Ratkaisut

Oikeudenkäynnin julkisuus

Diaarinumero: OKV/541/1/2012
Antopäivä: 10.3.2014
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kantelija oli tyytymätön käräjäoikeuden menettelyyn katsoen, että oikeudenkäyntiasiakirjat olisi tullut kantelijan lähestymiskieltoasiassa määrätä viran puolesta kokonaisuudessaan salaiseksi, koska ne, tuomio mukaan lukien, sisälsivät kantelijaa koskevia arkaluonteisia terveystietoja sekä salassa pidettäviä tietoja kantelijan yksityiselämästä.

Käräjätuomari kertoi häneltä pyydetyssä selvityksessä, että kantelijan oikeudelle toimittamassa aineistossa oli ollut yksi arkaluonteisia tietoja sisältänyt lääkärintodistus, joka oli sisältänyt henkilön yksityiselämään ja terveydentilaan liittyviä tietoja ja se oli merkitty salassa pidettäväksi. Asian käsittelyssä ei ollut esitetty pyyntöä oikeudenkäyntiasiakirjojen salaamiseksi eikä käräjätuomari ollut katsonut käsillä olleen YTJulkL:n 10 §:ssä tarkoitettua erityistä syytä oikeudenkäyntiasiakirjojen salaamiseksi. Käräjätuomari perusteli näkemystään sillä, että kantelija oli nimenomaisesti pyytänyt, että tuomion perusteisiin kirjataan hänen käräjäoikeudelle toimittamistaan asiakirjoista ilmenneitä kantelijan terveydentilaan liittyviä henkilökohtaisia tietoja ja sillä, että ratkaisun julkisuus on pääsääntö.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, että käräjäoikeus oli menetellyt harkintavaltansa rajoissa eikä se siten ollut menetellyt asiassa lainvastaisesti katsoessaan kantelussa tarkoitettujen oikeudenkäyntiasiakirjojen olevan julkisia.

Apulaisoikeuskansleri pohti ratkaisussaan laillisuusvalvonnan ja riippumattoman tuomioistuimen välistä suhdetta. Hän viittasi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön sekä oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain esitöihin ja totesi näkemyksensä, että kyseisessä tapauksessa tuomiosta ja muista oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmenneiden hyvin arkaluonteisten henkilön yksityiselämän ydinalueen piiriin kuuluvien seikkojen salassa pito olisi ollut kantelijan perusoikeutena turvattu yksityiselämän suoja huomioon ottaen perusteltua vaikkei salassa pitoa erikseen ollut pyydetty. Tämä olisi ollut perusteltua ja johdonmukaista kun julkisista oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmeni samat tiedot kun salassa pidettäväksi julistetusta lääkärintodistuksesta. Käytettävissä olleen selvityksen perusteella julkisuuskysymyksestä ei ollut oikeudenkäynnissä keskusteltu.

Kyse oli perusoikeuksina turvattujen yksityiselämän suojan ja oikeudenkäynnin julkisuuden välisestä punninnasta siten, että kaikki asiaan vaikuttavat perusoikeudet voidaan ottaa samanaikaisesti mahdollisimman hyvin huomioon.

Arkaluonteisten tietojen tultua oikeudenkäynnissä kerran julkiseksi, on julkisuudesta syntyvää vahinkoa jälkikäteen usein vaikea tai mahdoton korjata, vaikka se lainopillisesti olisi perusteltuakin. Tällöin myös muutoksenhakumahdollisuus on lähinnä teoreettinen ja julkisuuspäätöksen arvioinnissa korostuu ensivaiheen päätöksen menettelyllinen oikeellisuus ja perusoikeuksien mukaisuus.

okv_541_1_2012.pdf

Esitutkinnan viipyminen ja tutkinnan päättäminen

Diaarinumero: OKV/974/1/2012
Antopäivä: 7.3.2014
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kantelija oli maaliskuussa 2011 tehnyt rikosilmoituksen poliisille. Tutkinnanjohtaja teki vasta lokakuussa 2012 tapahtuma-aikana voimassa olleen esitutkintalain (449/1987) 2 §:n mukaisen päätöksen olla aloittamatta asiassa esitutkintaa. Lain 6 §:n mukainen velvollisuus toimittaa esitutkinta ilman aiheetonta viivytystä ei koske ainoastaan esitutkinnan mahdollisen aloittamispäätöksen jälkeisiä toimia (esitutkinta suppeassa merkityksessä), vaan myös esitutkinnan mahdollista aloittamista koskevan päätöksen tekemistä ja sitä edeltäviä toimenpiteitä (esitutkinta laajassa merkityksessä). Sekä Poliisihallitus että apulaisoikeuskansleri katsoivat tutkinnan viivästyneen esitutkintalain vastaisesti kohtuuttomasti.

