Ratkaisut

Kunnan menettely kaavamuutosasiassa

Diaarinumero: OKV/1727/1/2010
Antopäivä: 10.12.2012
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kantelukirjoituksen mukaan kunnan asemakaavapäällikkö ei ollut vastannut kaavamuutoksen hakijan tiedusteluihin. Kantelija oli pannut kaavamuutoksen vireille elokuussa 2008. Asemakaavapäällikkö oli tällöin arvioinut hakemuksen käsittelyajaksi puoli vuotta ja luvannut tiedottaa lisää, kun tietää tarkemmin, miten asiassa toimitaan. Kantelija oli sittemmin lähettänyt useita sähköposteja asemakaavapäällikölle tiedustellakseen asiansa etenemistä. Asemakaavapäällikkö ei ollut vastannut sähköposteihin, koska asiassa ei hänen näkemyksensä mukaan ollut uutta tiedotettavaa. Asemakaavapäällikkö vastasi ensimmäisen kerran kantelijan sähköpostiin vuoden ja kolmen kuukauden kuluttua ensimmäisestä yhteydenotosta, sen jälkeen kun asiaa oli ensimmäisen kerran käsitelty kunnan lautakunnassa.

Asemakaavapäällikön menettely jättää vastaamatta viestiin, koska asia ei ole vielä edennyt viranomaisen omassa prosessissa, ei apulaisoikeuskanslerin mukaan ole hyvän hallinnon mukainen. Viranomaisen on vastattava kohtuullisessa ajassa hänelle esitettyihin tiedusteluihin.  

« Takaisin

Maistraatin noudatettava hallintolakia kanteluiden käsittelemisessä

Diaarinumero: OKV/115/1/2011
Antopäivä: 27.11.2012
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kantelija oli lähettänyt maistraatille kaksi kantelua, joihin hän ei kantelun mukaan ollut saanut vastausta. Maistraatin antaman selvityksen mukaan toiseen kantelun oli annettu kirjallinen vastaus. Sen sijaan toista kantelua, jonka kantelija oli lähettänyt virkamiehen henkilökohtaiseen sähköpostiosoitteeseen, ei ollut diarioitu eikä siihen ollut annettu vastausta. Maistraatti katsoi selvityksessään, että vastauksen antaminen kanteluun ei ollut tarpeellista, sillä asiaa oli jo käyty läpi kantelijan kanssa puhelimitse. Lisäksi maistraatti totesi selvityksessään, että mikäli kaikki kantelijan kanteluiksi tulkittavat yhteydenotot olisi kirjattu kanteluiksi, niitä olisi vireillä useita kymmeniä.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti maistraatin huomiota siihen, että hallintolaki velvoittaa käsittelemään kantelut ja antamaan niihin perustellun vastauksen. Se, että kantelusta on keskusteltu kantelijan kanssa tai se, että kanteluja on vireillä useita, ei tätä velvollisuutta poista.

« Takaisin

Asiakirjapyynnön käsittely

Diaarinumero: OKV/528/1/2012
Antopäivä: 27.11.2012
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Poliisilaitos oli siirtänyt kantelijan asiakirjapyynnön Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran käsiteltäväksi. Poliisin asiassa antamasta selvityksestä ei ilmennyt estettä käsitellä pyyntö itse. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaan viranomaisen asiakirjan antamisesta päättää se viranomainen, jonka hallussa asiakirja on. Mahdollisuus asiakirjapyynnön siirtämiseen toisen viranomaisen käsiteltäväksi on säädetty tarkoituksenmukaisuussyistä poikkeukseksi mainittuun pääsääntöön. Apulaisoikeuskansleri totesi asiakirjapyynnön siirtämisen edellyttävän, että se on tarkoituksenmukaisempaa kuin pyynnön käsitteleminen sen vastaan ottaneessa viranomaisessa ja että siihen on perusteltu syy. Pyynnön siirtäminen toisen viranomaisen käsiteltäväksi on omiaan viivästyttämään sen käsittelyä.

