Ratkaisut

Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnan opetus- ja tutkintokieli

Diaarinumero: OKV/603/1/2013
Antopäivä: 13.11.2013
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Yliopistolain 11 §:n 1 momentin mukaan Oulun yliopiston opetus- ja tutkintokieli on suomi. Pykälän 2 momentin mukaan yliopisto voi päättää lisäksi muun kielen kuin 1 momentin mukaisen opetus- ja tutkintokielensä käyttämisestä opetus- ja tutkintokielenä ja opintosuorituksissa. Perustutkintojen opetuskielet ovat selvityksen mukaan Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnan opetussuunnitelman ja koulutusohjelmille määriteltyjen osaamistavoitteiden mukaisesti suomi ja englanti.

Asiassa saadusta selvityksestä ilmenee, että yliopiston koulutuksen johtosäännön mukaan opiskelijan oikeudesta käyttää opintosuorituksissa muuta kuin opetuskieltä päättää koulutusdekaani. Selvityksen mukaan tiedekunnan englannin kielellä opetettavilla opetusjaksoilla tarjotaan esimerkiksi mahdollisuutta opintosuoritukseen vaadittavan tentin suorittamiseen vaihtoehtoisesti joko suomeksi tai englanniksi.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, että opiskelijan oikeus käyttää suomen kieltä silloinkin kuin opetus on englanninkielistä, olisi aiheellista kirjata esimerkiksi yliopiston koulutuksen johtosääntöön siten, ettei se olisi riippuvainen koulutusdekaanin erillisestä päätöksestä. Englannin kielellä opetettavilla opintojaksoilla tarjottava mahdollisuus tentin suorittamiseen myös suomen kielellä tulisi saattaa eri opintojaksojen opiskelijoille tietoon esimerkiksi kirjaamalla se siten, että se on yleisesti opiskelijoiden nähtävillä. Selvityksestä ei apulaisoikeuskanslerin mukaan ilmene, miten tämä tiedottaminen tällä hetkellä käytännössä toteutetaan.

okv_603_1_2013.pdf

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opetus- ja tutkintokieli

Diaarinumero: OKV/136/1/2012 (näytä lisää...)
Lisädiaarinumerot: OKV/727/1/2013
Antopäivä: 13.11.2013
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kantelijat arvostelivat sitä, että Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu tarjoaa uuden tutkintosääntönsä mukaan vain englanninkielisiä maisterinkoulutusohjelmia.

Yliopistolain 11 §:ssä määritellään yliopistoissa käytettävät opetus- ja tutkintokielet. Aalto-yliopiston kauppatieteellisen alan opetus- ja tutkintokieli on suomi. Yliopisto voi lisäksi yliopistolain mukaan päättää muun kielen käyttämisestä opetus- ja tutkintokielenä ja opintosuorituksissa. Apulaisoikeuskansleri katsoi perustuslain 16 ja 17 §:n säännökset huomioon ottaen, että myös suomen kielen tulee edelleen säilyä yhtenä perustutkinnon opetus- ja tutkintokielenä, ja ettei Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun päätös tarjota ainoastaan englanninkielisiä maisteriohjelmia syksystä 2013 alkaen ole perustuslain edellyttämien velvoitteiden eikä yliopistolain 11 §:n mukainen.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, että yliopistolla on harkintavaltaa siinä, missä laajuudessa lakisääteisten opetus- ja tutkintokielten sijasta tai ohella voidaan käyttää muita kieliä. Yliopiston kauppakorkeakoulun tulisi ratkaisun mukaan esimerkiksi tutkintosäännössään määritellä se, missä määrin suomen kielen sijasta tai ohella käytetään englannin kieltä sekä se, missä määrin opiskelija saa käyttää suomen kieltä tenttivastauksissaan, kirjallisissa töissä tai luennoilla. Muiden kielten käyttö ei kuitenkaan saa olla niin laajaa, että suomen asema opetus- ja tutkintokielenä syrjäytyy.