Lisäksi kävi ilmi, että tutkinnanjohtaja oli joulukuussa 2011 tehnyt asiassa tutkinnan keskeyttämispäätöksen. Esitutkinnan keskeyttämisedellytyksiä ei ollut määritelty päätöksen tekohetkellä voimassa olleessa esitutkintalainsäädännössä. Esitutkintalain muuttamista koskevan lain esitöiden (HE 52/2002 vp s. 31) mukaan esitutkinnan keskeyttämisen käsite “on vakiintuneena ammattiterminä tarkoittanut esitutkintaviranomaisen tosiasiallista päätöstä keskeyttää aktiiviset toimenpiteet tutkittavana olevan jutun selvittämiseksi silloin, kun todistusaineisto jutun päättämiseksi on puutteellinen, mutta uutta todistusaineistoa ei ole heti odotettavissa”.  

Käynnistetyn esitutkinnan päättäminen ei ollut mahdollista tapahtuma-aikaan voimassa olleen esitutkintalain (449/1987) 2 §:n nojalla, vaan siitä säädettiin esitutkintalain 43 §:ssä. Viimeksi mainitun pykälän perusteella aloitettu esitutkinta voitiin lopettaa saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi muun muassa, jos tutkinnassa oli käynyt selville, ettei rikosta ollut tehty taikka ettei asiassa voitu nostaa ketään vastaan syytettä tai esittää muuta rikokseen perustuvaa julkisoikeudellista vaadetta. 

Poliisihallituksen lausunnossaan toteamalla tavalla esitutkinnan keskeyttäminen viittaa jo terminä aikaan, jolloin esitutkinnan aloittamiskynnys on jo ylitetty. Myös tutkinnanjohtajan  tekemän tutkinnan keskeyttämispäätöksen ilmaisut ”jutun tutkinta keskeytetään toistaiseksi” ja ”tutkinta käynnistetään uudelleen, jos…” ovat omiaan luomaan käsityksen, että kyse on ollut jo aloitetun esitutkinnan keskeyttämisestä eikä hänen selvityksessään kertomallaan tavalla päätöksestä lykätä esitutkinnan toimittamisedellytysten harkintaa. Tutkinnanjohtajan päätös tutkinnan keskeyttämisestä ja hänen sen jälkeen tekemänsä päätös olla aloittamatta keskeyttämäänsä tutkintaa muodostivat ristiriitaisen kokonaisuuden.

Apulaisoikeuskansleri saattoi tutkinnanjohtajan tietoon esittämänsä näkökohdat tutkinnan viipymisestä ja tutkinnan päättämisestä.

okv_974_1_2012.pdf

Viranomaisen vastausvelvollisuus

Diaarinumero: OKV/1777/1/2014
Antopäivä: 6.3.2014
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Kantelija oli tiedustellut Säteilyturvakeskukselta sähköpostitse Talvivaaran kaivosyhtiön kipsisakka-altaan vuodon jälkeen muun muassa sitä, voiko hänen omistamallaan kiinteistöllä oleskella ja miten vettä voi käyttää. Hän ei saanut tiedusteluunsa vastausta.