Poliisilaitos ei ollut selvityksessään tuonut ilmi, miksi se oli pitänyt asiakirjapyynnön siirtämistä tarkoituksenmukaisena. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti poliisilaitoksen huomiota asiakirjapyynnön siirtämisestä lausumaansa. Valvira oli vastannut asiakirjapyyntöön vasta kaksi kuukautta sen mainitun siirron jälkeen. Valviran antaman selvityksen mukaan pyyntö oli epähuomiossa jäänyt kirjaamatta diaariin ja käsittelemättä aluksi asiakirjapyyntönä.

Asiakirjapyyntöön vastanneet Valviran johtaja ja ylilääkäri olivat kieltäytyneet antamasta kaikkia kantelijan pyytämiä asiakirjoja. He eivät tällöin olleet antaneet kantelijalle tietoa, että asia voitiin saattaa viranomaisen ratkaistavaksi valituskelpoisen ratkaisun saamiseksi, eivätkä tiedustelleet, halusiko kantelija asian siirrettäväksi viranomaisen ratkaistavaksi. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Valviran ja sen mainittujen virkamiesten huomiota viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain menettelysäännösten noudattamiseen.

« Takaisin

Tuomarien välimiestehtävät

Diaarinumero: OKV/683/1/2012
Antopäivä: 26.11.2012
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskansleri totesi tuomarien välimiestehtäviä koskeneessa kanteluasiassa antamassaan päätöksessä tuomioistuimien ja tuomareiden puolueettomuutta ja riippumattomuutta kohtaan tunnettavan luottamuksen olevan tärkeää lainkäytön legitimiteetin kannalta. Sen ohella, että tuomioistuimet toimivat lainkäytössään tosiasiallisesti riippumattomasti, on merkitystä myös tuomioistuimen riippumattomuudesta syntyvällä vaikutelmalla, sillä miltä ne ja niiden toiminta näyttävät ulospäin.

Tuomarien välimiestehtävistä julkisuudessa käytävä keskustelu viittaa oikeuskanslerin mukaan siihen, että tuomarien toimiminen välimiehinä tosiasiallisesti aiheuttaa epäilyjä heidän riippumattomuuttaan kohtaan. Erityisesti keskustelua ovat herättäneet korkeimman oikeuden jäsenten välimiestehtävät. Syynä tähän voi muun ohella olla heidän välimiestehtäviensä huomattava osuus kaikista tuomarien välimiestehtävistä mutta myös se, että tuomioistuimen riippumattomuuteen tunnettavan luottamuksen merkitys on erityisen korostunut kysymyksen ollessa ylintä tuomiovaltaa käyttävistä tuomioistuimista.

Oikeuskansleri varasi korkeimman oikeuden, korkeimman hallinto-oikeuden ja hovioikeuksien presidenteille sekä Suomen Asianajajaliitolle tilaisuuden esittää arvionsa nykyisestä tuomarien välimieskäytännöstä ja tarpeesta tarkistaa asiaa koskevaa lainsäädäntöä. Lausuntojen perusteella tuomarien välimiestehtävistä on tuomioistuinlaitoksen sisällä erilaisia näkemyksiä. Samalla kun yhtäältä tuomarien välimiestehtävien arvioidaan saattavan vaarantaa luottamusta tuomioistuimiin, niiden toisaalta todetaan jopa lisäävän tuomareiden arvostusta ja kehittävän heidän ammatillisia valmiuksiaan. Varsin moni lausunnonantajista näki tarvetta asiaa koskevan sääntelyn ainakin jonkinasteiseen uudelleenarviointiin.

Sivutoimilupasääntelyä voisi oikeuskanslerin mielestä olla perusteltua tiukentaa ainakin siten, että tuomari ei voisi toimia välimiesmenettelyssä vain toisen asianosaisen nimeämänä välimiehenä. Tällainen sääntely ei hänen mukaansa olettavasti olisi kuitenkaan riittävä poistamaan kaikkia epäilyjä välimiestehtävien aiheuttamista taloudellisista sidonnaisuuksista. Etenkin silloin, jos välimiestehtävistä saatavat sivutulot ovat tuomarin tulonmuodostuksen kannalta kovin merkittävässä asemassa, heräisi edelleen kysymyksiä muun ohella siitä, millaisessa taloudellisessa riippuvuussuhteessa tuomari mahdollisesti on välimiesoikeudelle puheenjohtajan valitseviin muihin välimiehiin tai välimiesoikeuden ainoan jäsenen valitseviin asianosaisten asiamiehiin.