Tutkintosäännön siirtymäsäännösten mukaan opiskelija, joka on saanut opiskeluoikeuden ennen 1.8.2013, voi suorittaa opintonsa loppuun aiempien tutkintovaatimusten mukaisesti 31.7.2016 saakka. Apulaisoikeuskanslerin mukaan kauppakorkeakoulun tulee huolehtia siitä, että tutkintosäännön muutostilanteissa kyseinen aika on riittävän pitkä, jotta kaikkien opiskeluoikeuden ennen tutkintosäännön muutosta saaneiden oikeudet tulevat turvatuiksi. Pitkä siirtymäaika ei kuitenkaan voi muuttaa peruslähtökohtaa eli siirtymäkauden jälkeenkin suomenkielistä opetustarjontaa on oltava riittävästi.

Apulaisoikeuskansleri pyysi yliopistoa viimeistään 31.3.2014 toimittamaan tiedon siitä, mihin toimenpiteisiin päätös on johtanut.

okv_727_1_2013

okv_136_1_2013.pdf

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun opetus- ja tutkintokieli

Diaarinumero: OKV/712/1/2013
Antopäivä: 12.11.2013
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kantelija arvosteli sitä, että Aalto-yliopiston rakennus- ja ympäristötekniikan osastolla kaikkien ylemmän korkeakoulututkinnon kurssien opetuskieli on englanti. Kantelijan käsityksen mukaan opetus tulisi järjestää myös suomeksi.

Yliopistolain 11 §:ssä määritellään yliopistoissa käytettävät opetus- ja tutkintokielet. Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun opetus- ja tutkintokielet ovat suomi ja ruotsi. Yliopisto voi lisäksi yliopistolain mukaan päättää muun kielen käyttämisestä opetus- ja tutkintokielenä ja opintosuorituksissa. Apulaisoikeuskansleri katsoi perustuslain 16 ja 17 §:n säännökset huomioon ottaen, että myös suomen ja ruotsin kielten tulee edelleen säilyä perustutkinnon opetus- ja tutkintokielinä. Yliopistolaki jättää kuitenkin melko pitkälti yliopiston itsensä päätettäväksi sen, missä laajuudessa lakisääteisiä opetus- ja tutkintokieliä on käytettävä, ja miten paljon niiden sijasta tai ohella voidaan käyttää muita kieliä. Muiden kielten käyttö ei kuitenkaan saa olla niin laajaa, että suomen asema opetus- ja tutkintokielenä syrjäytyy.

Apulaisoikeuskansleri saattoi Aalto-yliopiston ja sen insinööritieteiden korkeakoulun tietoon käsityksensä yliopistolain kielisäännöksen merkityksestä ja pyysi yliopistoa viimeistään 31.3.2014 toimittamaan tiedon siitä, miten insinööritieteiden maisteriohjelman uudistaminen on edennyt.

okv_712_1_2013.pdf

Kolmen hovioikeudenneuvoksen ja hovioikeuden asessorin epäilty virkarikos

Diaarinumero: OKV/1533/1/2010
Antopäivä: 12.11.2013
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskansleri antoi kolmelle hovioikeudenneuvokselle valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun huomautuksen tapauksessa, jossa hovioikeus oli tuominnut vastaajan teosta, jonka syyteoikeus oli vanhentunut ennen kuin haaste oli annettu tiedoksi vastaajalle.

Keskusrikospoliisi suoritti oikeuskanslerin pyynnöstä esitutkinnan vastaajan tekemän kantelun perusteella vireille tulleessa asiassa.

Hovioikeuden antama tuomio oli ollut virheellinen, kun vastaaja oli tuomittu teosta, josta rikoslain 8 luvun 1 §:n (297/2003) mukaan ei vanhentumisen johdosta olisi saanut tuomita. Tuomitessaan vastaajan vanhentuneesta teosta tuomioistuin oli menetellyt lainvastaisesti. Ratkaisuun osallistuneilta oli jäänyt tuomiota laadittaessa havaitsematta, että syyteoikeus teosta josta vastaaja tuomittiin oli vanhentunut. Tällaista oikeudellisesti merkittävän seikan huomaamatta jäämistä voitiin pitää rikoslain 40 luvun 10 §:n tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistössä tarkoitettuna huolimattomuutena.