Oikeuskansleri totesi, ettei Säteilyturvakeskus ole noudattanut hyvän hallinnon vaatimuksia jättäessään vastaamatta kantelijan sähköpostitiedusteluun. Oikeuskansleri saattoi Säteilyturvakeskuksen tietoon sen, mitä hän ratkaisussaan esitti tiedusteluihin vastaamisesta ja viranomaisen neuvontavelvollisuudesta.

okv_1777_1_2012.pdf

Virantäyttö

Diaarinumero: OKV/1099/1/2012
Antopäivä: 6.3.2014
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella oli täytetty tarkastajan virka. Virantäyttöä koskeva nimityskirja ei sisältänyt nimityspäätöksen perusteluja, minkä vuoksi niiden olisi tullut ilmetä virantäyttöä koskevasta nimitysmuistiosta. Nimitysmuistiossa ei kuitenkaan ollut esitetty perustuslain 125 §:n 2 momentin edellyttämää hakijoiden ansioiden vertailua valtiovarainministeriön virantäytössä noudatettavista periaatteista annetussa ohjeessa edellytetyllä tavalla. Virantäyttöä koskevasta nimitysmuistiosta ei ollut nähtävissä, miksi tehtävään valittu oli katsottu siihen ansioituneimmaksi eivätkä siinä esitetyt perustelut siten täyttäneet hallintolain 45 §:n 1 momentissa säädettyjä päätöksen perusteluille asetettuja vaatimuksia.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti tarkastajan virantäyttöä koskevan päätöksen tehneen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen huomiota hakijoiden ansioiden huolelliseen vertailuun nimitysmuistiossa sekä nimityspäätöksen perustelemiseen hallintolain 45 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla.       

Menettely poliisin hallinnonrakenteen uudistamisessa

Diaarinumero: OKV/32/1/2013
Antopäivä: 3.3.2014
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Kantelija arvosteli muun ohella poliisin hallinnonrakenteen II vaiheen (ns. Pora II) uudistusta, jota oli vuosina 2008-2010 käsitelty alueellistamisen koordinaatioryhmässä. Kantelija esitti käsityksenään, että alueellistamisen koordinaatioryhmä olisi päättänyt asian käsittelyn ilman lopullista puoltoaan ja siirtänyt asian hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmän (Halke) käsittelyyn.

Asiassa ilmeni, että alueellistamisen koordinaatioryhmä oli kokouksessaan maaliskuussa 2009 puoltanut sisäasiainministeriön esitystä, että Poliisihallituksen alueellistaminen toteutettaisiin mallilla, jossa sen osatoimintoja alueellistettaisiin Mikkeliin, Ouluun ja Turkuun ja päätoimipaikka sijoitettaisiin Helsinkiin. Kokouksessaan helmikuussa 2010 koordinaatioryhmä päätti kuitenkin olla puoltamatta sisäasiainministeriön ehdotusta siltä osin kuin kyse oli henkilöstömäärien sijoittumisesta Poliisihallituksessa. Kokouksen pöytäkirjaan kirjattiin muun ohella seuraava päätös: "Koordinaatioryhmä siirsi asian hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmän käsittelyyn.".

Koordinaatioryhmän ja sisäasiainministeriön selvityksistä ilmeni, että koordinaatioryhmä ei ollut siirtänyt asiaa Halken käsittelyyn, eikä sillä edes ollut tällaista roolia. Koordinaatioryhmä myönsi itsekin, että toimivaltaiset ministeriöt vievät asiat Halken käsittelyyn, eikä koordinaatioryhmällä ollut toimivaltaa ministeriötä siihen velvoittaa. Koordinaatioryhmän mukaan sisäasiainministeriön harkintaan oli jäänyt, ottiko se ja millä tavoin huomioon koordinaatioryhmän lausunnot asiassa liittyen muun ohella asian Halken käsittelyyn siirtämiseen.

Pöytäkirjaan tehdystä kirjauksesta sai sen käsityksen, että koordinaatioryhmä olisi nimenomaisesti itse siirtänyt asian Halken käsiteltäväksi. Oikeuskansleri totesi, että pöytäkirjaan tehty kirjaus ei näin ollen ollut tosiasioita vastaava, joten se oli hyvän hallinnon näkökulmasta kritiikille altis. Oikeuskansleri saattoi esittämänsä käsityksen alueellistamisen koordinaatioryhmän tietoon.