Välimiestehtävät aiheuttavat muita sivutoimia herkemmin epäilyjä tuomarien epäasiallisista sidonnaisuuksista, koska välimiesmenettelyn luonteeseen kuuluu, että se ei ole julkista.  Oikeuskansleri totesi kuitenkin myös tuomarien muiden sivutoimien saattavan herättää heidän riippumattomuuttaan koskevia epäilyjä etenkin, jos niistä saatavien tulojen määrä on huomattavan suuri heidän päätoimesta saamaansa palkkaan nähden. Tuomareiden sivutoimia ja niiden läpinäkyvyyttä saattaisi oikeuskanslerin mukaan olla aiheellista tarkastella laajemminkin kuin välimiestehtävien osalta.

Tuomarien sivutoimia ja sidonnaisuuksia koskeva sääntely oli oikeusministeriön asettaman työryhmän arvioitavana. Oikeuskansleri ei asian ollessa jo valmisteltavana pitänyt perusteltuna ottaa kantaa asiaan liittyviin kysymyksiin kerrottua enemmälti. Hän lähetti päätöksensä ja jäljennökset asiassa saamistaan lausunnoista oikeusministeriölle lainvalmistelussa huomioon otettaviksi. Lisäksi hän lähetti päätöksensä tiedoksi valtiovarainministeriölle, koska se koski kysymyksenasettelultaan soveltuvin osin myös muiden ylimpien virkamiesten kuin tuomarien viran ulkopuolisia tehtäviä.

okv_683_1_2012.pdf

« Takaisin

Lentomatkustajien oikeuksien valvonta

Diaarinumero: OKV/1252/1/2010 (näytä lisää...)
Lisädiaarinumerot: OKV/1383/1/2012
Antopäivä: 22.11.2012
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kahdessa kantelussa katsottiin viranomaisten laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa, kun lentoyhtiöt (esimerkiksi Finnair) eivät maksaneet matkustajille EU-normien mukaista korvausta lentojen viivästymistapauksissa.

Apulaisoikeuskansleri totesi ensiksi, että yhteisön asetuksen 261/2004 eli ns. ylivarausasetuksen 6 artikla velvoittaa sanamuotonsa mukaan lentoliikenteen harjoittajan viivästymistapauksessa tarjoamaan matkustajalle 8 ja 9 artiklassa säädettyä apua, mutta ei maksamaan 7 artiklan mukaista korvausta. Toiseksi yhteisöjen tuomioistuimen 19.11.2009 antaman Sturgeon-päätöksen mukaan viivästyneiden lentojen matkustajat voivat päätöksestä ilmenevin edellytyksin vedota asetuksen 7 artiklan mukaiseen korvausta koskevaan oikeuteen, kun heille aiheutuu viivästyneen lennon johdosta vähintään kolmen tunnin pituinen ajan menetys.

Valvontaviranomaisten eli Kuluttajaviraston/kuluttaja-asiamiehen ja (1.1.2010 alkaen) Liikenteen turvallisuusviraston tuli oman toimivaltansa rajoissa valvoa, että lentoyhtiöt ryhtyivät noudattamaan päätöstä, joka merkitsi merkittävää lentomatkustajien oikeusturvaa koskevaa muutosta asetuksen tulkinnassa.  Kantelujen johdosta hankituissa selvityksissä ei kuitenkaan ollut edes väitetty, että sanotut viranomaiset olisivat keskustelleet viivästymisasiasta Finnairin kanssa, vaikka ne neuvottelivat Finnairin kanssa muista asioista keväällä 2010. Viranomaisten menettelyä oli pidettävä moitittavana. Moite ei koskenut valvontaviranomaisten pidättymistä valvontatoimenpiteistä joulukuussa 2010 unionin tuomioistuimeen saapuneiden kahden ennakkoratkaisupyynnön ollessa vireillä. Niissä oli kysymys asetuksen 261/2004 5-7 artiklan tulkinnasta siten kuin yhteisöjen tuomioistuin oli tehnyt Sturgeon-päätöksessään.