Tuottamuksellisen virkarikoksen tunnusmerkistön sisältämän vähäisyyskynnyksen täyttymistä arvioitaessa oikeuskansleri otti huomioon virheen syntytavan ja virheen aiheuttamat seuraamukset.

Virhe oli tapahtunut eräässä Suomen siihen asti laajimmista talousrikosasioista, jossa syytettynä oli ollut kolme yritystä ja 18 henkilöä. Syyteoikeuden vanhentuminen oli tarkistettu syyttäjän vaatimuksen mukaisen törkeän tekomuodon osalta ennen hovioikeuden pääkäsittelyn alkamista. Virhe tapahtui, kun vastaaja tuomittiin törkeän tekomuodon sijasta lievemmästä perusmuotoisesta teosta. Virheen syntyyn oli vaikuttanut useita eri tekijöitä, joitten oikeuskansleri katsoi puoltavan sitä, että virhettä oli sen syntytapa ja moitittavuus huomioon ottaen pidettävä tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla vähäisenä.

Virhe oli korjattu vastaajan haettua muutosta korkeimmalta oikeudelta, eikä virheen sisältämä tuomio ollut tullut lainvoimaiseksi. Virheestä ei aiheutunut vastaajalle haitallisia täytäntöönpano-seuraamuksia ja korkein oikeus määräsi vastaajalle korvauksen oikeudenkäyntikuluista. Vastaajan saama virheellinen syyksilukeva tuomio oli ollut laajasti esillä julkisuudessa. Vaikka virheellisen syyksi lukevan tuomion saama julkisuus sinänsä oli virheestä vastaajalle aiheutunut haitallinen seuraamus, oikeuskansleri katsoi, ettei asian saama julkisuus tässä tapauksessa vielä yksin tarkoittanut, että virhe ei olisi tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla vähäinen.

Johtopäätöksenä oikeuskansleri katsoi, että virhe oli tuottamuksellisen virkarikoksen tunnusmerkistön tarkoittamalla tavalla vähäinen, eikä asiassa ollut perusteita syytetoimenpiteisiin.

Oikeuskansleri katsoi edelleen, ettei asian valmistelijana toiminut asessori ollut vastuussa tuomion virheestä.

okv_1533_1_2010.pdf

Asian käsittelyn viipyminen

Diaarinumero: OKV/9/50/2012
Antopäivä: 11.11.2013
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Poliisilaitoksella oli tehty päätös olla aloittamatta esitutkintaa yli kahden vuoden ja kahden kuukauden kuluttua tutkintapyynnön tekemisestä. Syyteoikeus käsillä olleesta asianomistajarikoksesta oli jo päätöksentekohetkellä ollut vanhentunut.

Esitutkintapäätöksen tehnyt komisario myönsi selvityksessään, että asia ei olisi saanut olla käsittelemättä poliisissa, vaan se olisi tullut ratkaista tai tutkia kohtuullisessa ajassa niin, että syyteoikeus ei olisi vanhentunut. Apulaisoikeuskanslerin mielestä selvää oli, että asiaa ei ollut käsitelty lain edellyttämällä tavalla ilman aiheetonta viivytystä.

Merkillepantavaa myös oli, että esitutkintapäätös ei perustunut syyteoikeuden vanhentumiseen vaan siihen, että asianomistaja ei ollut vaatinut rangaistusta. Komisario myönsi, että tutkintapyynnöstä ei edes ilmennyt, vaatiko asianomistaja rangaistusta vai ei.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan hankitusta selvityksestä ei ilmennyt oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä sille miksi esitutkintapäätös oli tehty väärän perusteen nojalla tai miksi asian käsittely oli viipynyt niin pitkään, että rikoksen syyteoikeus oli vanhentunut. Apulaisoikeuskanslerin mielestä tutkinnanjohtajana toiminut komisario oli laiminlyönyt tehtävänsä siinä määrin, että apulaisoikeuskansleri antoi komisariolle valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 6 §:ssä tarkoitetun huomautuksen.

