Ratkaisut

Huostaanotetun lapsen perusopetuksen järjestäminen

Diaarinumero: OKV/1031/1/2006
Antopäivä: 18.2.2009
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Kantelijan tuolloin 14-vuotias lapsi oli ollut huostaanotettuna sijoitettuna perhekotiin. Perhekodin johtaja oli hakenut lapselle erityisiä opetusjärjestelyjä siten, että tämä opiskelisi perhekodissa, ja rehtori oli tehnyt hakemuksen perusteella päätöksen.

Kantelua tutkittaessa kävi ilmi, että rehtori ei ollut toimittanut päätöstä tiedoksi lapsen vanhemmille eikä huostaanoton tehneelle sosiaalilautakunnalle. Päätös on perusopetuslain mukaan valituskelpoinen. Oikeus hakea muutosta erityisiä opetusjärjestelyjä koskevaan päätökseen perusopetuslain säännöksen mukaisesti oli tosiasiallisesti evätty. Lisäksi koulutoimi ja rehtori eivät olleet varmistaneet sitä, että lapsen huoltajia oli kuultu ennen erityisiä opetusjärjestelyjä koskevan päätöksen tekemistä. Oikeuskansleri huomautti rehtoria hyvän hallinnon periaatteiden ja perusopetuslain vastaisesta menettelystä sekä kiinnitti koulutoimen huomiota asiasta lausumaansa.

okv_1031_1_2006.pdf

« Takaisin

Käräjätuomarin tekemiksi epäillyt virkarikokset

Diaarinumero: OKV/15/31/2008
Antopäivä: 22.1.2009
Ratkaisija: Oikeuskansleri

Hovioikeus ilmoitti oikeuskanslerille käräjätuomarin käsiteltävinä olleiden huoneenvuokrasaatavaa koskeneen velkomusasian, takaisinsaantia vahingonkorvausasiassa annettuun yksipuoliseen tuomioon koskeneen asian ja velkajärjestelyasian käsittelyn viivästyneen hovioikeuden arvion mukaan kohtuuttomasti. Asiat olivat olleet käräjätuomarin ratkaistavina noin kolmesta vuodesta viidestä kuukaudesta neljään vuoteen kymmeneen kuukauteen. Takaisinsaantia yksipuoliseen tuomioon koskenut asia oli ollut käräjätuomarin käsiteltävänä lähes neljä vuotta ilman, että käräjätuomari oli sitä ratkaissut tai pyytänyt takaisinsaantiasian vastaajalta vastausta takaisinsaantikanteeseen. Velkajärjestelyasia oli hovioikeuden käräjäoikeuden käsiteltäväksi palauttama, mistä syystä se olisi jo lähtökohtaisesti tullut käsitellä erityisen joutuisasti.

Asioiden käsittely oli kestänyt niiden laatuun nähden kohtuuttoman pitkään. Käsittelyajat olivat tapauksessa vaarantaneet perusoikeuden saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä toteutumista sekä loukanneet luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen. Esitutkinnassa ei käynyt ilmi, että asiat olisivat olleet poikkeuksellisen laajoja tai erityisen vaikeita ratkaista, eikä mikään myöskään viitannut siihen, että käräjätuomarilla olisi ollut käsiteltävänään poikkeuksellisen runsaasti asioita. Pikemminkin viivästykset vaikuttivat olevan seurausta käräjätuomarin asennoitumisesta työtehtäviinsä ja asioiden viivytyksettömän käsittelyn merkitykseen. Käräjätuomarin hovioikeudelle ilmoittaman mukaan kyseiset asiat olivat muodostuneet hänelle vastenmielisiksi, minkä lisäksi aina oli tullut jotakin hänen mielestään mielenkiintoisempaa käsiteltävää.

Hovioikeus ilmoitti lisäksi oikeuskanslerille, ettei käräjäoikeus ollut ilmoittanut mainittuja asioita kahdessa sen hovioikeuden pyynnöstä puolivuosittain hovioikeudelle toimittamassa raportissa yli vuoden käräjäoikeuden käsiteltävänä olleista asioista, eivätkä asiat ne olleet tulleet ilmi myöskään hovioikeuden käräjäoikeudessa suorittaman tarkastuksen yhteydessä. Hovioikeus oli kyseisistä asioista tietämättömänä esittänyt tuomarinvalintalautakunnalle antamassaan lausunnossa käräjätuomarin nimittämistä hänen hakemaansa toiseen käräjätuomarin virkaan, johon hänet sittemmin oli myös nimitetty.