Apulaisoikeuskansleri saattoi Kuluttajaviraston/kuluttaja-asiamiehen ja Liikenteen turvallisuusviraston tietoon niiden menettelyä koskevat moitteensa. Lisäksi niiden tuli 31.1.2013 mennessä ilmoittaa, mihin toimenpiteisiin ne olivat ryhtyneet Euroopan unionin tuomioistuimen edellä mainituissa ennakkoratkaisuasioissa 23.10.2012 antaman tuomion johdosta.

« Takaisin

Ministerin menettely

Diaarinumero: OKV/449/1/2011
Antopäivä: 20.11.2012
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Oikeuskanslerille saapuneessa kantelussa pyydettiin oikeuskansleria puuttumaan silloisen elinkeinoministerin Mauri Pekkarisen toimintaan hänen eduskunnan täysistunnossa esittämiensä lausumien johdosta. Kantelijan mielestä Pekkarinen oli käsiteltäessä hallituksen esitystä kaivoslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi esittänyt äänestystä edeltäneessä keskustelussa tarkoitushakuisesti valheellisia tietoja pyrkien johtamaan eduskuntaa harhaan ja vaikuttamaan äänestystulokseen sekä samalla merkittävästi syrjinyt kantelijaa kullankaivajana heikentäen tämän ammatin ja elinkeinon harjoittamista.

Hankittuaan asiassa tarpeelliseksi katsomansa selvityksen, johon liittyen Pekkarinen oli lausunut osallistuneensa täysistunnossa poliittiseen keskusteluun kansanedustajana, oikeuskansleri lausui päätöksessään muun muassa seuraavaa.

Ministerin tehtävien ja kansanedustajantoimen hoitaminen eroavat lähtökohtaisesti selvästi toisistaan. Sillä seikalla, missä ominaisuudessa asianomainen on toiminut, on merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa oikeudellisen vastuun ja virkavalvonnan kannalta. Edustajantoimessa toimivien kansanedustajien laillisuusvalvonta ei kuulu oikeuskanslerin tehtäviin. Asiassa ilmitulleet seikat osoittavat tilanteen olleen sellaisen, että Pekkarinen oli käsittelyssä esittänyt puheenvuoronsa ministerinä. Tätä vahvistavat erityisesti seuraavat seikat.

1) Käsittelyssä olleen hallituksen esityksen valmistelu oli tapahtunut Pekkarisen alaisuudessa työ- ja elinkeinoministeriössä. Pekkarinen oli aiemmin esityksen lähetekeskustelussa käyttänyt siihen liittyvän esittelypuheenvuoron ja muitakin puheenvuoroja.

2) Käsittelyn aikana Pekkarinen oli istunut ministeriaitiossa ja esittänyt lausumansa sieltä.

3) Käsittelyn aikana puhemiehet ja edustajat olivat puheenvuoroissaan kohdelleet Pekkarista ministerinä. Lisäksi edustajat olivat omissa puheenvuoroissaan kommentoineet Pekkarisen ministerinä täysistunnossa käyttämiä puheenvuoroja ja esittäneet hänelle kysymyksiä.

4) Puheenvuoroissaan Pekkarinen oli vastaillut hänelle ministerinä esitettyihin kysymyksiin.

5) Täysistunnon pöytäkirjaan puheenvuoroja käyttänyt Pekkarinen oli merkitty elinkeinoministeriksi.

6) Täysistunnon aikana Pekkarinen oli käyttänyt hänelle ministerinä kuuluvaa mahdollisuutta kutsua  luokseen istuntoa seuraamassa olleet virkamiehensä saadakseen heidän mielipiteensä esillä olleeseen yksityiskohtaan.

7) Vastaavassa tilanteessa ei-kansanedustajana toimivan ministerin asema tulisi arvioitavaksi ministeriä koskevien säännösten mukaisesti.

