Hakemusten käsittely

Diaarinumero: OKV/585/1/2011
Antopäivä: 18.12.2012
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kantelijat olivat hakeneet henkilökohtaista avustajaa lapselleen useilla eri hakemuksilla lasten päivähoidosta annetun asetuksen (päivähoitoasetus) ja perusopetuslain sekä vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) perusteella. Kantelijat eivät olleet saaneet päätöstä kahteen hakemukseensa ja joistakin kantelijoille annetuista päätöksistä ei ilmennyt, minkä säännösten perusteella asia oli ratkaistu. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kaupungin viranhaltijoiden huomiota hallintolain säännöksiin asian vireille panemisesta ja päätöksen tekemisestä sekä siihen, että hallintopäätöksestä tulee hallintolain 45 §:n mukaisesti ilmetä sovelletut säännökset.

Eräässä hakemuksessa avustajaa oli haettu paitsi perusopetuslain ja päivähoitoasetuksen myös vammaispalvelulain nojalla. Asiaa ei kuitenkaan ollut käsitelty eikä ratkaistu vammaispalvelulain mukaisena hakemuksena. Viranhaltijan olisi hallintolain 31 §:ssä säädetyn selvittämisvelvollisuuden ja myös lain 8 §:ssä säädetyn neuvontavelvollisuuden nojalla tullut tiedustella hakijoilta, halusivatko hakijat hakemuksensa käsiteltäväksi vammaispalvelulain mukaisena hakemuksena ja tarvittaessa siirtää se hallintolain 21 §:n mukaisesti käsiteltäväksi toimivaltaiselle taholle. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti viranhaltijan huomiota kyseisten säännösten soveltamiseen hallintoasioita käsiteltäessä.

Kahteen avustajahakemusta koskevaan päätökseen oli liitetty virheellinen muutoksenhakuohjaus, minkä vuoksi toisen asian käsittely oli viivästynyt eikä toista asiaa ollut lainkaan käsitelty muutoksenhakumenettelyssä. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kaupungin viranhaltijan huomiota huolellisuuteen muutoksenhakuohjauksen antamisessa.

Kantelijoiden lapselle laaditusta henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevasta suunnitelmasta (HOJKS) tehty päätös oli saatettu valituksena aluehallintoviraston tutkittavaksi, joka oli palauttanut suunnitelman uudelleen laadittavaksi kesäkuussa 2010 tekemällään päätöksellä. Uusi HOJKS oli hyväksytty vasta joulukuussa 2010. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että HOJKS olisi tullut laatia ja sitä koskeva päätös muutoksenhakuohjauksineen tehdä hallintolain 23 § huomioiden viivytyksettä sen jälkeen, kun aluehallintovirasto oli palauttanut asian uudelleen käsiteltäväksi. Apulaisoikeuskansleri saattoi edellä mainitun käsityksensä kaupungin koulun rehtorin tietoon.   

 

« Takaisin