Kyseisessä omana aloitteenaan tutkimassaan asiakokonaisuudessa apulaisoikeuskansleri saattoi lisäksi poliisipäällikön tietoon erään toisen asian käsittelystä päätöksessään esittämänsä näkemykset poliisipäällikön menettelystä ottaen huomioon esitutkintalain 15 §:n 2 momentin, joka muun ohella koskee poliisin velvollisuutta noudattaa syyttäjän antamia määräyksiä.

Asian käsittely rakennuslautakunnassa viivästyi huomattavasti

Diaarinumero: OKV/1026/1/2011
Antopäivä: 11.11.2013
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kunnan rakennuslautakunta oli tehnyt vuonna 2003 päätöksen koskien luvatonta vapaa-ajan rakentamista. Hallinto-oikeus kumosi  vuonna 2004  rakennuslautakunnan päätöksen sillä perusteella, että kaikille kiinteistön ja sillä sijaitsevien rakennusten omistajille ei ollut varattu tilaisuutta tulla asiassa kuulluksi.  Rakennuslautakunta valtuutti vuonna 2005 rakennustarkastajan laittamaan asian uudelleen vireille. Seuraavan kerran asiaa käsiteltiin vasta vuonna 2011, jolloin kunnan rakennusvalvontatoimisto lähetti kuulemiskirjeet kiinteistönomistajille. Koska vain yksi kiinteistönomistaja antoi kirjallisen vastineen, rakennuslautakunta päätti 8.11.2011 lähettää uudet kuulemiskirjeet.  Oikeuskanslerille antamassaan selvityksessä kunta toi esiin käsityksensä, jonka  mukaan asian käsittely ei ollut mahdollista sen vuoksi, että kaikki kiinteistönomistajat eivät olleet antaneet kirjallista vastinetta. Asiaa ei lokakuussa 2013 ollut edelleenkään käsitelty.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että asian käsittely kunnassa oli viivästynyt huomattavasti. Asianosaisilla oli ollut oikeus saada asiasta perusteltu päätös ja arvioida sen oikeellisuutta myös mahdollista muutoksenhakua varten. Kun asiaa ei ollut käsitelty, asianosaisten oikeusturvan toteutuminen oli vakavasti vaarantunut. Apulaisoikeuskansleri korosti, että rakennuslautakunnan tehtävä on huolehtia maankäyttö- ja rakennuslain mukaisista rakennusvalvontatoimen viranomaistehtävien suorittamisesta. Rakennuslautakunta oli vakavasti laiminlyönyt velvollisuutensa käsitellä asia perustuslaissa turvatulla tavalla asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Myös kunnan rakennustarkastaja oli vakavasti laiminlyönyt velvollisuutensa käsitellä asia asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä.  Selvityksen perusteella kunnalla oli myös virheellinen käsitys hallintolain mukaisen kuulemismenettelyn sisällöstä.

Apulaisoikeuskansleri antoi huomautuksen kunnan rakennuslautakunnalle ja rakennustarkastajalle lainvastaisesta menettelystä.

okv_1026_1_2011.pdf

Esitutkinnan päätöksen viipyminen

Diaarinumero: OKV/18/50/2011
Antopäivä: 6.11.2013
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Poliisilaitokselle tehdyssä tutkintapyynnössä oli pyydetty tutkimaan, olivatko sosiaaliviranomaiset syyllistyneet syrjintään.  Tutkinnan päätös asiassa oli tehty vasta  noin kahden vuoden ja viiden kuukauden kuluttua tutkintapyynnön kirjaamisesta. Asiassa oli ollut kysymys esitutkintakynnyksen ylittymisen selvittämisestä.