Edellä esitetyin perustein oikeuskansleri päätyi siihen, että Pekkarisen toiminta täysistunnossa oli tapahtunut ministerin asemassa ja kuului siten oikeuskanslerin laillisuusvalvonnan piiriin. Kantelussa esitettyjen kullankaivajiin kohdistuvien syrjintäväitteiden osalta oikeuskansleri totesi, että ne kohdistuvat osaksi Pekkarisen lausumiin ja osaksi kaivoslakiehdotukseen. Ratkaisussaan oikeuskansleri viittasi kaivoslakiehdotuksen käsittelyyn eduskunnassa ja totesi, ettei eduskunnan toiminta ja se, miten eduskunta käyttää sille kuuluvaa lainsäädäntövaltaa, kuulu oikeuskanslerin harjoittaman laillisuusvalvonnan piiriin. Pekkarisen lausumiin kohdistuvan syrjintäväitteen osalta kysymys oli lähinnä lausumien sisältämien tietojen oikeellisuudesta ja riittävyydestä. Perusteltua aihetta epäillä, että Pekkarinen lausumillaan, jotka on voitu kokea syrjiviksi, olisi pyrkinyt asettamaan asianomaiset kullankaivajat ammattiin ja elinkeinon harjoittamiseen liittyvillä syillä perustuslain 6 §:n 2 momentissa kielletyllä tavalla eri asemaan, ei ollut käynyt ilmi.

Pekkarisen täysistunnossa esittämien lausumien osalta oikeuskansleri lausui johtopäätöksinään, että täysistunto oli pidetty sen jälkeen, kun eduskunnan talousvaliokunta oli antanut mietintönsä 49/2010 vp saatuaan perustuslakivaliokunnan ja ympäristövaliokunnan lausunnot (PeVL 32/2010 vp ja YmVL 7/2010 vp). Täysistuntoon osallistuneet kansanedustajat olivat selvillä hallituksen esityksen sisällöstä ja sen aiemmasta käsittelystä eduskunnassa, joten heillä oli paitsi mahdollisuus esittää kysymyksiä ministeri Pekkariselle myös mahdollisuus arvioida hänen lausumiaan.

Kyseisessä lakiehdotuksen ensimmäisessä käsittelyssä huomattava osa käydystä keskustelusta koski kullankaivuuta, erityisesti koneellista kullankaivuuta Lemmenjoella. Pekkarinen oli ministerinä käyttämissään kolmessa puheenvuorossa kosketellut koneellista kullankaivuuta ottaen myös kantaa kansanedustajien keskustelussa esittämiin puheenvuoroihin ja vastannut hänelle ministerinä esitettyihin kysymyksiin. Pekkarisen lausumien sisältöä ja merkitystä arvioitaessa lähtökohtana on, että eduskunnalla on oikeus saada käsittelemässään asiassa ministeriltä oikeat ja riittävät tiedot. Pekkarinen oli esittänyt lausumia, jotka eivät päätöksestä lähemmin ilmenevin tavoin kaikilta osiltaan vastanneet vallinnutta tilannetta tai eivät muutoin antaneet asianmukaista kokonaiskuvaa asioista. Pekkarisen lausumat eivät sisältönsä puolesta ehkä olleet kansanedustajien asiassa saaman kokonaiskuvan muodostamisen kannalta ratkaisevia muu aineisto huomioon ottaen, joskaan ei voida kiistää sitä, että ministerin ennen äänestystä antamilla lausumilla voi tosiasiassa olla merkittäväkin arvo. Aihetta epäillä, että Pekkarinen olisi esittänyt lausumansa tarkoituksella antaa eduskunnalle virheellistä tai puutteellista tietoa sekä siten johtaa eduskuntaa harhaan, ei oikeuskanslerin mielestä ollut tullut ilmi. 