Suoritetun esitutkinnan perusteella asiat eivät olleet näkyneet käräjäoikeuden hovioikeudelle asianhallintajärjestelmästä tulostamissa raporteissa siitä syystä, että käräjätuomari oli ennen raporttien tulostamista merkinnyt ne järjestelmään ratkaistuiksi. Käräjätuomarin menettelyn tarkoituksena oli ollut välttää hänen virkatoimissaan olleiden laiminlyöntien ilmi tuleminen käräjäoikeuden hovioikeudelle toimittamissa raporteissa siitä aiheutuvine haitallisine seuraamuksineen. Salaamistoimet olivat ajoittuneet ajankohtaan, jolloin käräjätuomari oli hakenut mainittua toista käräjätuomarin virkaa. Ylläpitääkseen luomaansa virheellistä kuvaa asioiden tilasta käräjätuomari oli tehnyt uusia totuudenvastaisia merkintöjä vielä tultuaan nimitetyksi virkaan. Tekojen tarkoituksena oli kerrotuilla perusteilla hyödyn hankkiminen.

Tahallinen totuudenvastaisten merkintöjen tekeminen asiakirjoihin, joiden laatimisesta huolehtiminen kuuluu tuomarin virkavelvollisuuksiin, vieläpä toistuvasti ja hyötymistarkoituksessa, osoittaa tekijässään epärehellisyyttä, joka on ristiriidassa tuomarilta virkatoimissaan tehtävän luonteen vuoksi edellytettävän korostetun nuhteettomuuden kanssa ja osoittaa siten sopimattomuutta tuomarin tehtävään. Tuomarin epärehellisyys on omiaan vakavalla tavalla heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen ja oikeusjärjestelmän toimivuuteen. Lisäksi lainkäyttötoiminnassa, sen laillisuuden valvonnassa samoin kuin tuomioistuinten johtamisessa on voitava luottaa siihen, etteivät tuomarit tahallaan tee totuudenvastaisia asiakirjamerkintöjä, ja ettei tuomioistuimen virkamiesten epärehellisyys vaaranna tuomioistuinten toiminnastaan antamien tietojen luotettavuutta.

Oikeuskanslerin arvion mukaan asiassa oli suoritetun esitutkinnan perusteella todennäköisiä syitä sen tueksi, että käräjätuomari oli laiminlyömällä tapauksessa kysymyksessä olevien asioiden viivytyksettömän käsittelyn huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuneen virkavelvollisuutensa ja siten menetellyt rikoslain 40 luvun 10 §:ssä rangaistavaksi säädetyn tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistöä vastaavalla tavalla. Lisäksi oikeuskansleri totesi olevan todennäköisiä syitä sen tueksi, että käräjätuomari oli edellä selostetulla epärehellisellä menettelyllään hankkiakseen itselleen hyötyä rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuneen virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun ja menetellyt siten tavalla, joka täyttää rikoslain 40 luvun 7 §:ssä rangaistavaksi säädetyn virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistön.

Oikeuskansleri pyysi valtakunnansyyttäjää nostamaan syytteen käräjätuomaria vastaan mainituista rikoksista. Tekojen tekijässään osoittama tuomarille sopimaton epärehellisyys huomioon ottaen oikeuskansleri piti perusteltuna, että syyttäjä vaatii tuomioistuimessa käräjätuomaria menettämään käräjätuomarin virkansa.

