Valituksen siirrolle säädetyn määräajan noudattamisen laiminlyönti

Diaarinumero: OKV/102/1/2009
Antopäivä: 5.3.2010
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kantelijat olivat määräajassa samalla valituskirjelmällä valittaneet Kansaneläkelaitoksen lapsensa kuntoutusta ja hoitotukea koskevista päätöksistä. Kuntoutuspäätöstä koskeva valitus oli toimitettu muutoksenhakuviranomaiselle vasta yli vuoden kuluttua. Vakuutuspiirin selvityksen mukaan laissa säädetyn määräajan ylitys oli johtunut inhimillisestä erehdyksestä valitusasian käsittelyssä.

Apulaisoikeuskansleri totesi päätöksessään, että kuntoutuspäätöstä koskevan valituksen jääminen huomioon ottamatta yli vuoden ajaksi olisi vältetty, jos valituksen käsittelyssä olisi toimittu hyvän hallinnon edellyttämällä tavalla riittävän huolellisesti. Perehtymällä valituskirjelmään riittävän tarkasti olisi voitu havaita sen koskevan kahta eri päätöstä.

Apulaisoikeuskansleri katsoi vakuutuspiirin menetelleen lainvastaisesti siinä, että se oli valitusta käsitellessään ylittänyt Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 56 §:ssä säädetyt määräajat, joiden kuluessa Kansaneläkelaitoksen on siirrettävä valitus muutoksenhakuelimelle. Vakuutuspiirin menettely oli ollut erityisen moitittavaa, koska valituksen huolimattoman käsittelyn seurauksena laissa säädetty enintään 60 päivän määräaika oli ylitetty yli vuodella. Erityisen vakavaa on se, että asiassa oli kysymys kiireellisenä pidettävästä lapsen kuntoutuksesta. Päätöksessä vakuutuspiiriä huomautettiin vastaisen varalle lainvastaisesta menettelystä valituksen käsittelyssä.


okv_102_1_2009.pdf

« Takaisin