Oikeuskansleri kiinnitti entisen ministerin Mauri Pekkarisen huomiota siihen, että esiinnyttäessä eduskunnassa ministerin asemassa tulisi lausumia annettaessa eduskunnan tiedonsaannin turvaamisen kannalta pyrkiä etukäteen varmistumaan tietojen oikeellisuudesta ja väärinkäsitysten välttämiseksi riittävästä täsmällisyydestä.

okv_449_1_2011.pdf

« Takaisin

Tiedusteluihin vastaaminen

Diaarinumero: OKV/1063/1/2010
Antopäivä: 14.11.2012
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Ensin maaliskuussa kunnanjohtajalle ja sen jälkeen toukokuussa kunnanhallitukselle toimittamissaan tiedusteluissa kantelija pyysi perusteluja ja tarkennuksia asiassa, joka koski kunnan erästä kiinteistökauppaa. Kantelijalle ei vastattu mitään hänen tiedusteluihinsa. Kunta toimitti kuitenkin oikeuskanslerille marraskuussa antamansa selvityksen vastauksena tiedoksi kantelijalle.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu viranomaisen neuvontavelvollisuuteen kuuluvan, että viranomaisen ja viranhaltijan on vastattava toimivaltaansa kuuluvaan asialliseen ja riittävästi yksilöityyn tiedusteluun kohtuullisessa ajassa. Viranomaisen oletus siitä, että asiakas on joskus aiemmin saanut jotakin kautta vastauksen kysymykseensä, ei sellaisenaan vapauta vastaamis- ja neuvontavelvollisuudesta. Viranomaisen tulee, vaikka lyhyestikin, todeta, minkä vuoksi se ei katso tarpeelliseksi enempää selvittää asiaa. Tarvittaessa voidaan viitata jo tehtyihin lainvoimaisiin ratkaisuihin tai aiemmin annettuihin vastauksiin.

Kunnanhallitus myönsi selvityksessään, että kantelijan tiedusteluihin olisi tullut välittömästi vastata. Se oli oikaissut menettelyn toimittamalla kantelijalle oikeuskanslerille antamansa selvityksen. Apulaisoikeuskansleri katsoi näin ollen riittäväksi toimenpiteeksi kiinnittää kunnan huomiota viranomaisen neuvonta- ja tiedusteluihin vastaamisvelvollisuuden sisältöön vastaisuudessa.

« Takaisin

Valtiokonttorin noudatettava hallintolain mukaista neuvontavelvollisuutta

Diaarinumero: OKV/445/1/2011
Antopäivä: 9.11.2012
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kantelija oli esittänyt Valtiokonttorille valtiota koskevan vahingonkorvausvaatimuksen. Asia ei kuulunut Valtiokonttorin toimivaltaan.  Se ei kuitenkaan hallintolain mukaisesta siirtovelvoitteesta huolimatta siirtänyt asiaa toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi, sillä kantelija oli pyytänyt Valtiokonttoria antamaan asian tutkimatta jättämisestä muutoksenhakukelpoisen päätöksen. Annetussa päätöksessä todetaan muun ohella, että ”asiassa ei ole selvää, mikä viranomainen olisi toimivaltainen käsittelemään asiaa”. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että Valtiokonttori ei tältä osin toteuttanut hallintolain mukaista neuvontavelvollisuutta.

Valtion vahingonkorvausvastuuseen liittyvien asioiden käsitteleminen hajautetusti valtionhallinnossa on johtanut siihen, että asiaan liittyvä lainsäädäntö ja käytänteet ovat epäselviä myös valtion hallinnossa työskenteleville. Säädösten vaikeaselkoisuus ei kuitenkaan poista viranomaisen velvollisuutta huolehtia asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Lainsäädännön vaikeaselkoisuus valtion vahingonkorvausvelvollisuutta koskevissa asioissa pikemmin korostaa viranomaisen neuvontavelvollisuutta. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Valtiokonttorin huomiota hallintolain mukaiseen neuvontavelvollisuuteen ja hyvän hallinnon mukaiseen palveluperiaatteeseen.