Hovioikeus tuomitsi käräjätuomarin sakkorangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hovioikeuden mukaan käräjätuomarin syyksi luetussa virheellisten asianhallintajärjestelmämerkintöjen tekemisessä ei ollut kyse virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistössä tarkoitetusta päätöksenteosta tai sen valmistelusta. Hovioikeus totesi käräjätuomarin epärehellisen menettelyn olleen vastoin sitä, mitä tuomarin viran asianmukaiselta hoitamiselta edellytetään ja teon vaarantaneen luottamusta tuomioistuinten toiminnan asianmukaisuuteen. Sen arvion mukaan käräjätuomari ei kuitenkaan ollut rikkonut virkavelvollisuuttaan niin olennaisesti, että rikos olisi osoittanut hänet ilmeisen sopimattomaksi hoitamaan käräjätuomarin virkaa, minkä vuoksi se hylkäsi vaatimuksen käräjätuomarin viraltapanosta.

Oikeuskansleri haki korkeimmalta oikeudelta muutosta hovioikeuden tuomioon. Hän pyysi valituksessaan muuttamaan hovioikeuden tuomiota siten, että käräjätuomari tuomittaisiin virka-aseman väärinkäyttämisestä ja viralta pantavaksi. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta. Viraltapanovaatimuksen osalta korkein oikeus totesi, että vaikka väärien merkintöjen tekeminen viivästyksistä mahdollisesti aiheutuvien kielteisten seurausten välttämiseksi voi herättää epäilyksiä käräjätuomarin sopivuudesta tuomarin tehtävään, ei se osoittanut häntä tehtävään ilmeisen sopimattomaksi.

okv_15_31_2008.pdf

« Takaisin

Poliisin ja kunnaneläinlääkärin menettely eläinsuojeluasiassa

Diaarinumero: OKV/1068/1/2006
Antopäivä: 22.1.2009
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Poliisi ja kunnaneläinlääkäri olivat lopettaneet kantelijoiden eläimet eläinsuojelulain 44 §:n perusteella kiireellisesti. Kantelijat katsoivat, että heille ei ollut ilmoitettu lopettamisesta asiallisesti. Kantelijat arvostelivat myös eläinten lopettamistapaa, koska osa eläimistä oli karannut haavoittuneena, ja kaksi koiraa oli palannut huonokuntoisena takaisin.

Kantelua tutkittaessa kävi ilmi, että eläinsuojelulain 44 §:n mukaisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä ei ollut tehty asianmukaista kirjallista päätöstä. Apulaisoikeuskanslerin päätöksen mukaan lopettamistilanteessa paikalla olleet kunnaneläinlääkäri ja poliisin kenttäjohtajana toiminut ylikonstaapeli olivat molemmat vastuussa asianmukaisen päätöksen puuttumisesta. Toiminnallaan he olivat laiminlyöneet noudattaa eläinsuojelulain säännöksiä.

Osan eläimistä poliisi oli lopettanut ampumalla. Eläinsuojeluasetuksen mukaan muu kuin eläinlääkäri saa lopettaa koiran tai kissan ainoastaan ampumalla aivoihin tai käyttämällä asianmukaista kaasua. Lisäksi on huolehdittava lopetettavan eläimen kiinnipitämisestä tai sen liikkeiden rajoittamisesta. Saatujen selvitysten perusteella oli ilmeistä, että lopetettavien eläinten liikkeitä ei ollut riittävästi rajoitettu. Apulaisoikeuskansleri totesi, että ylikonstaapeli ja vanhempi konstaapeli eivät olleet lopettaneet eläimiä sitä koskevien säännösten mukaisesti. Myöskään poliisin toiminta haavoittuneiden ja lopetettujen eläinten käsittelyssä ei ollut asianmukaista: haavoittuneista eläimistä ei ilmeisesti ilmoitettu omistajille, poliisi ja eläinlääkäri etsivät niitä vasta tarkastuskäyntinsä yhteydessä noin viikon kuluttua tapahtuneesta ja hautakuoppa oli jäänyt peittämättä seuraavaan päivään asti.

Apulaisoikeuskansleri huomautti vastaisen varalle ylikonstaapelia ja kunnaneläinlääkäriä heidän lainvastaisesta menettelystään ja kiinnitti poliisipäällikön huomiota eläinsuojelulain säännösten noudattamiseen. Ylikonstaapelin ja vanhemman konstaapelin huomiota kiinnitettiin lopetettavien, haavoittuneiden ja lopetettujen eläinten käsittelyn asianmukaisuuteen.


okv_1068_1_2006.pdf

« Takaisin

2 / 2 Seuraava »