okv_32_1_2013_p.pdf

Talvivaaran kaivosyhtiön valvonta

Diaarinumero: OKV/307/1/2012 (näytä lisää...)
Lisädiaarinumerot: OKV/1527/1/2012, OKV/198/1/2013
Antopäivä: 27.2.2014
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Kantelukirjoituksissa arvosteltiin Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen menettelyä Talvivaaran toiminnan valvonnassa ja asiasta tiedottamisessa. Kaivostoiminnan harjoittamisessa on kirjoitusten mukaan toistuvasti ilmennyt häiriöitä, lupaehtojen vastaisia päästöjä ja kielteisiä ympäristövaikutuksia. ELY-keskuksen käyttämät valvontatoimenpiteet ovat kirjoitusten mukaan olleet riittämättömät, eikä veden varastoimiselle kipsisakka-altaaseen ollut haettu lupaa. Kirjoituksissa esitettiin epäilys myös siitä, että ELY-keskuksen ylijohtaja olisi sekä laiminlyönyt tehtäviään että ollut esteellinen osallistumaan valvontaan.

Oikeuskansleri katsoi ratkaisussaan, ettei ELY-keskuksen ylijohtajan aiemman työskentelyn Geologian tutkimuskeskuksessa voida katsoa aiheuttavan hänelle hallintolaissa tarkoitetulla tavalla sellaista ennakkokäsitystä tai etukäteiskantaa tai muutakaan perustetta, jonka vuoksi luottamuksen hänen puolueettomuuteensa voitaisiin katsoa vaarantuneen hänen nykyisissä tehtävissään ELY-keskuksessa.

Oikeuskanslerin mukaan ELY-keskuksen esittämä arvio siitä, ettei hallintopakkokeinojen käyttämiseen ollut tarvetta tai edellytyksiä, oli arvostelulle altis, kun otettiin huomioon ympäristönsuojelulain valvontamenettelyyn liittyvät periaatteet ja niiden taustalla olevat arvot ja tavoitteet, asiassa saatu selvitys ja päätöksessä tarkemmin esitetyt näkemykset valvonta- ja hallintopakkokeinojen käytöstä. ELY-keskuksen näkemystä siitä, että toiminnanharjoittajan velvoittaminen ympäristönsuojelulaissa tarkoitettuihin korjaaviin toimenpiteisiin ei ole ollut välttämätöntä, ei voitu oikeuskanslerin mukaan pitää käytettävissä olevan aineiston valossa oikeudellisesti perusteltuna.

Oikeuskansleri totesi, että mikäli toiminnanharjoittaja rikkoo ympäristönsuojelulain säännöksiä tai ympäristöluvassa asetettuja velvoitteita, on valvontaviranomaisella velvollisuus käyttää toimivaltaansa tilanteen korjaamiseksi ja haitan poistamiseksi. Oikeuskansleri katsoi, ettei ELY-keskus ole noudattanut Talvivaaran valvontamenettelyssä hyvän hallinnon vaatimuksia, koska se ei ole käyttänyt sille annettua toimivaltaa riittävän ajoissa ja tehokkaasti.

Oikeuskansleri yhtyi onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaselostuksessa esitettyyn näkemykseen siitä, ettei viranomaisten yhteistoimintaa Talvivaaran valvonnassa voida pitää riittävänä ottaen huomioon hankkeen laajuus ja monimutkaisuus. Oikeuskansleri katsoi, että ympäristöministeriön olisi aiheellista tarkistaa valvontamenettelyohjeistusta siten, että ohje sisältäisi esimerkiksi selkeät suositusajat, joiden kuluessa valvojan tulisi ryhtyä käyttämään pakkokeinoja neuvonnan, neuvotteluiden ja kehotusten sijaan. Valvontaa suorittaville viranomaisille tulisi järjestää riittävästi koulutusta valvonnasta ja pakkokeinomenettelystä siten, että valtakunnalliset toimintatavat ympäristölainsäädännön valvonnassa olisivat yhtenäiset.

okv_307_1_2012.pdf

Poliisilaitoksen menettely lupa-asiassa

Diaarinumero: OKV/1229/1/2012
Antopäivä: 24.2.2014
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Poliisilaitos oli tehnyt ratkaisun kantelijan aselupa-asiassa, mutta oli laiminlyönyt laatia ratkaisusta hallintolain edellyttämän valituskelpoisen kirjallisen päätöksen. Asian tultua ilmi Poliisihallitus kehotti poliisilaitosta laatimaan luparatkaisusta hallintolain vaatimusten täyttävän päätöksen. Poliisilaitos teki uuden asianmukaisen päätöksen. Hallinto-oikeus, johon kantelija valitti kielteisestä luparatkaisusta, palautti asian poliisilaitokselle uudelleen käsiteltäväksi, koska poliisilaitos ei olisi saanut tehdä uutta päätöstä, kun hakija ei ollut jättänyt uutta hakemusta eikä poliisilaitos ollut poistanut edellistä päätöstä.