Esitutkintalain 6 §:n mukaan esitutkinta on toimitettava ilman aiheetonta viivytystä. Esitutkinnan viivytyksetön aloittaminen ja toimittaminen palvelevat rikosten asianosaisten oikeusturvan toteutumista. Viivytyksettömyys on tärkeää myös koko rikosoikeudellisen järjestelmän toimivuuden ja uskottavuuden kannalta. Esitutkintapäätöksen tekemisen viivytyksettömyyttä arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 14 §:n 1 momentti, jonka mukaan asianomistajan syyteoikeuden käyttämisen edellytyksenä on virallisen syyttäjän päätös jättää syyte nostamatta, tai syyttäjän taikka esitutkintaviranomaisen päätös siitä, että esitutkintaa ei toimiteta tai että se keskeytetään, taikka lopetetaan.

Esitutkinnalle tai esitutkinnan aloittamista koskevan päätöksen tekemiselle ei voida asettaa enimmäisaikaa, vaan hyväksyttävää aikaa on arvioitava huomioon ottaen asian laatu, laajuus sekä yksilölliset erityispiirteet. Asiaan liittyvät ulkoiset tekijät, kuten käytettävissä olevat tutkintaresurssit sekä poliisin mahdollisuus asettaa tehtävänsä kiireellisyysjärjestykseen vaikuttavat tosiasiallisesti sekä esitutkinnan mahdolliseen aloittamiseen että sen toimittamiseen. Ne eivät kuitenkaan ole hyväksyttäviä syitä viipymiselle.

Velvollisuus toimittaa esitutkinta ilman aiheetonta viivytystä ei koske ainoastaan esitutkinnan mahdollisen aloittamispäätöksen jälkeisiä toimia (esitutkinta suppeassa merkityksessä), vaan myös esitutkinnan mahdollista aloittamista koskevan päätöksen tekemistä ja sitä edeltäviä toimenpiteitä (esitutkinta laajassa merkityksessä). Viime kädessä perustuslain 21 §:n asianmukaisen hallinnon ja valtion virkamieslain 14 §:n viivytyksettömyyden periaatteet edellyttävät, ettei esitutkinnan aloittamatta jättämistä koskevan päätöksen tekemistä viivytetä aiheettomasti.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti poliisilaitoksen ja tutkinnanjohtajana  toimineen rikoskomisarion huomiota esitutkinnan edellytysten joutuisaan selvittämiseen sekä kirjallisten tutkinnan päätösten tekemiseen viivytyksettä.

TE-toimiston perusteltava starttirahapäätös

Diaarinumero: OKV/582/1/2012
Antopäivä: 5.11.2013
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kantelija oli saanut työ- ja elinkeinotoimistosta kielteisen starttirahapäätöksen. Päätöksen perusteluissa viitattiin ainoastaan hakijan yrittäjätaustaan ja asiaan liittyviin lainkohtiin. Kantelun perusteella pyydetyssä selvityksessä TE-toimisto perusteli päätöstä  sellaisilla hakijaan liittyvillä seikoilla, joita päätöksestä ei ilmennyt.   Tämän vuoksi päätöksen perusteella jäi epäselväksi, millä tavoin kantelijan yrittäjätaustaa oli arvioitu suhteessa yhtäältä työvoimapalveluihin kuuluvan tuen myöntämisen yleisiin edellytyksiin ja toisaalta starttirahan myöntämisen edellytyksiin.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti TE-toimiston huomiota hallintolain mukaiseen päätöksen perusteluvelvollisuuteen. Hän korosti, että perusteluvelvollisuus on keskeinen hyvän hallinnon tae. Lainkohtiin viittaaminen ei täytä hallintolain mukaista perusteluvelvollisuutta. Päätöksestä tulee käydä ilmi, kuinka lakia on sovellettu kyseisessä tapauksessa. 

okv_582_1_2012.pdf

Sosiaalihuollon asiakaslain ja potilaslain muistutusmenettelyä ja kanteluja koskevista säännösehdotuksista annettu lausunto

Diaarinumero: OKV/35/20/2013
Antopäivä: 30.10.2013
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Esityksellä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluasioiden käsittely yhdenmukaistettavaksi yleislainsäädännön, hallintolain kanteluasioiden käsittelyä koskevien uusien säännösten mukaiseksi. Tämä toteutettaisiin lisäämällä sosiaalihuollon asiakaslakiin ja potilaslakiin kantelumahdollisuutta koskevat pykälät sekä kumoamalla sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännöstä kanteluasioiden määräaikoja koskevat säännökset.