« Takaisin

Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispan menettely

Diaarinumero: OKV/1273/1/2011 (näytä lisää...)
Lisädiaarinumerot: OKV/1329/1/2011, OKV/111/1/2012
Antopäivä: 7.11.2012
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa oli luostarin ohjesääntöön nojautuen vapauttanut luostarin johtajan tehtävästään.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että ortodoksisesta kirkosta annetun lain nimenomaisten säännösten mukaan 1) luostarissa on johtokunta, jonka jäsenet luostarin jäsenet valitsevat (70 §), 2) luostarin jäsenet valitsevat myös luostarin johtajan, joka toimii johtokunnan puheenjohtajana (69-70 §), 3) johtajan tehtävä on elinikäinen (69 §),   4) luostarin tehtävistä, hallinnosta ja toiminnasta määrätään luostarin ohjesäännössä (71 §). Luostarin ohjesäännön määräykset piispan oikeudesta panna luostarin johtaja viralta tai vapauttaa hänet tehtävästään ovat siten mitättömiä, koska ne ovat ristiriidassa muun muassa luostarin johtajan tehtävän elinikäisyyttä koskevan säännöksen kanssa. Laissa säädetty luostarin toimintaa koskeva yleinen ohjaus- ja valvontavalta ei myöskään oikeuta piispaa toimimaan vastoin lain säännöksiä.

Arkkipiispa toimi siten virheellisesti ja lain vastaisesti vapauttaessaan luostarin johtajan tehtävästään. Lisäksi arkkipiispan pyrkimykset kytkeä sanottuun virheelliseen toimintaansa luostarin johtokunta olivat ristiriidassa kirkkojärjestyksen kanssa.

Apulaisoikeuskansleri antoi arkkipiispalle huomautuksen vastaisen varalle hänen ortodoksisesta kirkosta annetun lain ja kirkkojärjestyksen vastaisesta menettelystään.

okv_1273_1_2011.pdf

« Takaisin

Poliisin menettely esitutkintapöytäkirjan luovuttamisessa

Diaarinumero: OKV/439/1/2011
Antopäivä: 7.11.2012
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Kantelijaa oli kuultu asianomistajana epäiltyä pahoinpitelyä ja raiskausta koskeneessa esitutkinnassa. Esitutkintapöytäkirja sisälsi häntä koskevia yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia tietoja, jotka julkisuuslain mukaan olivat salassa pidettäviä. Esitutkintapöytäkirjaan ei kuitenkaan ollut tehty sen valmistuttua salassapitomerkintää. Myöhemmin esitutkintapöytäkirjan jäljennös kokonaisuudessaan oli luovutettu kantelijan vastapuolta toiseen asiaan liittyneessä oikeudenkäynnissä avustaneelle lakimiehelle. Tuossa vaiheessa syyttäjä oli tehnyt epäiltyä pahoinpitelyä ja raiskausta koskevassa asiassa syyttämättäjättämispäätöksen, jolloin esitutkintapöytäkirjaa oli ilmeisesti tästä syystä pidetty julkisena salassapitomerkinnän puuttuessa. Myöhemmin esitutkintapöytäkirjaan oli tehty salassapitomerkintä koskien koko pöytäkirjaa.

Asian selvittämisen yhteydessä kävi lisäksi ilmi, että esitutkintapöytäkirjan tilannutta lakimiestä oli virheellisesti pidetty rikosasian asianosaisen avustajana. Asiassa ei ollut jälkikäteen selvitettävissä, mitä tietoja tilaajalta oli tilauksen vastaanottamisen yhteydessä kysytty.

Apulaisoikeuskansleri antoi julkisuuslain vastaisesta menettelystä huomautuksen jutussa tutkinnanjohtajan toimineelle rikosylikonstaapelille, jonka tehtäviin kuului poliisilaitoksen työjärjestyksen mukaan huolehtia asiakirjahallintoon sekä viranomaistoiminnan julkisuuteen liittyvien säädösten täytäntöönpanosta, noudattamisesta ja valvonnasta. Poliisilaitoksen selvityksen mukaan se oli muuttanut asiakirjajulkisuuteen liittyviä käytäntöjä ja ottanut asiaan huomioon henkilöstön koulutuksessa. Tästä syystä apulaisoikeuskansleri katsoi muutoin riittäväksi kiinnittää poliisilaitoksen huomiota huolellisuuteen salassapitomerkintöjen tekemisessä.

« Takaisin