Poliislaitos teki uuden (kolmannen) päätöksen, joka tällä kertaa oli hakijalle myönteinen. Päätös oli kuitenkin erittäin niukasti perusteltu. Siitä ei ilmennyt millä perusteella luvan myöntämisen edellytykset olivat muuttuneet aiempaan tilanteeseen verrattuna hakijalle edullisemmiksi.

Poliisilaitokset olivat päätöksentekomenettelyssään monin tavoin toimineet vastoin hallintolain säännöksiä. Tämän vuoksi apulaisoikeuskansleri kiinnitti poliisilaitoksen huomiota hallintolain säännösten noudattamisen merkitykseen tehtäessä ratkaisuja lupahallintoasioissa.

Rintamaveteraanin kuntoutushakemukseen annettava päätös

Diaarinumero: OKV/759/1/2012
Antopäivä: 24.2.2014
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Rintamaveteraanin haettua laitoskuntoutukseen asiasta kaupungin terveyslautakunnan valtuuttamana päättävä kuntoutusyksikön ylilääkäri oli kirjeellään palauttanut hakemuksen todeten, että Valtiokonttorin ohjeiden mukaan laitos- ja avokuntoutusta voitiin myöntää vuorovuosin. Kirjeessä veteraania oli ohjattu hakemaan avokuntoutusta.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä saadun selvityksen mukaan lääkärin kuntoutuksesta tekemä päätös on hakemuksen vireilläolon päättävä hoitopäätös.

Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että hoitopäätös on hallinnollinen ratkaisu, johon on sovellettava kunnallisiin viranomaisiin sovellettavassa hallintolaissa (434/2003) säädettyä menettelyä. Hallintolain 43, 44 ja 45 §:n mukaan viranomaiselle tehtyyn hakemukseen on annettava kirjallinen, perusteltu päätös. Lain 46 ja 47 §:n mukaan päätökseen on liitettävä valitusosoitus tai oikausvaatimusohjeet. Rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain (1184/88) 13 § 2 momentin mukaan kuntoutuksen saamisesta päättävän viranhaltijan on saatettava tekemänsä päätös asianomaisen toimielimen ratkaistavaksi, mikäli päätökseen tyytymätön sitä 14 päivän kuluessa tiedon saatuaan vaatii.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että perustuslain 2 § 3 momentin mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Kuntoutusyksikön ylilääkäri ei ollut menetellyt häntä velvoittavien lakien mukaisesti kun ei ollut antanut laitoskuntoutushakemukseen kirjallista perusteltua päätöstä oikaisuvaatimusohjeineen.

Esitutkinnan rajoittamista koskevan päätöksen perusteleminen

Diaarinumero: OKV/1251/1/2012
Antopäivä: 24.2.2014
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Syyttäjä oli tutkinnanjohtajan esityksestä esitutkintalain 4 §:n 3 momentin ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 §:n perusteella päättänyt olla suorittamatta esitutkintaa asianomistajan ilmoittamassa asiassa. Käytettävissä olevan asiakirja-aineiston perusteella apulaisoikeuskanslerilla ei ollut sinänsä aihetta epäillä, että päätöksen tehnyt kihlakunnansyyttäjä ja päätöksen sittemmin muutosharkintaratkaisussaan hyväksynyt apulaisvaltakunnansyyttäjä olisivat ratkaisuja tehdessään ylittäneet harkintavaltansa. Syyttäjä oli kuitenkin päätöksensä perusteluissa viitannut tutkinnanjohtajan esittämiin perusteluihin, jotka olivat osittain harhaanjohtavia.