Oikeuskanslerin lausunnon mukaan ehdotettu sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluasioiden käsittelyn yhdenmukaistaminen on tarpeellista ja kannatettavaa. Sääntelyn kokoaminen asiakaslakiin ja potilaslakiin vähentää osaltaan lainsäädännön monimutkaisuutta ja päällekkäisyyttä. Samalla kantelujen vanhenemisaika lyhenisi kahteen vuoteen, jolloin se tulisi yhdenmukaiseksi myös ylimpien laillisuusvalvojien kantelujen vanhentumisaikaa koskevien säännösten kanssa. Kahden vuoden vanhentumisajan voidaan olettaa vähentävän tutkittavien kantelujen määrää ja toisaalta tehostavan tutkintaa, koska vanhoissa asioissa luotettavaa selvitystä ei usein saada. Hallintolakiin ehdotetun kantelujen vanhentumisaikaa koskevan säännöksen mukaan kuitenkin kahta vuotta vanhemmasta asiasta tehty kantelu voidaan tutkia, mikäli siihen on erityistä syytä. Oikeuskansleri piti tätä perusteltuna. Näin asian tai laiminlyönnin laadun vaatiessa vanhempikaan tapahtuma ei jäisi tutkimatta.

Muistutusmenettelyn ensisijaisuus

Esitetyillä muutoksilla muutettaisiin nykyinen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkailla oleva vapaaehtoinen muistutusoikeus ensisijaiseksi keinoksi reagoida, selvittää asia ja saada siihen vastaus. Asian tutkiminen kanteluna valvontaviranomaisen toimesta olisi vasta toissijainen menettely tilanteissa, joissa asiakas tai potilas on tyytymätön hoitoonsa tai siihen liittyvään kohteluunsa tai esittää epäilyn virheellisestä menettelystä. Muistutusmenettelyn ensisijaisuus tarkoittaa sitä, että asiat käsiteltäisiin aina pääsääntöisesti ensin siinä toimintayksikössä, jossa muistutukseen johtanut hoito tai siihen liittyvä asia on tapahtunut. Esityksessä asiakaslakia ja potilaslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että valvontaviranomaisilla olisi oikeus siirtää sille tehty kanteluasia ensin muistutuksena käsiteltäväksi.

Oikeuskanslerilla ei ollut huomautettavaa valitusta sääntelymallista. Hän totesi kuitenkin, että myös kantelun siirtäminen vaatii valvontaviranomaisen työpanosta, koska asiaa on ennen siirtoa arvioitava ja mahdollisesti myös selvitettävä, onko asiaa käsitelty muistutuksena. Ehdotetun säännöksen mukaan siirto on tehtävä välittömästi arvion tekemisen jälkeen. Kantelijan oikeusturvan kannalta on olennaista, että arvion tekeminen ja asian siirto tapahtuvat viivytyksettä. Muussa tapauksessa siirtäminen pitkittää kantelijan asian käsittelyä. Mikäli arvio asian tarkoituksenmukaisesta käsittelypaikasta on oikea ja siirto tehdään viivyttelemättä, menettely saattaa nopeuttaa kantelijan asian käsittelyä ja edesauttaa kantelijalle suotuisaa lopputulosta.

