkivat tarvittavat lisäselvitykset viran puolesta. Oikeuskansleri on oikeutettu saamaan kaikilta viranomaisilta tietoja ja asiakirjoja. Seurauksena lainvastaisesta tai virheellisestä menettelystä oikeuskansleri voi antaa virheen tehneelle huomautuksen tai ohjeen oikeasta menettelystä vastaisen varalle tai vakavammissa tapauksissa määrätä syytteen nostettavaksi. Oikeuskanslerilla on valta tarvittaessa tehdä esitys säädösten tai ohjeiden muuttamisesta, tuomion purkamisesta taikka muusta ylimääräisestä muutoksenhausta. Oikeuskanslerin tutkinta sinänsä saattaa johtaa myös siihen, että viranomainen tai virkamies korjaa itse virheensä. Kantelijalle varataan tavallisesti mahdollisuus vastineen antamiseen. Kanteluun lähetetään kirjallinen vastaus postitse. Sähköpostitse lähetettävään kanteluun tulee sisällyttää kantelijan postiosoite. Oikeuskanslerinviraston palvelut ovat kantelijalle maksuttomia. Oikeuskanslerin osoitetiedot ovat: Kirjaamo p. (09) 160 23950 Telefaksi (09) 160 23975 Ohjeita
kantelijalle
|
![]()
Oikeuskanslerinvirasto - Justitiekanslersämbetet - Office of the Chancellor of Justice
![]()