Kanteluasiassa esiin nostetun tutkinnanrajoittamispäätöksen perustelujen mukaan ”teon haitallisuutta arvioitaessa on haitallisuutta vähentävänä huomioitava se, että asianosaisilla on riidanalainen lapsen tapaamisoikeusprosessi vireillä.” Valtakunnansyyttäjän antaman selvityksen mukaan lapsen huoltajuusriidalla voi olla vaikutusta ja yhteyttä pikemminkin tekijän syyllisyyteen kuin teon haitallisuuteen. Apulaisoikeuskanslerille antamassaan selvityksessä valtakunnansyyttäjä nimitti teon haitallisuuden ja siitä ilmenevän tekijän syyllisyyden keskenään sekoittamisen päätösperusteluissa ”dogmaattiseksi epätarkkuudeksi”, mikä on omiaan antamaan vaikutelman siitä, ettei asialla olisi juurikaan käytännön merkitystä.

Apulaisoikeuskanslerin käsityksen mukaan kysymys on kuitenkin periaatteellisemmasta asiasta kuin pelkästään ”dogmaattisesta epätarkkuudesta”. Tutkinnanrajoittamispäätöksen perustelujen perusteella asianomistajalla on mahdollisuus harkita, kannattaako hänen ryhtyä käyttämään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 14 §:ssä säänneltyä toissijaista syyteoikeuttaan. Harkintavaiheessa asianomistajalle voi olla tosiasiallisesti merkityksellistä tietää, ovatko poliisi- ja syyttäjäviranomaiset arvioineet jonkun tapahtuman haitallisuuden, eli vahingollisuuden ja vaarallisuuden, vähäiseksi, vai ovatko ne arvioineet vain tekijän syyllisyyden vähäiseksi, vaikka teko sinänsä on voinut olla merkittävästi haitallinen.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan on tärkeätä, että esitutkinnan rajoittamispäätöksessä esitetyt perustelut eivät ole harhaanjohtavia. Tämä on erityisen tärkeätä tilanteessa, jossa syyttäjä ratkaisussaan ainoastaan viittaa tutkinnanjohtajan ilmoittamiin perusteluihin, niitä enemmälti tarkentamatta. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa asianomistajalle oli muodostunut käsitys, että paikallissyyttäjän lisäksi myös Valtakunnansyyttäjänvirasto muutosharkintaratkaisussaan oli hyväksynyt tutkinnanjohtajan osittain harhaanjohtavat päätösperustelut sellaisinaan.

Kotietsinnän edellytykset

Diaarinumero: OKV/105/1/2012
Antopäivä: 20.2.2014
Ratkaisija: Apulaisoikeuskanslerin sijainen

Kantelun tekijä oli ollut tulossa kotiinsa ravintolaillan jälkeen, kun hän oli huomannut pihalla poliisiauton ja asunnon parvekkeella poliisimiehen. Kantelija oli käsketty asuntoon ja hänelle oli kerrottu, että hänen puolisonsa oli rikkonut porraskäytävän ikkunan. Tämän jälkeen poliisimiehet olivat kysyneet, saavatko he katsella ympärilleen. Poliisimiehet löysivät asunnosta kolme haulikon panosta. Kantelija oli kertonut poliisimiehelle harrastaneensa metsästystä vuosia sitten ja myöntäneen, että panoksia ei ollut säilytetty asianmukaisesti. Tämän jälkeen poliisimiehet olivat tutkineet asunnon läpikotaisin etsien mahdollisia aseita vaikka kantelija oli heille kertonut, ettei asunnossa ole aseita.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen katsoi, että rappukäytävän tarkastaminen ja myös tilanteen yleinen kartoittaminen kantelijan hallinnoimassa asunnossa oli ollut perusteltavissa poliisilain perusteella, koska porraskäytävän oven ikkunan rikkoneella kantelijan puolisolla ei ollut henkilöpapereita mukanaan, porraskäytävän oven lasi oli rikottu ja asunnon ovi ko. porraskäytävään oli ollut avoinna yöaikaan tai myöhään illalla. Poliisipartion oli ollut perusteltua ensinnäkin varmistua siitä, että kantelijan puoliso hallinnoi kyseistä asuntoa eikä ollut asuntoon ja rikotun ulko-oven ikkunan sisältämään rakennukseen nähden ulkopuolinen. Toiseksi poliisilla on kyseisenkaltaisessa tilanteessa ollut perusteet varmistaa myös, että asunnossa ei ole ollut asiattomia henkilöitä eikä kyseessä ollut poliisilain 16 §:ssä tarkoitettu rikollinen tapahtuma. Poliisipartio oli myös ennen asuntoon menemistään tiedustellut tuloksetta, oliko asunnossa ketään paikalla. Asunnossa oli ollut valot päällä.