Lausunnon mukaan muistutusmenettelyssä esiintyneiden epäkohtien vuoksi muistutusten käsittelyä toimintayksiköissä on kehitettävä, jotta sääntelyn tavoitteisiin päästäisiin. Mikäli kantelija ei saa tyydyttävää vastausta asiaansa muistutusmenettelyssä, kantelujen määrä valvontaviranomaisissa ei vähene ja lisäksi kantelijan asian käsittely viivästyy.

Muistutusmenettelyä koskevat säännökset

Ehdotetun sääntelyn mukaan muistutukseen tulisi jatkossa vastata aina kirjallisesti. Velvoite vastauksen antamiseen kirjallisena ryhdistäisi toimintayksiköiden omaa käsittelymenettelyä, ja kirjallinen vastaus toimisi oikeusturvana myös toimintayksikölle itselleen.

Muistutukseen tulisi jatkossakin antaa vastaus kohtuullisessa ajassa. Valvira on ohjauksessaan todennut kohtuullisena aikana pidettävän 1-4 viikkoa. Myös eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan kohtuullinen aika on pääsääntöisesti noin kuukauden tai 1-2 kuukautta asian ollessa erittäin ongelmallinen ja vaatiessa selvitystyötä. Kohtuullisuutta tulisi tämän ohella arvioida suhteessa hallintolain 23 §:n sääntelyyn asian viivytyksettömästä käsittelystä.

Säännöksessä edellytettäisiin jatkossa myös vastauksen perustelemista asian laadun edellyttämällä tavalla. Vaatimuksen tarkoituksena on vahvistaa muistutusten asianmukaista käsittelyä, asiakkaan oikeusturvaa ja muistutusten hyödyntämistä toiminnan kehittämisessä. Erityinen merkitys asian perustelemisella on tilanteessa, jossa asiakkaan ja toimintayksikön näkemykset eroavat toisistaan. Selkeät perustelut auttavat asiakasta harkitsemaan asiasta edelleen kantelemista. Lisäksi ne toimivat dokumentointina asian jatkokäsittelyssä.

Hallituksen esityksessä on viitattu muistutusmenettelyn ongelmiin. Valviran saamien tietojen mukaan muistutusmenettelyä ja muistutukseen vastaamista ei ole järjestetty eikä ohjeistettu riittävän hyvin. Muistutukseen ei välttämättä anneta vastausta kohtuullisessa ajassa, vastaus annetaan suullisesti tai vastausta ei anneta lainkaan. Lisäksi vastaus annetaan usein liian yleisellä tasolla, jota muistutuksen tekijä ei ymmärrä. Asiakkaat pelkäävät muistutuksen tekemistä ja sen seurauksia itselleen ja palveluilleen. Muistutusta ei aina merkitä asianmukaisesti saapuneeksi kuntaan, ja on epäselvyyttä, kenen muistutukseen tulisi vastata.

Lausunnon mukaan oikeuskanslerille tehdyissä sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluissa kantelija ei useimmiten ole tehnyt asiassaan muistutusta, eikä muistutusmahdollisuus vaikuta kantelujen perusteella erityisen tunnetulta tai ainakaan vaikuttavana pidetyltä menettelyltä. Muistutusmenettelyn ongelmista vastaamattomuus tai vastauksen puutteelliset perustelut tulevat jossain määrin esille oikeuskanslerille tehdyissä kanteluissa.

Oikeuskanslerin mukaan ehdotettu tarkempi sääntely muistutuksesta ja sen käsittelystä on tarpeellinen eikä hänellä ollut säännösehdotuksista huomautettavaa. Ottaen huomioon edellä mainitut ongelmat muistutusmenettelyn tehostaminen ja sen vaikuttavuuden lisääminen vaatii toimintayksikköjen ohjausta ja tiedotusta asiakkaille ja potilaille.

okv_35_20_2013.pdf

Ministeriön menettely Kreikka-vakuusasiakirjojen julkisuutta koskevassa asiassa

Diaarinumero: OKV/917/1/2013 (näytä lisää...)
Lisädiaarinumerot: OKV/962/1/2013, OKV/1034/1/2013, OKV/938/1/2013
Antopäivä: 24.10.2013
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Kanteluissa arvosteltiin valtiovarainministeriötä siitä, että se ”ei ole julkistanut kaikkia Kreikka-vakuuksiin liittyviä asiakirjoja” korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti. Lisäksi kanteluissa kysyttiin, onko ministeriö tilannut vakuusasiakirjojen julkisuutta koskevassa asiassa asianajotoimistoilta palveluita, jotka sen lain mukaan olisi pitänyt pystyä hoitamaan omien virkamiesten asiantuntemuksella.