Poliisipartion ryhdyttyä tarkemmin tarkastamaan asuntoa mahdollisten aseiden löytämiseksi, oli  kyse ollut kotietsinnän toimittamisesta.

Perusvaatimus on, että poliisin pakkokeinoksi laissa säädetty kotietsintä tehdään todetun tai ainakin perustellusti epäillyn rikoksen selvittämiseksi. Poliisi ei voi suorittaa kotietsintää ilman laissa säädettyjä edellytyksiä esimerkiksi sen selvittämiseksi, onko tapahtunut ylipäätään rikos ja onko toimenpiteen kohteena olevaa henkilöä ylipäätään syytä epäillä rikoksesta tai tässä tapauksessa muusta rikoksesta kuin minkä johdosta välitön kiinniotto oli tapahtunut. Luonnollista on, että pakkokeinolaissa säädetyn kotietsinnän samoin kuin muidenkin poliisin lainmukaisten pakkokeinojen käyttämisen edellytykset on arvioitava ja harkittava ennen kuin niihin ryhdytään. Pakkokeinoksi säädetyn kotietsinnän toimeenpanon edellytyksiä arvioitaessa on otettava huomioon, että siinä kajotaan perustuslaissa perusoikeutena turvattuun kotirauhan suojaan.

Poliisilla oli alun perin ollut syytä epäillä ainoastaan kerrostalon porrashuoneen ulko-oven ikkunaan kohdistunutta vahingontekorikosta ja poliisi oli välittömästi paikalle saavuttuaan saanut teosta epäillyn henkilön kiinniotetuksi. Lisäksi poliisilla oli ollut lähinnä poliisilain 16 §:n perusteella oikeus tarkastaa asuinhuoneisto. Poliisilla ei sen sijaan ollut pakkokeinolaissa säädettyjen kotietsintätoimiensa perusteeksi mitään ampuma-aselaissa tai pakkokeinolaissa tarkoitettua rikosepäilyä eivätkä muutkaan ampuma-aselaissa ja pakkokeinolaissa kotietsinnän aloittamiselle ja edelleen toimittamiselle säädetyt edellytykset olleet tapauksessa täyttyneet. Kotietsintätoimet oli näin ollen aloitettu ja ne oli toimeenpantu sellaisten asunnossa tehtyjen havaintojen perusteella, joilla ei ollut mitään tekemistä niiden syiden kanssa, joiden perusteella asuntoon oli alun perin katsottu voitavan mennä.

Edellä mainitun perusteella apulaisoikeuskanslerin sijainen katsoi, että kotietsinnän edellytykset eivät olleet täyttyneet. Kotietsinnän toimittaneen ylikonstaapelin menettely oli ollut kritiikille altis myös siksi, että hän ei ollut edes yrittänyt esimerkiksi puhelimitse tavoittaa tahoa, jolla olisi ollut pakkokeinolain 5 luvun 3 §:n pääsäännön perusteella oikeus päättää kotietsinnästä. Kotietsinnästä ei myöskään ollut laadittu pöytäkirjaa.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi poliisilaitoksen kahdelle poliisimiehelle vastaisen varalle huomautuksen kotietsinnän toimittamisesta asuntoon vaikka kotietsinnälle pakkokeinolaissa säädettyjä vaatimuksia ei ollut käsillä sekä kiinnitti poliisitoimenpiteessä partionjohtajana toimineen ylikonstaapelin huomiota kotietsinnästä päättämisestä annettujen säännösten noudattamiseen tämäntyyppisissä tilanteissa. Lisäksi apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti poliisitoimenpiteessä partionjohtajana toimineen ylikonstaapelin huomiota pöytäkirjan pitämisestä kotietsinnässä annettujen säännösten noudattamiseen.