Oikeuskansleri kiinnitti valtiovarainministeriön huomiota siihen, että sen olisi tullut valita julkisuutta paremmin toteuttava toimintatapa ja antaa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen jälkeen välittömästi yhden sopimuskokonaisuuden sijasta valittajille tieto kaikista siltä pyydetyistä vakuusasiakirjoista korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä edellytetyllä tavalla. Lisäksi olisi ollut perusteita antaa tieto asiakirjoista valittajatahojen lisäksi myös niille, jotka olivat asiakirjoja ministeriöltä aiemmassa vaiheessa pyytäneet.

Oikeuskansleri totesi, että päätöksen valmisteluvaiheista saatu tieto valtiovarainministeriölle esitetyistä näkemyksistä, joiden mukaan päätösluonnoksessa ehdotettu vaikuttaisi johtavan sääntelyä laajempaan salassapitoon, antaa ministeriön arvioinnin lopputulos huomioon ottaen aihetta kiinnittää ministeriön huomiota perusoikeusmyönteisen tulkintaperiaatteen merkitykseen julkisuuslain soveltamisessa. Viranomaisen on käytettävä sille kuuluvaa harkintavaltaansa julkisuusmyönteisesti.

Oikeuskansleri totesi, että asianajotoimistojen palveluiden käyttämisestä ministeriöissä ei ole olemassa säännöksiä eikä ohjeistusta. Lainsäädännön perusteella ei siten ole suoranaista estettä sille, että ministeriö hankkii oikeudellisia asiantuntijaneuvoja tai -palveluita asianajotoimistoilta. Asiakirjajulkisuudesta päättämisessä on kuitenkin kyse viranomaisen ratkaisutoiminnasta ja viranomaisen on itsenäisesti arvioitava, missä määrin ja miltä osin se voi käyttää asianajotoimistoa ja sen arvioita päätöksentekonsa tukena. Julkisuuslain tunteminen ja julkisuusperiaatteen noudattaminen kuuluvat virkamiehen virkavelvollisuuksiin ja ministeriöiden on huolehdittava siitä, että ministeriöissä on riittävää julkisuuslain tuntemusta. Julkisuuslain soveltamisessa ei ministeriötasolla pitäisi pääsääntöisesti olla tarvetta asianajopalveluiden käyttämiseen.

Oikeuskansleri totesi, että selvitysaineiston perusteella ei voida osoittaa, että ministeriö ei olisi itse tehnyt vakuusasiakirjojen julkisuuden arvioimista koskevaa ratkaisua. Päätöksentekoon johtanut menettely kuitenkin on kritiikille altis, koska selvitysaineiston perusteella syntyy sellainen kuva, että asianajotoimisto ei ole pelkästään antanut ministeriölle juridista konsultaatioapua vaan osallistunut konkreettisesti päätöksen muokkaamiseen ja päätöksen perustelujen kirjoittamiseen.

Koska kysymys asianajopalveluiden ostamisesta suomalaiselta asianajotoimistolta liittyy valtion varojen käytön perusteltavuuteen, oikeuskansleri lähetti päätöksensä valtiontalouden tarkastusvirastolle tiedoksi ja harkittavaksi, antaako asianajotoimiston oikeudellisiin palveluihin turvautuminen tämänkaltaisissa tilanteissa tarkastusvirastolle aiheen harkita joihinkin toimenpiteisiin ryhtymistä.

okv_917_1_2013.pdf